lauantai 17. joulukuuta 2022

56 Muun maan mansikoita



Naiset tekivät järjettömiä asioita rakkauden vuoksi. Vastoin tyhmiä periaatteitani halusinkin maistella muun maan mansikoita enkä vain katsella bahai-temppeleitä ja Raamatun ajan kivikasoja. Kun taunosiskot lähtivät retkelle Tiberiakseen tai Accoon, jäin kibbutsille nähdäkseni edes vilahduksen Gillesista. Hän ehkä lukisi minulle taas Kesäyön unelmaa, josta en ymmärtäisi sanaakaan.

- Kyllä minä arvaan, mitä sinun päänsärkysi on ja miksi et lähde mukaamme. Tai jos sinulla on aina  ripuli, olen todella huolissani kuivumisestasi ja etsin lopultakin sen klinikan, Kaisa nauroi lähtiessään. - Vietät paljon aikaa kukkakaupassa työskennelleen terroristipoikaystävän kanssa.
- Hän on tosi taiteellinen, hän viehättää minua kyllä, myönsin. - Mutta joudun tuottamaan romantiikan nälällesi edelleen pettymyksen. Olemme vain hyviä ystäviä.
- Naisten ja miesten välinen ystävyys on niin nähty, Kaisa mutisi heilauttaessaan repun selkään. – Arvaan, että kun selkäni käännän, kuikuilet tuossa suihkun nurkalla poikien volutalolle päin.

Kuikuilin suihkun nurkalla poikien volu talolle päin, mutta en nähnyt Gillesia. Minusta oli tullut niin ujo pieni tyttö, etten enää kävellyt hänen huoneeseensa niin kuin aiemmin, vaan odotin, että hän tulee luokseni. Sitten pihan pikkukivet alkoivat rapista, oveen koputettiin ja sydämeni hypähti. Mutta se oli vain house father. Hän tuli kyselemään, lähtisimmekö minä ja Ilona lomalle lopultakin. Joka kuukausi saimme kaksi lomapäivää lisää, mutta kumpikaan meistä ei halunnut lähteä pois Sirkus Orenimilta nyt. Elimme juuri maailman historian tärkeintä aikaa. Olin luvannut Ilonalle, että lähtisimme yhdessä kiertämään Israelia.

Oveen koputettiin toisenkin kerran ja sain taas rytmihäiriöitä, mutta se oli vain Kenkuru, joka pyysi minua mukaan Tivoniin vaihtamaan matkasekkejä. Mutta nyt minulla oli tekosyy. Minun oli pakko pestä pikkupyykkiä. Oli surullista, että nyt Kenkuru oli minulle "vain" Kenkuru. 

Kun oveen koputettiin kolmannen kerran, olin jo luopunut toivosta, mutta lopultakin Gilles tuli. Tunnistin jo hänen rakkaat kevyet askeleensa Finlandia husetin pikkukivillä ja laulun over and over, again and again. Vaikka hän oli ystäväni, minjusta oli tullut ujo. Nyt minä tunsin muurin välillämme, sanat ja järkevät puheenaiheet pakenivat päästäni. Hänen kuumien silmiensä edessä kutistuin pieneksi tytöksi ja minusta jäi jäljelle vain varjo, joka liukui huumaantuneena hänen jalkojensa yli.


Kun Gilles oli lähtenyt, kirjoitin runon:  



astun huoneeseen
aistin sen taian
jokin äskeinen vielä hengittää

tyttö ei aisti tuloani
joku on juuri mennyt
hymyillyt ovelta hei
vielä viipyy hymy profiililla
huoneen tuoksussa kesätuuli




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

100 Tuulen Tytär

Oli eräs alkukesä ja olin käymässä levottomaksi. Kaipuu sisälläni oli voimakas. Vaeltelin iltaisin Montmartren katuja Gillesin minulle os...