lauantai 17. joulukuuta 2022

59 Kadonneen puseron tapaus

 


Hyppäsimme riemuissamme bussista. Juoksimme kibbutsia kohti reput selässä iloisesti keikkuen, kunnes hengästyimme. Sitten istuuduimme tielle läähättäen ja nauraen. Olimme niin onnellisia ja tehneet oikean ratkaisun. Jos olisimme jääneet aamulla Eilatiin, me epätoivoiset olisimme jo vaipuneet Punaisen meren aaltoihin ja huomenaamuna meidät olisi löydetty merestä. Kuolinilmoituksemme olisivat kertoneet: hukkui rakkauden tuskaan jossain Punaisella merellä. Niin pienestä elämä ja kuolema oli kiinni Sirkus Orenimissa.

Finlandia husetissa Kaisalla oli suuria uutisia. Hän oli ollut Jerussa ja Yehuda oli pyytänyt kaverinsa tulkiksi. Yehuda oli kertonut katuneensa katkerasti sitä, että päästi Kaisan kerran lähtemään. Hän ei tekisi enää samaa virhettä, sillä nyt hän pyysi Kaisaa muuttamaan luokseen. Hän oli yhdessä Vanhan kaupungin hedelmäpuodissa töissä ja asui sen takahuoneessa. Kaisa ja Yehuda voisivat aloittaa yhteisen elämän, kun Yehuda löytäisi heille paremman huoneen. Kaisa olisi halunnut muuttaa kaupan takahuoneeseen heti tänään, mutta Yehuda halusi löytää paremman asuinpaikan morsiamelleen. Kaisan unelma asettumisesta pysyvästi Israeliin oli toteutumassa.

Ehdin pyykätä alushousut ja bikinit Välimeren, Kuolleenmeren ja Punaisen meren suolasta ja hakea pesulaan ennen reissua unohtamani pyykit. Mustaa collegepuseroani en sieltä löytänyt ja olisin halunnut laittaa sen illalla Playboysiin. Hyllyllä oli sen sijaan Gillesin musta pusero. Se, että sain omat vaatteeni takaisin pesulasta oli aina sirkustelua. House mother ja Kaisa laittoivat pestyt vaatteemme tietylle hyllylle, josta jokainen etsi omansa. Vaatteita ei ollut nimellä merkattu. Niinpä vaatteemme menivät vahingossa vääriin vaatekaappeihin ympäri kibbutsia ja lopulta, kun joku huomasi vaatekaapissaan jonkun muun vaatteita, ne palasivat takaisin pesulan hyllyyn. Manuelin housuista vaatekaapissani ei siis kannattanut vetää mitään johtopäätöksiä. Koska valinta oli vapaa, lainasin Gillesin puseroa, sillä musta väri korosti blondiuttani ja halusin näyttää hyvältä tänä iltana.

Palattuani pesulasta huomasin, että juuri pesemäni pinkit bikinini olivat vuorostaan hävinneet Finlandia husetin pyykkinarulta, mutta puhtaat alushousut aamuksi olivat sentään jääneet. Kukaan Finlandia husetissa ei ollut bikineitäni kuitenkaan vienyt. Olipa outo juttu.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

100 Tuulen Tytär

Oli eräs alkukesä ja olin käymässä levottomaksi. Kaipuu sisälläni oli voimakas. Vaeltelin iltaisin Montmartren katuja Gillesin minulle os...