49 Satunnaisia risteyksiä

Oli Satun aika palata Suomeen. Hänen oli vaikeaa erota sielunsiskoistaan ja ajasta, johon ei voisi koskaan palata, mutta hän palasi Suomeen, koska ikävöi Mikkoa ja Mikko odotti häntä. Kumpi on tärkeämpää, ystävyys vai rakkaus? Kumpi kestää pitempään? Kumpaan kannattaa panostaa enemmän? Onko helpompaa löytää mies kuin todellinen ystävä? Entä jos suhde Mikkoon ei toimisi, tulisiko Satu ElAlin paluulennolla takaisin? Viimeiset pari viikkoa Satun silmät kimmelsivät ilosta palata Mikon luokse ja tuskasta luopua Sirkus Orenimista ja taunosiskoista. Turistikohteisiin pystyi palaamaan aina uudelleen, mutta ei näihin ihmiselämän satunnaisiin risteymäkohtiin. Häntä repi kahden maan kansalaisuus. Israelissa sanottiinkin, että sinä voit lähteä kibbutsilta, mutta kibbutsi ei voi jättää sinua. 

 

Itkeä kollotimme Satun jäähyväispartyissa Playboysin pihalla. Finnish had finished. Voisimme toki kirjoitella kirjeitä ja puhua puhelimessa Suomessa, mutta ei se olisi samaa. Yhdessä eläminen oli se, mikä Sirkus Orenimilla oli solminut välillemme ainutlaatuisen siteen. Emme tienneet toistemme Suomen-elämästä juuri mitään, olimme sen unohtaneet eikä sillä ollut nyt täällä merkitystä. Täällä olimme irti taustoistamme, täysin vapaita olemaan sitä, mitä oikeasti olimme ja mitä halusimme olla. Olimme parikymppisiä, koimme yhdessä uusia, vahvoja asioita ensimmäistä kertaa elämässä. Meillä oli vain toisemme. Surimme eroa Satusta ja ajatusta, että jonain päivänä myös me itse lähtisimme Sirkus Orenimilta. Jollei meistä tulisi kibbutsimorsiamia ja lähettäisimmekin hääkutsuja Suomeen.

Israelissa Satu kaipasi Mikkoa, Välimeren yläpuolella Mikkoa ja Israelia ja Suomessa Israelia. Kirjeet kertoivat, ettei kahden maan kansalaisen ollut hyvä olla missään. Hän varoitti meitä: älkää palatko Suomeen ennen kuin olette iskeneet päänne tuhannesti Sirkus Orenimin jokaiseen tammeen! Hänen henkinen reissunssa oli jäänyt kesken eikä hän ollut maistellut muun maan mansikoita riittävästi. Hän etsi Suomessa turhaan hullua suomalaisuutta, sillä hän ei löytänyt sitä siellä. Tuliko suomalaisesta hullu suomalainen vain kaukana Suomesta? Eikä sitä saanut aikaan vain Karmelin rinteiden valuva Fantasia-viini, vaan riehaantuminen hedelmällisessä Jezreelin laaksossa.

Vaikka Satu alkoi seurustella Mikon kanssa, Sirkus Orenimin jälkeen Suomen arki oli aluksi tylsää. Perjantai-illat olivat vaikeimmat hänelle. Hän ei kestänyt ajatella, että me olimme Playboysissa. Hänen piti juoda alkoholia kestääkseen. Kirjeissä hän pyysi meitä muistamaan sapatti-iltaisin ystävää Suomessa. Mikko epäili, oliko Satu alkoholisoitunut parissa kuukaudessa ja oli mustasukkainen epäillen tietenkin, että Satu kaipasi salalomaromanssiaan. Tällä kertaa romanssi oli kuitenkin vain ystävien kesken. Satu olisi halunnut perheen ja kavereiden ymmärtävän, että hän oli kokenut jotain ainutlaatuista. Hän koki muuttuneensa niin paljon, että jokaisen täytyi nähdä se hänestä, mutta ei kukaan huomannut muutosta. Muut elivät arjessa, mutta Satu vielä juhlassa.

Kirjoittelimme Satun kanssa muutaman kuukauden. Hän meni kauppaopistoon, minun elämäni jatkui Sirkus Orenimin vuoristoradalla. Pikkuhiljaa läheisyys, jota olimme hetken niin vahvana tunteneet, hiipui ja vähitellen kirjeenvaihto harveni. Yllättäen Sirkus Orenimilla elämä jatkui ilman kotiin palanneita voluja. 

Paitsi ei Sharonilla. Hän ikävöi edelleen japanilaista volu tyttöä ja vaelteli tuskaisena iltaisin kibbutsin polkuja. Aitoa rakkautta oli olemassa, mutta miten sen pystyi tunnistamaan?