3 Finlandia huset

 

(English in the end)

Aamuyöllä pikkubussi pysähtyi.

- Ajattelevaista tuoda meidät suoraan vessaan, möläytin nähdessäni matalan kellertävän viheliäisen mökin.

Ulkoseinät olivat maan rajasta halkeilleet ja mustuneet. Harmaita vessanovia oli monta vierekkäin rivissä. Katto oli harmaata aaltopeltiä.

- Tässä on talonne, house father esitteli, ei ylpeästi mutta ihan pokkana.
Hän aukoi ovet huoneisiin, esitteli ne lyhyesti ja toivotti lopuksi laila tov, hyvää yötä.

Talo?

Olimme peruuttaneet pullamössökasarilta 70-luvun kesämökkityyliin. Se oli hökkeli, se oli jono vierekkäisiä ovia. Viidestä ovesta keskimmäinen johti keittiöön. Keittiössä oli muutama yksinkertainen putkijalkatuoli, pöytä, jääkaappi ja vedenkeitin. Sähköt kämpässä sentään oli. Keittiössä oli leipää, voita, jogurttia, keksejä, teepusseja ja kahvijauhoa, jos jollakulla oli nälkä. Huoneet keittiön molemmin puolin olivat meidän volunteerien eli volujen huoneita (volu on lyhenne sanasta volunteeri). Kaikki huoneet olivat vapaita, ketään muuta ei asunut tässä mörskässä. Hökkelin edusta oli laatoitettu ja ovi avautui suoraan huoneisiin ilman eteistä. Molemmissa päädyissä oli kolkko, kulunut vessa ja suihku. Pesuaineen tuoksu oli aromikas ja vieras. Silti tuntui, että koko mökki pitäisi desinfioida.

Jos kibbutsille tuli alakulon vallassa, oven avaaminen huoneeseen ei saanut hihkumaan hurraata. Lattia oli harmaata laattaa, seinät samaa likaisenkellertävää kuin mökki ulkoapäin, huoneen seinustoilla kaksi sänkyä, peitteinä nukkavierut harmaat viltit, ankeanruskeat ruutuverhot ja vaatekaappi. Kaksi meistä jakoi huoneen, minusta ja Ilonasta tuli kämppikset. Kaksi huonetta jäi tyhjiksi, ehkä saisimme jonain päivänä naapuriksi ulkomaan eläviä.

Minun oli tarkoitus vain vilkaista vaatekaappiin. Se olisi kannattanut jättää hyvien yöunien jälkeiseen aamuun, sillä kibbutsisirkuskarusellivuoristoratatornado tempaisi välittömästi pyörteisiinsä. Muut tytöt ryntäsivät katsomaan, mistä moinen riemu syntyi. Vaatekaapin takaseinän halki juoksi jokin iso vikkeläkinttuinen, yhtä nopeasti läimähti ovi kiinni. Kaisa ja Ilona tunnistivat elikon oitis torakaksi, kun varovasti uudelleen kaappiin vilkaisimme.

- Torakoiden kanssa tulette kyllä tutuksi, noita ei voi etelän mailla välttää!

- Tämä on tervetulotoivotus muilta voluilta! Tämä on kibbutsikaste! He ovat panneet sen tuonne tahallaan laittaessaan meille huoneet valmiiksi.

Mihin olin joutunut? Maailmasta oli hävinnyt hallinnan tunne, tornado kieputti minua kuin tahdotonta räsynukkea kriisistä kriisiin, vainoharhaisista turvatarkastuksista terroristipoikaystäviin, kamalanmakuisiin oliiveihin, vikkeläkinttuisiin torakoihin ja kamaliin kibbutsikasteisiin. Tornado taisi olla toiselta nimeltään kulttuurisokki. Oli hyvä, ettemme kaikki olleet ensikertalaisia, että joku tiesi eteen vyöryvistä yllätyksistä. Operaatio vaatekaapin valtaukseen olimme kuitenkin yksimielisesti liian väsyneitä, joten suljimme kaapin oven huolellisesti ja annoimme hirviöllekin yörauhan.

Kaaduimme sänkyihin. Oli kodikasta kuunnella nukahtavan Ilonan tasaantuvaa hengitystä, kun mieli oli kaaoottinen, torakka vaatekaapissa, koti ja Suomi toivottoman kaukana ja vapaaehtoisesti olin ne jättänyt. Vaivuin painajaisuneen, joksi elämäni oli muuttunut. Olin sitoutunut tekemään kibbutsilla vapaaehtoistyötä ainakin kahden kuukauden minimiajan korvaukseksi Finkivin ja kibbutsin toimistoväen vaivoista. Oikeasti en ollut huolestunut, vaan täynnä jännitystä ja odotusta. Oli alkamassa täysi arvoitus ja aamulla alkaisi valjeta, millainen se oli.

 

Eikä ensivaikutelma Orenimista pettänyt, kibbutsisirkuskarusellivuoristoratatornado oli vievä jalat altani ja maan jalkojeni alta.

Finlandia huset oli saanut asukkaat ja alkanut elää.

Translated by a kibbutz friend:

3 Finlandia house

Early morning the bus stopped.

”How nice of them to bring us directly to the latrines”, I blurted as I saw a low yellowish miserable shack.

The bottom outside walls were cracked and blackened. The grey bathroom doors were lined up next to each other in a row. The roof was grey corrugated sheet metal.

”This is your house”, house father said, with a straight face.

He opened the doors, and briefly introduced our room, kitchen, bathrooms, and showers, and finally wished us laila tov, good night.

Our house? We had just regressed from the abundant, plush `80s, decades back to the level of a summer cottage. Our house was a shack, with a row of doors. Of the five, the middle one led to the kitchen. In the kitchen was a table, pipeleg chairs, a refridgerator, and an electric kettle. So at least we had electricity. The kitchen had food if someone was hungry, bread, butter, yogurt, cookies, teabags, and coffee grounds. The rooms on the either side of the kitchen were our volunteers` rooms. All the rooms were vacant, no one beside us lived in this poky hoke. In front of the shack, the ground was paved, and the doors opened straight into the rooms without a hallway. Both ends had a wash area that included toilets, and showers. The cleaning substance had a strong and foriegn smell. It still felt like the whole shack should be fumigated.

If you happened to be coming to the Kibbutz depressed, these rooms would not brighten your mood. The floor was grey tiles, the walls inside were the same washedout yellow as the outside, against each side wall was a bed, covered by mangy old blankets, darkbrown checked curtains, and a wardrobe. Two of us shared a room, Ilona and I became roommates. Two rooms remained empty, maybe one day we would get neighbours from the outside world.

I just meant to take a peek at the wardrobe. It might have been better to leave it for morning after a good nights sleep, because the ”circus carousel rollercoaster tornado”, that is the kibbutz started to roll immediately. The other girls rushed to what the fuss was all about. Across the back of the wardrobe ran a swift creature, and the door slammed closed again. When we carefully opened the door again, Kaisa and Ilona identified it as a cockroach.

”You will get to know roaches well, you can`t avoid them in the south”.

”A welcome gift from the other volunteers. Kibbutzbaptism! They put it there for us while they were preparing the rooms.”

What had I gotten myself into? My world was spinning out of control, a tornado was whirling me like a rag doll from crisis to crisis, from paranoid security checks to terrorist boyfriends, to horrid olives, to swift cockroaches, to Kibbutz baptisms. The tornado had another name, Culture Shock. It was good that not all of us were first timers, at least someone could help us with the surprises that kept hitting us. We were too tired for Operation Take Control of Wardrobe, so we carefully closed the door, and left the monster in peace for the night.

We collapsed in to our beds. It was homey to listen to Ilona as her breathing evened out and she fell asleep, compared to the chaos of my mind, a roach in the closet, home and Finland so far away, and I had voluntarily left them. I slipped into a nightmare that my life had become. I had signed on for at least two months of voluntary work on a Kibbutz, to compensate Finkiv, and the Kibbutz for their care. Actually, I was not worried, just full of excitement and expectations. A mystery was ahead of me, and the dawn would bring it on.

Orenim`s first impression did not disappoint. The ”Circus carousel rollercoaster tornado” would sweep me off my feet, and pull the earth out under them. And Finlandia house had received residents,and come to life.