Simsalabim, vodka mursi kurjan kielimuurin ja small talk -taitoisina maailmannaisina ryntäsimme isolle volujen talolle lähellä chadar ochelia. Ruokapöytäkeskusteluun olimme osallistuneet vähän, mutta nyt puhuisimme. Volu talo oli iso vaalea talo, jossa asui suurin osa tytöistä ja muutamia poikia. Olimme käyneet siellä house fatherin kanssa. Siellä oli yhteinen olohuoneemme, jossa voisi katsoa televisiota hepreaksi tai lukea Jerusalem Postia, Israelin englanninkielistä sanomalehteä. Lisää kielimuureja. Loput poikavolut asuivat parissa muussa hökkelissä, joista mikään ei kuitenkaan ollut niin vähän puoleensavetävä kuin Finlandia huset.
Mutta partyt eivät olleet isossa volujen talossa vaan ulkona, nurmikentällä kibbutsin toisella laidalla. Nauravat volut ja nuoret kibbutsnikit istuivat innokkaasti jutellen ringissä nuotion ympärillä pullo kourassa. Pimeä oli pudonnut nopeasti aiemmin illalla kuuden jälkeen päivällisen alkaessa. Liekit ja kipinät kohosivat yötaivaalle kohti valtavien tammien latvuksia. Suomessa moinen kuivuus ja metsäpalovaroitus olisi pilannut koko ilonpidon, mutta täällä elämä oli rennompaa.
- Huomaatteko, että kaikki muut juovat olutta tai viiniä, sanoin, kun taas meillä suomineidoilla oli pullo vodkaa.
- Juokaa vaan vodkaa, koska nuo luulevat joka tapauksessa, että Suomi on osa Venäjää, vaikka olemme olleet itsenäinen maa 70 vuotta, Kaisa tiesi.
- Voi ei, Satu vaikersi.
Nuotion valaisema kasvogalleria
oli eksoottinen, Lähi-Idästä, länsi maista ja skandinaaviblondeja. Minun piti
aika ajoin muistuttaa itseäni, etten kotisohvalla katsonut tv-ohjelmaa
kansainvälisestä nuorisoleiristä, vaan oikeasti olin täällä, Edenin puutarhassa. Vaikka suljin
silmäni, kuulin edelleen Baabelin tornin kielten sekamelskan, pullojen
kilahtelun yhteen, kun elämälle nostettiin maljaa, le’chaim ja tunsin nuotion
tuoksun. Sulassa sovussa vuoron perään soivat eksoottinen hepreankielinen,
välillä ehkä arabiankielinenkin ja tuttu länsimainen musiikki, Rolling Stones
tai David Bowie. Välillä musiikki soi kasettisoittimesta, välillä joku
kibbutsniknuorukainen tai volupoika soitti kitaraa ja lauloi Beatlesia tai Bob
Dylania.
Pysyimme edelleen yhtenäisenä
suomalaisten porukkana, mutta Åsa ja Maj-Britt juttelivat kanssamme
pitempäänkin. He olivat tulleet edellisellä viikolla ja kertoivat,
että nämä olivat jo heidän kolmannet partynsa ja kivaa oli ollut. Jossain
vaiheessa huomasimme ringissä pojan, joka ei jutellut kenenkään kanssa, katseli
muita kulmiensa alta ja näytti onnettomalta. Hänen katseensa oli kuin säikyn
villikauriin. Hän oli kietonut käsivartensa jalkojensa ympärille kuin luoden
itselleen turvaa. Mietimme, menemmekö juttelemaan hänelle, mutta juuri silloin
hän nopeasti nousi ja katosi pimeyteen kuin ei enää kestäisi olla yksin
keskellä iloisia seurueita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti