15 Maagisia naisia

 

Chadar ochelin ilmoitustaulun työlistalta luimme, että house father määräsi minut ja Ilonan työskentelemään tehtaassa. Kaisa meni house motherin pesulaan ja Satu poolille. Työpaikat olivat aika pysyviä, mutta kun tuli jonkin hedelmän sadonkorjuuaika hedelmätarhassa, volut lähtivät pellolle.


Oli kiva aloittaa vapaaehtoistyöura yhdessä kämppikseni Ilonan kanssa. Tykkäsin hänestä kovasti. Kaisa oli aiemmallakin kibbutsilla ollut töissä pesulassa, joten hän oli arvannut päätyvänsä sinne myös Orenimilla. Satu sai unelmatyön. Hän sukelteli päivät pitkät poolin pohjasta pois tammenlehtiä ja pesi laatoitukset hohtavanvalkoisiksi.

Aamulla kello kuudelta alkoi työ toisella kibbutsin tehtaista. Yli 30 asteen helteessä arvostin sisätyötä hyvin ilmastoidussa tehtaassa. Tehdas ei ollut mielikuvani mukainen. Istuimme tavallisessa huoneessa  pöydän äärellä. Työkin oli yhteisöllistä. Kibbutsnikit istuivat yhdessä, korahtelivat hepreaa ja tekivät samalla töitä. Tyylikkäästi ilmaistuna viimeistelimme ilmailutuotteita, mutta käytännössä kipeytyvin sormin tungimme lentokoneen pikkuruisia metalliosia metallitelineen puristimien väleihin. Täysi teline upotettiin kuumaan väri- ja pinnoitusaineeseen, josta jäähtyneet osat irrotettiin yhä lisää kipeytyvin sormin. Viimeistely tarkoitti myös pinnoitettujen osien hiomista sileiksi. Mielikuvani tylsästä tehdastyöstä toteutui, vaikkei täällä liukuhihnaa ollutkaan. Tämä työ ei toisi kibbutsitoimisto Finkivin lupaamia kibbutsielämyksiä tai elämään tarkoitusta. Elämykset täytyi löytää jostain muualta tai saada itse ne tapahtumaan.


Kibbutsnikit tekivät samaa näperrys- ja hiomistyötä kuin volut. He olivat hyvin ystävällisiä ja avuliaita. Opin heti ensimmäisenä päivänä, että ei auttanut kieltäytyä, kun vanha mies tarjosi tuolia. Kibbutsnikit osoittivat arvostavansa sitä, että olimme tulleet kaukaa tekemään työtä heidän kanssaan ja meidän täytyy olla liikuttavan nuoria näiden äärimmäistä julmuutta holokaustissa kokeneiden vanhojen juutalaisten silmissä. Toki minä en ollut juuri ajatellut työtä, jota täällä tekisin.

Huomasin, että volujen ohella vain kibbutsnikmiehet olivat pukeutuneet kibbutsiunivormuun, yhteisiin sinisiin työvaatteisiin. Useimmat kibbutsniknaiset  pitivät töissä omia vaatteita, T-paitoja ja farkkuja, vanhemmat naiset hihattomia mekkoja. Yhteisöllisyys ei ollut täydellistä kaikilta osin. Katseeni kierrellessä uusia eksoottisia kasvoja ikkunapöydästä minulle nyökkäsi rastapäinen nuori kibbutsnikmies, joka oli soittanut kitaraa nuotion äärellä tervetulopartyissamme. Tunnistin ensimmäiset tutut kasvot.

Tehtaassa kibbutsnik Amir opetti työt voluille. Arvioin hänen olevan lähes keski-ikäinen. Oli vaikeaa arvioida tummien vahvapiirteisten israelilaisten ikää. Ajan saatossa huomasin arvioivani heidät vanhemmiksi kuin he olivat. Nyt oli tilaisuuteni tehdä tylsästä tehdastyöstäkin Finkivin lupaama elämys. En voinut vain hioa lentokoneen osia ja odottaa kohtalon antavan kibbutsielämyksiä, vaan päätin itse aktiivisesti tutustua ensimmäiseen kibbutsnikiin. Olin päättänyt maistaa kaikkea eteen tulevaa, tutustua vieraisiin kulttuureihin ja paikallisiin ihmisiin, oppia kieliä enkä olla vain suomineitojen kanssa.


Amir halusi tietää, viihdyinkö kibbutsilla. Kahden päivän kokemuksella vastasin viihtyväni, mutta pääni oli kaaoottinen kaikesta uudesta ja erilaisesta. Suurin yllätys oli kielimuurin massiivisuus. Oli raskasta puhua ja yrittää ymmärtää englantia aamusta iltaan eikä edes englannilla aina pärjännyt hepreankielisessä maailmassa. Kaikki kirjoitettu ympärillä oli hepreaa ja jopa heprean kirjaimetkin olivat vieraita latinalaisia kirjaimia käyttävälle suomalaiselle. Kibbutsi oli rakennettu kibbutsnikeille eikä englantia puhuville voluille. Siellä täällä oli kylttejä, joiden viestiä oli tehostettu monin huutomerkein ja punaisella värillä, mutta en ymmärtänyt niiden varoituksia. Elite-vodkan haihduttua aivoistani kielimuuri oli uudelleen kohonnut. Juuri nyt Amir yritti selittää jotain ruoka-aineesta nimeltä ani, mutta en yhtään tajunnut, mikä ani oli. Hän yritti ääntää sanaa selvästi, selittää ja vasta sokerivinkistä hoksasin, että se oli hani, hunaja. Hepreaa puhuva jätti ääntämättä h-kirjaimen sanan alussa. Vaikka artikuloin honeyn hänelle hyvin selvästi, ei hän onnistunut h-kirjainta ääntämään millään sanan alkuun. Nauroimme Ilonan kanssa Amirin heprean korahtavalle ch-äänteelle, se kuulosti rään kurkusta irrottamiselta. Hän puolestaan kuuli suomen auringonlasku-sanassa vain r-kirjaimen. 


Amir lupasi, että voisin kääntyä hänen puoleensa aina, kun tarvitsin apua.
- Haluaisin olla sydänystäväsi kibbutsilla, Amir vakuutteli ja sanojen vakuudeksi puristi polveani pöydän alla.

Kylläpä sydänystävä löytyi täällä helposti, ajattelin. Ihmiset olivat eri tavalla ystävällisiä, avuliaita ja avoimia kuin Suomessa. Jostain syystä kuitenkaan kibbutsniknaiset eivät ottaneet minuun kontaktia, eivät vilkaisseetkaan sinä tai myöhempinäkään päivinä. Ehkä he olivat kateellisia, olisivat itse halunneet nauttia Amirin huomiosta.


Amir halusi tietää, miksi olin tullut kibbutsille.
- Opiskelemaan elämää, vastasin.
Hän oli niin mieltynyt vastaukseeni. Hän tarjoutui tällä kertaa opettajaksi elämäni opintomatkalle, hän oli monitaitoinen mies ja puristeli taas polveani pöydän alla.
- Onko kukaan kertonut sinulle, että olet maaginen nainen?
Oliko tämä heprealainen iskurepliikki? Ei, kukaan ei ollut kertonut aiemmin. Minun pitäisi katsoa peilistä, miltä näytti maaginen nainen. Arto oli sanonut minua ihmeelliseksi muttei sentään maagiseksi. Suomalaiset miehet olivat pidättyväisempiä ja hitaampia kuin Amir. Opettajista aioin kyllä pysyä erossa kibbutsillakin, mutta sydänystäväksi ottaisin jonkun mielellään.

Kun maa oli alkanut polttaa jalkojeni alla Suomessa, päähäni oli pälkähtänyt ajatus, palaisinko Suomeen pysyvästi enää koskaan. Nyt ajatus jäädä Orenimille tuntui realistiselta mahdollisuudelta. Minun tarvitsisi vain vastata kyllä Amirille. Hääkutsu Postimiehen postista Suomeen olisi pommi kotiväelle. Mutta petolliselle Artolle se olisi ihan oikein. Toki en häntä kibbutsihäihini kutsuisi, mutta hänen oli hyvä tietää, että etelän mailla joku halusi viedä Marian vihille kunniallisesti. Arto ei enää määrännyt, jättänyt kahta surkeaa vaihtoehtoa valittavakseni.


Vaikka Amirin imartelu teki hyvää itsetunnolleni, oli helpotus, kun hän välillä meni toiseen pöytään ja saatoimme Ilonan kanssa puhua taas salakieltämme, suomea. Meillä oli oma pieni suomalainen yhteisö yhteisön keskellä. 
- Toivottavasti nämä eivät ole hävittäjän osia, minulle tuli mieleen.
Pudotin käsistäni hiomani osan. Ajattelimme tekevämme työtä Jumalan valitun kansan hyväksi, mutta olimmeko painamassa sormenjälkemme Israelin sotahistoriaan? Oliko juutalaisvaltion itsenäisyyden takana volujen kipeät sormet? Kysyimme Amirilta, millaisiin lentokoneisiin osat menivät, mutta hän vastasi vältellen, että mistäs sitä voisi tietää.



Kibbutsnikit itse tekivät pitempää työpäivää kuin volut tai aloittivat aamulla jo kello neljältä. Kibbutsiaatteen mukaan jokainen jäsen antoi, mitä pystyi, ja sai, mitä tarvitsi. Se oli kaunis periaate. Kaikki tekivät työtä, myös vanhukset keveitä hommia tehtaissa, chadar ochelissa, puutarhassa ja ompelimossa. Työtä tehtiin yhdessä ja tunnelma oli leppoisa. 


Orenimin volut olivat voittajia arpajaisissa. Kibbutsin arvoihin ei sopinut riisto, joten volut tekivät työtä vain 6 tuntia päivässä. Orenim halusi volujen olevan iloisia ja tyytyväisiä. Myöhemmin ympäri Israelia liikkuessani juttelin muiden volujen kanssa. Joillain kibbutseilla volujen työpäivä oli jopa 8.5 tuntia pitkä. He olivat surullisia kuullessaan Orenimin lyhyistä työpäivistä. 

Kibbutsikokemukset olivat erilaisia eri kibbutseilla. Kibbutsi saattoi sijaita lähellä maan rajoja, joilla oli levotonta, alueita vallattiin ja liitettiin. Kibbutsi saattoi sijaita lähellä rantaa tai Jerusalemia tai keskellä ei mitään. Golanilla oli talvella kylmää ja Negevin autiomaassa kesällä kuuma. Kibbutsien varakkuus vaihteli ja vaikutti volujen oloihin. Volujen kohtelu vaihteli. Jotkin maataloustyöt olivat fyysisesti raskaita ja kesäkuukausina oli kuuma. Orenimilla työ oli kevyttä, jaksoimme bilettää monena iltana viikossa eikä kukaan volu lähtenyt nopeasti pois, vaan kaikki viipyivät kuukausia.

Työpäivä alkoi useimmilla työpaikoilla kuudelta, joten se loppui jo puoliltapäivin klo 12.30. Se taukosi puolen tunnin aamiaisajan verran, jolloin kipaisimme lyhyen mutta uuvuttavan helteisen matkan chadar ochelille. Työpäivän päätteeksi söimme lounaan. Jälkiruoaksi nautimme poolin rantatuoleissa etelänlomasta ja hauiksiaan esittelevistä adoniksista pikkupöksyissään. Myöhäisen iltapäivän nukuimme siestaa. Illalla kuljimme valmiille päivälliselle ja usein partyihin. Miksipä emme olisi olleet iloisia ja tyytyväisiä? Volun elämä paljastui juhlaksi työpäivän jälkeen. En ollut tehnyt väärää ratkaisua tänne tullessani. 


Eräänä päivänä Amir houkutteli maagista naista juomaan viiniä illalla kanssaan. Viini oli täällä lähes ilmaista. Pullo maksoi vain puoli shekeliä eli viikon taskuraha olisi riittänyt 19 viinipulloon. Viinin vuoksi ei siis Amirin luokse tarvinnut mennä. Menin, koska halusin maistella kaikkia Finkivin elämyksiä, nähdä kibbutsnik koti. Kibbutsin naisilta kutsuja ei ilmeisesti kannattanut odotella. En ollut kuitenkaan niin helppo saalis, että olisin mennyt yksin. Kaisa suostui tulemaan mukaan. Amirilla oli pieni asunto. Huoneen yhdessä kulmassa oli minikeittiö ja toisessa alkovi sängylle. Hän istahti sohvalle Kaisan ja minun väliin, muita istuimia ei ollut, ja tarjoili viiniä. Televisio molotti hepreankielisiä uutisia, jossain oli pommi räjähtänyt. Amir suuntautui aluksi minuun, mutta pian huomasin hänen hilautuvan enemmänkin Kaisan suuntaan. Ennen pitkää kuulin hänen tiedustelevan Kaisalta, tiesikö tämä olevansa maaginen nainen.