18 Sirkustelua

(Otsikko tarkoittaa elämää tunteiden vuoristoradalla)

Party olivat tällä kertaa sisällä isossa volujen talossa. Tervetulopartyissamme nuotion äärellä kitaraa soittanut volupoika soitti ja lauloi Lennonin Imaginea, kun astuimme volujen yhteiseen olohuoneeseen. Satuin parahiksi näkemään oudon kohtauksen. Åsa vei minun Jordanin tanssimaan. Olin olettanut, että Jordan ja minä viettäisimme party illan yhdessä, ja muut huomaisivat, että uusi skandinaaviblondi oli valloittanut kibbutsin komeimman pojan. Tokihan Jordanilla sai olla naispuolisia kavereita ja sai hän ehkä tanssiakin muiden kanssa. Mutta Åsa ja Jordan tanssivat liian intiimisti. He kuiskailivat, nauroivat ja kappaleen loppuessa säntäsivät määrätietoisesti käsi kädessä kohti volutalon ulko-ovea.

- Jordan, huudahdin.

Minäkin olen olemassa!

- Shalom Maria! Lehitra’ot, nähdään myöhemmin, Jordan moikkasi reippaaseen tapaansa, katsoi iloisesti ja vilpittömästi suoraan silmiini eikä hänen säntäyksensä yhtään hidastunut.

- Voihan vittu, kirosin ja vedin yhdellä huikalla puoli pulloa Fantasia-viiniä.

Ilona hieroi hartioitani ja viesti kosketuksellaan tukevansa minua. Jordan ei ollut Suomessa esiteltävää vävymateriaalia. Mieleni vuoristojuna lähti ensimmäiseen silmittömään syöksyyn Karmel-vuoren huipulta jyrkkää rinnettä alas äkkirysäyksellä Jezreelin laakson pohjaan. Ei kibbuts Orenim ollut mikään rauhan tyyssija. Mitä pellejä, ilveilijöitä, silmänkääntäjiä. Sydämessäni ristin kibbuts Orenimin Sirkus Orenimiksi. Nyt todella tarvitsin puudutetta sydämeni ja Sirkus Orenimin väliin ja pullo Fantasiaa huuhtoi pois kipeimmän hämmennyksen.

Jordanin ja Åsan häivyttyä ahtauduimme suomineitojen kanssa Noblessen-savuiseen huoneeseen, joka oli täynnä voluja. Keiran ja englantilainen Jasper asuivat tässä huoneessa. Jasper oli nimeltään se onnettoman oloinen poika, johon olimme huomanneet nuotiolla tervetulopartyissa mutta jota minä en huomannut, kun Jordan häikäisi minut. Jasper itse ei ollut paikalla.

Istuimme pitkin sänkyjä ja lattioita. Yritin osallistua kansainväliseen keskusteluun, mutta oli kurjaa huomata, että vaikka osasin kutakuinkin täydellisesti englannin kieliopin, puhuin ja ymmärsin selvästi heikommin kuin ruotsalaiset, tanskalaiset ja ranskalaiset. Jäin väkisin keskustelun ulkopuolelle ja yritin lähinnä saada selville, mikä oli kulloinkin puheenaiheena.

Amir tuli paikalle ja istui vieremme. 

- Le’chaim, elämälle, hän kippisti pulloja.

Kumosin Fantasia-pullon viimeiset tipat kurkkuun, nojasin seinään suljetuin silmin ja sukelsin ihanan pyörivän, pyörittävän fantasiaspiraalin syvyyteen.

Englantilaisten volutyttöjen katseista huomasin, että Amir ei ollut mieluinen partyvieras. Kun menin vessaan vajuuttamaan Fantasiaa pois, Brenda ja Helen tulivat perässäni. Tyttöjen välinen solidaarisuus ylitti kansallisuusrajat. Olin jo Arton tapauksesta oppinut jotain tyttöjen välisestä solidaarisuudesta, en halunnut enää kolmiodraamaa. Brenda pahoitteli sekaantumistaan, jos joku meistä oli ihastunut Amiriin.

- No ei todella ole, nauroin.

Amir oli myös tavallaan volu, vapaaehtoinen opastamaan uusia volutyttöjä elämänopinnoissa ja sydämen asioissa. Brendakin oli käynyt ensimmäisellä kibbutsiviikollaan juomassa viiniä Amirin luona. Amir tuli volupartyihin ennen kuin sapatti-iltana kuumat komeat sotilaat saapuisivat kibbutsille viikonlopuksi. Ahaa, Sirkus Orenimin pidot olivat paranemaan päin.

 

Uusi elämäni olisi loputtomasti täynnä elämyksiä kuten Finkiv oli luvannut ja pöytä katettu anteliaasti runsaudensarven lailla.

 

16 Uskoutumisia

Maanantai-iltana kello kahdeksalta menin katsomaan Jordanin ruskeita silmiä chadar ochelissa. Siellä oli iso valkokangas, filmikone ja muutamia kymmeniä tuoleja valkokankaan edessä. Chadar ochel oli myös elokuvateatteri. Jordan odotti minua. Elokuva oli espanjalainen musikaali, joka oli dubattu hepreaksi. Kielimuuri oli nyt kaksinkertainen joten elokuvat eivät olisi maanantai-iltojen harrastukseni. En nähnyt elokuvaa, sillä Jordanin kieli työntyi suuhuni niin, että hädin tuskin pystyin hengittämään, saati puhumaan ja hänen kätensä tutustuivat minuun nopeasti.

- Haluan tehdä sinulle näin, Jordan kuiskasi.

Parikymmentä hapanta kibbutsnikia kääntyi katsomaan.

Jordan retuutti minut käsivarresta chadar ochelin keittiöön. Kattilat kolisivat ja lasit kilisivät, mutta sopraanon ääni oli kimeä ja korkea. Upottaessani sormeni Jordanin mustiin hiuksiin työnsin samalla Arton kauemmaksi itsestäni.

Palattuani Finlandia husetiin kerroin Ilonalle treffeistäni kibbutsin komeimman pojan kanssa. Ilonakin oli huomannut Jordanin satojen joukossa, hän oli niin makea.

- Teillä blondeilla on aina hauskempaa. Mutta muistathan, että Suomi on sekaisin AIDS:sta, Ilona varoitteli. – Oletko muuten huomannut sen toisen pojan, joka on Jordanin kanssa astianpesussa?

- Häpeäkseni täytyy myöntää, että en huomannut mitään muuta kuin Jordanin. Jalkani menivät lötköksi ja olisin voinut vajota lattialle.

- Se toinen on se poika, joka näytti tosi onnettomalta partynuotiolla, juoksi pois eikä tullut ollenkaan Playboysiin.

- Voi ei, kaikki näkevät vain Jordanin eikä ketään muuta. Mennään juttelemaan sille pojalle, kun näemme hänet seuraavan kerran, ehdotin hieman häpeissäni.

                             Hämärtyessä chadar ochelin aukio

Ilona kirjoitti kirjettä DI:lle armeijaan ja minä keitin keittiössä meille teetä.

- Kuinka pitkäksi ajaksi aiot jäädä tänne, kysyin.

- Ainakin sen aikaa, kun DI on armeijassa, Ilona kertoi.

- Kiva, että olet täällä pitkään, jos minäkin olen puoli vuotta niin kuin olen ajatellut. Uskotko, että pystyt olemaan niin kauan erossa hänestä, kysyin.

- Tilanne on hankala. Oikeastaan pakenin tänne ongelmia.

En ollut siis ainut, joka oli karkumatkalla.

- Opinnäytetyön tiedonkeruu oli hyvä tekosyy lähteä Suomesta, vaikka aion kyllä sen myös tehdä, Ilona jatkoi. - DI petti minua opiskelijabileissä. Pakkasin tavarani. Kibbutsi on niin täynnä viettelyksiä, että täällä pääni kyllä selviää.

- Tuo kuulostaa kyllä viisaalta. Sinulla on varmaan ollut rankkaa. Olen pahoillani.

- On kyllä. Entä sinun rakkaussurusi?

- Minun suhteeni oli suuri salaisuus, mutta kai siitä täällä kaukana voin jälkikäteen puhua. Arto oli suomen opettajani lukiossa. Hän julkaisi romaanin, kun olin lukion ensimmäisellä luokalla. Suomen kieli oli lempiaineeni, olen lapsesta asti kirjoittanut runoja. Juttein runoista ja kirjoittamisesta hänen kanssaan tuntien jälkeen. Arto on vasta kolmikymppinen. Luin hänen kirjansa ja ihastuin siihen ja häneen silmittömästi. Tiesin aina, että haluan taiteilijamiehen. Hän oli tosi romanttinen ja vähitellen siitä syntyi suhde hänen luokkansa perävarastossa. Sen piti olla salaisuus, koska olin alaikäinen. Mutta hän ei kertonut minulle, että sen piti olla salaisuus myös siksi, että hänellä on vaimo ja lapsi. En tiennyt perheestä ennen kuin olin rakastunut häneen tajuttomasti ja odotin, milloin hän kihlaa minut. Hän ei halunnut luopua kenestäkään, ei perheestään eikä minusta. Aloin voida huonosti ja minun oli päästävä pois. Pakenin vaan suin päin enkä ottanut yhtään selvää, mitä täällä on edessä. Torakat, kamalat ruoat, terroristit ja sinappikaasuiskut.

- Sinun opettajasi! Sus siunatkoon! Ei ole sinullakaan helppoa ollut. Sehän on rikos. Teitkö rikosilmoituksen?

- Ei totisesti ollut helppoa. Olisin varmaan tullut hulluksi, ellen olisi lähtenyt karkuun. Tiedän, että suhde oppilaaseen on rikos, mutta en halunnut ajatella sitä rikoksena, koska olin siinä täysillä mukana, älyttömän rakastunut. Sen opin, että ei koskaan enää kolmiodraamaa. Nyt tuntuu jo hieman helpommalta. Välimeri on turvallisen pitkä uintimatka Arton ja minun välissä ja Jordan muistuttaa minua siitä, että Arto ei ole ainoa mies maailmassa.

Ongelmat olivat siis meidän molempien lähdön taustalla.

 

- Pakenevatkohan kaikki volut tänne jotain niin kuin me kaksi, mietin. - Tiedätkö, sinä olet ensimmäinen ihminen, jolle olen voinut avoimesti kertoa Artosta. En voinut kertoa edes ystävilleni, kaikki piti niin salata. Artosta tuli lopulta niin hermoheikko, että hän kiipeili seinälle, kun jokin rasahti.

- Kiitos myös sinulle. En minäkään juuri kenellekään halunnut Suomessa kertoa. On helpompi avautua ihan ventovieraalle.

- Kiva, kun meistä tuli kämppiksiä. Mutta hei, lattialla vilisee kamalia ötököitä. Minä pelkään niitä, sanoin.

- Oven alla on rako. Meillä on jatkuvat avoimet ovet hyönteisille.

Ja niin ötökät alkoivat kiipeillä sängynjalkaa pitkin uniini.

15 Maagisia naisia

 

Chadar ochelin ilmoitustaulun työlistalta luimme, että house father määräsi minut ja Ilonan työskentelemään tehtaassa. Kaisa meni house motherin pesulaan ja Satu poolille. Työpaikat olivat aika pysyviä, mutta kun tuli jonkin hedelmän sadonkorjuuaika hedelmätarhassa, volut lähtivät pellolle.


Oli kiva aloittaa vapaaehtoistyöura yhdessä kämppikseni Ilonan kanssa. Tykkäsin hänestä kovasti. Kaisa oli aiemmallakin kibbutsilla ollut töissä pesulassa, joten hän oli arvannut päätyvänsä sinne myös Orenimilla. Satu sai unelmatyön. Hän sukelteli päivät pitkät poolin pohjasta pois tammenlehtiä ja pesi laatoitukset hohtavanvalkoisiksi.

Aamulla kello kuudelta alkoi työ toisella kibbutsin tehtaista. Yli 30 asteen helteessä arvostin sisätyötä hyvin ilmastoidussa tehtaassa. Tehdas ei ollut mielikuvani mukainen. Istuimme tavallisessa huoneessa  pöydän äärellä. Työkin oli yhteisöllistä. Kibbutsnikit istuivat yhdessä, korahtelivat hepreaa ja tekivät samalla töitä. Tyylikkäästi ilmaistuna viimeistelimme ilmailutuotteita, mutta käytännössä kipeytyvin sormin tungimme lentokoneen pikkuruisia metalliosia metallitelineen puristimien väleihin. Täysi teline upotettiin kuumaan väri- ja pinnoitusaineeseen, josta jäähtyneet osat irrotettiin yhä lisää kipeytyvin sormin. Viimeistely tarkoitti myös pinnoitettujen osien hiomista sileiksi. Mielikuvani tylsästä tehdastyöstä toteutui, vaikkei täällä liukuhihnaa ollutkaan. Tämä työ ei toisi kibbutsitoimisto Finkivin lupaamia kibbutsielämyksiä tai elämään tarkoitusta. Elämykset täytyi löytää jostain muualta tai saada itse ne tapahtumaan.


Kibbutsnikit tekivät samaa näperrys- ja hiomistyötä kuin volut. He olivat hyvin ystävällisiä ja avuliaita. Opin heti ensimmäisenä päivänä, että ei auttanut kieltäytyä, kun vanha mies tarjosi tuolia. Kibbutsnikit osoittivat arvostavansa sitä, että olimme tulleet kaukaa tekemään työtä heidän kanssaan ja meidän täytyy olla liikuttavan nuoria näiden äärimmäistä julmuutta holokaustissa kokeneiden vanhojen juutalaisten silmissä. Toki minä en ollut juuri ajatellut työtä, jota täällä tekisin.

Huomasin, että volujen ohella vain kibbutsnikmiehet olivat pukeutuneet kibbutsiunivormuun, yhteisiin sinisiin työvaatteisiin. Useimmat kibbutsniknaiset  pitivät töissä omia vaatteita, T-paitoja ja farkkuja, vanhemmat naiset hihattomia mekkoja. Yhteisöllisyys ei ollut täydellistä kaikilta osin. Katseeni kierrellessä uusia eksoottisia kasvoja ikkunapöydästä minulle nyökkäsi rastapäinen nuori kibbutsnikmies, joka oli soittanut kitaraa nuotion äärellä tervetulopartyissamme. Tunnistin ensimmäiset tutut kasvot.

Tehtaassa kibbutsnik Amir opetti työt voluille. Arvioin hänen olevan lähes keski-ikäinen. Oli vaikeaa arvioida tummien vahvapiirteisten israelilaisten ikää. Ajan saatossa huomasin arvioivani heidät vanhemmiksi kuin he olivat. Nyt oli tilaisuuteni tehdä tylsästä tehdastyöstäkin Finkivin lupaama elämys. En voinut vain hioa lentokoneen osia ja odottaa kohtalon antavan kibbutsielämyksiä, vaan päätin itse aktiivisesti tutustua ensimmäiseen kibbutsnikiin. Olin päättänyt maistaa kaikkea eteen tulevaa, tutustua vieraisiin kulttuureihin ja paikallisiin ihmisiin, oppia kieliä enkä olla vain suomineitojen kanssa.


Amir halusi tietää, viihdyinkö kibbutsilla. Kahden päivän kokemuksella vastasin viihtyväni, mutta pääni oli kaaoottinen kaikesta uudesta ja erilaisesta. Suurin yllätys oli kielimuurin massiivisuus. Oli raskasta puhua ja yrittää ymmärtää englantia aamusta iltaan eikä edes englannilla aina pärjännyt hepreankielisessä maailmassa. Kaikki kirjoitettu ympärillä oli hepreaa ja jopa heprean kirjaimetkin olivat vieraita latinalaisia kirjaimia käyttävälle suomalaiselle. Kibbutsi oli rakennettu kibbutsnikeille eikä englantia puhuville voluille. Siellä täällä oli kylttejä, joiden viestiä oli tehostettu monin huutomerkein ja punaisella värillä, mutta en ymmärtänyt niiden varoituksia. Elite-vodkan haihduttua aivoistani kielimuuri oli uudelleen kohonnut. Juuri nyt Amir yritti selittää jotain ruoka-aineesta nimeltä ani, mutta en yhtään tajunnut, mikä ani oli. Hän yritti ääntää sanaa selvästi, selittää ja vasta sokerivinkistä hoksasin, että se oli hani, hunaja. Hepreaa puhuva jätti ääntämättä h-kirjaimen sanan alussa. Vaikka artikuloin honeyn hänelle hyvin selvästi, ei hän onnistunut h-kirjainta ääntämään millään sanan alkuun. Nauroimme Ilonan kanssa Amirin heprean korahtavalle ch-äänteelle, se kuulosti rään kurkusta irrottamiselta. Hän puolestaan kuuli suomen auringonlasku-sanassa vain r-kirjaimen. 


Amir lupasi, että voisin kääntyä hänen puoleensa aina, kun tarvitsin apua.
- Haluaisin olla sydänystäväsi kibbutsilla, Amir vakuutteli ja sanojen vakuudeksi puristi polveani pöydän alla.

Kylläpä sydänystävä löytyi täällä helposti, ajattelin. Ihmiset olivat eri tavalla ystävällisiä, avuliaita ja avoimia kuin Suomessa. Jostain syystä kuitenkaan kibbutsniknaiset eivät ottaneet minuun kontaktia, eivät vilkaisseetkaan sinä tai myöhempinäkään päivinä. Ehkä he olivat kateellisia, olisivat itse halunneet nauttia Amirin huomiosta.


Amir halusi tietää, miksi olin tullut kibbutsille.
- Opiskelemaan elämää, vastasin.
Hän oli niin mieltynyt vastaukseeni. Hän tarjoutui tällä kertaa opettajaksi elämäni opintomatkalle, hän oli monitaitoinen mies ja puristeli taas polveani pöydän alla.
- Onko kukaan kertonut sinulle, että olet maaginen nainen?
Oliko tämä heprealainen iskurepliikki? Ei, kukaan ei ollut kertonut aiemmin. Minun pitäisi katsoa peilistä, miltä näytti maaginen nainen. Arto oli sanonut minua ihmeelliseksi muttei sentään maagiseksi. Suomalaiset miehet olivat pidättyväisempiä ja hitaampia kuin Amir. Opettajista aioin kyllä pysyä erossa kibbutsillakin, mutta sydänystäväksi ottaisin jonkun mielellään.

Kun maa oli alkanut polttaa jalkojeni alla Suomessa, päähäni oli pälkähtänyt ajatus, palaisinko Suomeen pysyvästi enää koskaan. Nyt ajatus jäädä Orenimille tuntui realistiselta mahdollisuudelta. Minun tarvitsisi vain vastata kyllä Amirille. Hääkutsu Postimiehen postista Suomeen olisi pommi kotiväelle. Mutta petolliselle Artolle se olisi ihan oikein. Toki en häntä kibbutsihäihini kutsuisi, mutta hänen oli hyvä tietää, että etelän mailla joku halusi viedä Marian vihille kunniallisesti. Arto ei enää määrännyt, jättänyt kahta surkeaa vaihtoehtoa valittavakseni.


Vaikka Amirin imartelu teki hyvää itsetunnolleni, oli helpotus, kun hän välillä meni toiseen pöytään ja saatoimme Ilonan kanssa puhua taas salakieltämme, suomea. Meillä oli oma pieni suomalainen yhteisö yhteisön keskellä. 
- Toivottavasti nämä eivät ole hävittäjän osia, minulle tuli mieleen.
Pudotin käsistäni hiomani osan. Ajattelimme tekevämme työtä Jumalan valitun kansan hyväksi, mutta olimmeko painamassa sormenjälkemme Israelin sotahistoriaan? Oliko juutalaisvaltion itsenäisyyden takana volujen kipeät sormet? Kysyimme Amirilta, millaisiin lentokoneisiin osat menivät, mutta hän vastasi vältellen, että mistäs sitä voisi tietää.



Kibbutsnikit itse tekivät pitempää työpäivää kuin volut tai aloittivat aamulla jo kello neljältä. Kibbutsiaatteen mukaan jokainen jäsen antoi, mitä pystyi, ja sai, mitä tarvitsi. Se oli kaunis periaate. Kaikki tekivät työtä, myös vanhukset keveitä hommia tehtaissa, chadar ochelissa, puutarhassa ja ompelimossa. Työtä tehtiin yhdessä ja tunnelma oli leppoisa. 


Orenimin volut olivat voittajia arpajaisissa. Kibbutsin arvoihin ei sopinut riisto, joten volut tekivät työtä vain 6 tuntia päivässä. Orenim halusi volujen olevan iloisia ja tyytyväisiä. Myöhemmin ympäri Israelia liikkuessani juttelin muiden volujen kanssa. Joillain kibbutseilla volujen työpäivä oli jopa 8.5 tuntia pitkä. He olivat surullisia kuullessaan Orenimin lyhyistä työpäivistä. 

Kibbutsikokemukset olivat erilaisia eri kibbutseilla. Kibbutsi saattoi sijaita lähellä maan rajoja, joilla oli levotonta, alueita vallattiin ja liitettiin. Kibbutsi saattoi sijaita lähellä rantaa tai Jerusalemia tai keskellä ei mitään. Golanilla oli talvella kylmää ja Negevin autiomaassa kesällä kuuma. Kibbutsien varakkuus vaihteli ja vaikutti volujen oloihin. Volujen kohtelu vaihteli. Jotkin maataloustyöt olivat fyysisesti raskaita ja kesäkuukausina oli kuuma. Orenimilla työ oli kevyttä, jaksoimme bilettää monena iltana viikossa eikä kukaan volu lähtenyt nopeasti pois, vaan kaikki viipyivät kuukausia.

Työpäivä alkoi useimmilla työpaikoilla kuudelta, joten se loppui jo puoliltapäivin klo 12.30. Se taukosi puolen tunnin aamiaisajan verran, jolloin kipaisimme lyhyen mutta uuvuttavan helteisen matkan chadar ochelille. Työpäivän päätteeksi söimme lounaan. Jälkiruoaksi nautimme poolin rantatuoleissa etelänlomasta ja hauiksiaan esittelevistä adoniksista pikkupöksyissään. Myöhäisen iltapäivän nukuimme siestaa. Illalla kuljimme valmiille päivälliselle ja usein partyihin. Miksipä emme olisi olleet iloisia ja tyytyväisiä? Volun elämä paljastui juhlaksi työpäivän jälkeen. En ollut tehnyt väärää ratkaisua tänne tullessani. 


Eräänä päivänä Amir houkutteli maagista naista juomaan viiniä illalla kanssaan. Viini oli täällä lähes ilmaista. Pullo maksoi vain puoli shekeliä eli viikon taskuraha olisi riittänyt 19 viinipulloon. Viinin vuoksi ei siis Amirin luokse tarvinnut mennä. Menin, koska halusin maistella kaikkia Finkivin elämyksiä, nähdä kibbutsnik koti. Kibbutsin naisilta kutsuja ei ilmeisesti kannattanut odotella. En ollut kuitenkaan niin helppo saalis, että olisin mennyt yksin. Kaisa suostui tulemaan mukaan. Amirilla oli pieni asunto. Huoneen yhdessä kulmassa oli minikeittiö ja toisessa alkovi sängylle. Hän istahti sohvalle Kaisan ja minun väliin, muita istuimia ei ollut, ja tarjoili viiniä. Televisio molotti hepreankielisiä uutisia, jossain oli pommi räjähtänyt. Amir suuntautui aluksi minuun, mutta pian huomasin hänen hilautuvan enemmänkin Kaisan suuntaan. Ennen pitkää kuulin hänen tiedustelevan Kaisalta, tiesikö tämä olevansa maaginen nainen. 

12 Jezreelin laakson kautta

  

Onneksi ensimmäisten kibbutsipartyn jälkeinen krapulapäivä oli vielä suomineitojen vapaapäivä. Muuten ensimmäisestä vapaaehtoistyöpäivästä olisi tullut sietämätön. Miten muut volut selvisivät arkipartyjen jälkeen aamukuuteen töihin? Oluen juomisessa saattoi olla järkeä. Kaisa kertoi, että aamuyön viimeiset tanssijat olivat menneet Playboysista suoraan töihin. Jatkossa arkipartyissa kannattaisi ehkä juoda vain viiniä.


Selvisimme chadar ocheliin vasta lounaskattaukseen ja loppuiltapäivän lojuimme huonovointisina poolin allastuoleissa. Keiran ja Manuel houkuttelivat meitä mukaansa Haifaan huuhtoessaan pooliin tiskikoneen höyryt. Tänään emme kuitenkaan vielä selvinneet mukaan ja Israelin kaupungit ja historialliset nähtävyydet jäivät johonkin toiseen päivään. Pojat suosittelivat, että ottaisimme illalla hieman hillitymmin vodkaa, ettei ensimmäinen aamu töissä olisi kovin ankea. Huoli oli turha, ajatuskin vodkasta ällötti. Onneksi tapaisimme house motherin vasta päivällisen jälkeen iltakahdeksalta, mihin mennessä ehtisimme ryhdistäytyä.

Maisema poolille, kanaloille, hedelmätarhaan, Jezreelin laaksoon ja Haifan ja Nasaretin väliselle maantielle. 

- Mitä ovat lasten talot, jotka house father mainitsi, kysyin.

Ilona ja Kaisa kertoivat tietojaan ja kokemuksiaan.

- Kibbutsien lapset eivät asu vanhempiensa kanssa, vaan kun he ovat neljä päivää vanhoja, he asuvat   lasten taloissa toisten kibbutsilasten kanssa lastenhoitajien hoidossa. Se voi tuntua järkyttävältä. Tämä kasvatusjärjestelmä on ainutlaatuinen maailmassa. Lapset ovat tavallaan kibbutsin yhteistä omaisuutta. Kibbutseilla onkin sanonta "minun lapseni ja sinun lapsesi leikkivät meidän lastemme kanssa". Kaikki aikuiset huolehtivat kaikista lapsista. Lapset kasvatetaan ensisijaisesti osaksi yhteisöään ja ikäluokkaansa eikä niinkään perheenjäseniksi. Lapset eivät tällöin myöskään häiritse aikuisten keskinäistä yhteisöä, sillä aikuiset kibbutsnikitkin ovat enemmän osa yhteisöään kuin perhettään.

- Lasten taloissa kussakin huoneessa asuu muutama lapsi, tytöt ja pojat yhdessä. He oppivat tukeutumaan toisiinsa eivätkä niin paljon aikuisiin. Jos he tarvitsevat jotain yöllä, he voivat soittaa hoitajalleen, joka nukkuu omassa asunnossaan. Hoitaja tulee paikalle vain, jos lapset eivät itse selviä tilanteesta. Lapsista kasvavat näin turvautumaan ensisijaisesti omaan lasten yhteisöön. Näin heitä kasvatetaan kibbutsielämään sopiviksi ihmisiksi.


- Tällainen kasvatusjärjestelmä oli aikoinaan tärkeä osa tehdä mahdolliseksi juutalaisten paluu Israeliin. 1800-luvun lopulla syntyi sionistinen liike, jonka tavoite oli toteuttaa Jumalan lupaus juutalaisten omasta maasta. Ihan itse juutalaiset joutuivat Jumalan lupauksen toteuttamaan eli perustamaan juutalaisen valtion. Paikaksi harkittiin myös Argentiinaa ja Ugandaa. Ajatelkaa, me voisimme olla nyt Etelä-Amerikassa tai Afrikassa. Palestiinaan he kuitenkin lopulta päätyivät. Lähes sata vuotta sitten juutalaiset alkoivat ostaa maata tältä alueelta ja palata ympäri maailmaa. He tulivat tyhjin käsin eivätkä välttämättä osanneet edes viljellä maata. He tunsivat olonsa turvallisemmaksi yhteisönä ja niinpä he rakensivat maatiloja yhdessä. Kibbutsi on siis sekä sionismia että sosialismia. Degania Aleph oli ensimmäinen kibbutsi ja se perustettiin vuonna 1910. Israelin valtio perustettiin 1948. Holokaustista selvinneitä tänne tuli paljon 1940-luvulla ja heilläkään ei tietenkään ollut omaisuutta. Kun Orenimin perustajat tulivat tänne, tämä paikka oli mäki tammimetsineen ja antiikin Couscousin raunioineen. Ensimmäiset pioneerit asettuivat telttoihin ja alkoivat rakentaa tätä kaikkea. Viimeisen 50 vuoden aikana tänne on rakennettu kaikki nämä rakennukset, puistomainen asuinalue, polut ja kulkuväylät, pellot, hedelmätarhat ja tehtaat. Koko maahan perustettiin yli 270 kibbutsia. Tähän valtavaan rakennustyöhön tarvittiin kaikki kibbutsin jäsenet, myös äidit, jotka veivät lapsensa lasten taloihin hoidettaviksi. Mutta älkää surko, ei perhe ole täälläkään hävinnyt. Vanhemmat tapaavat lapsiaan kesken työpäivää ja iltaisin he ovat yhdessä. Päivälliselle chadar ocheliin he tulevat yhdessä.

Kibbutsin elämäntapa sai minut ja Satun sekä hiljaiseksi että herätti paljon kysymyksiä.

- Jos minä rakastuisin kibbutsin jäseneen ja jäisin tänne, pitäisikö minun antaa lapseni neljän päivän ikäisenä kibbutsin omaisuudeksi ja minä vain kävisin häntä katsomassa, ihmettelin. 

- Niin se menee. Toki sinun kibbutsnikisi kertoisi sinulle, että hän on asunut lapsuutensa lasten talossa ja se on täällä se normaali tapa. Se, mikä on missäkin normaalia, on kulttuurisidonnaista.

- Näiden ihmisten täytyy olla aika erilaisia kuin me, ihmettelimme Satun kanssa.



- Myös osa kibbutsnikeista ajattelee asioista nykyään eri lailla kuin pioneeriaikojen alussa. Yhteisöllisyys ei ole enää yhtä tiukkaa ja on osittain purkautumassa. Monet nykyvanhemmat haluavat asua yhdessä lastensa kanssa ja niinpä asuntoja täytyy suurentaa. Kibbutsien lapsilla on ollut muita enemmän psykiatrisia ongelmia ja niiden epäillään johtuvan kasvatustavasta. Kaikki kibbutsnikit eivät myöskään halua enää illalla syödä kolmatta kertaa yhdessä satojen muiden kanssa hälyisessä chadar ochelissa, vaan he tekevät päivällistä rauhassa omassa keittokomerossaan ja viettävät illan oman perheensä kesken.



- Millaisia heidän asuntonsa ovat?

- Jos ajattelet, miten pieni tämä asuinalue on ja kuitenkin täällä asuu 670 ihmistä, asuntojen täytyy olla tosi pieniä. Useimmat talot ovat myös yksikerroksisia. Lastentalojen ansiosta pariskunnat eivät ole tarvinneet isoa asuntoa, vaan heille riittää yhden huoneen asunto, jossa on alkovi ja keittokomero. Yksinasuvilla on vain yksi huone.

- On hienoa, että te kaksi tiedätte tästä kaikesta. Tämä on todella mielenkiintoista, sanoin ja pakenin altaaseen paahtavaa Aasian aurinkoa. 

Eräänä päivänä polulla vastaani tuli nainen työntäen metallikehikkoista kärryä, agalaa, jossa istui kuusi samankokoista taaperoa. Huikkasin hänelle shalom kuten aina kaikille poluilla kohdatessani. Suomessa olisin epäillyt, että häntä oli siunattu kuutosilla, mutta täällä hän todennäköisemmin työskenteli lastenhoitajana lasten talossa. Maassa maan tavalla.

6 Edenin puutarha

 

(suomenkielinen teksti on muokattu niin, että se kääntyy sujuvammin englanniksi)

Aamiaisen jälkeen house father käveli kanssamme pitkin kibbutsin luikertelevia ja haarautuvia hiekkapolkuja. Puiden varjossa oli kivipenkkejä ja kiviä, joille saattoi istua. Kibbutsi oli viihtyisä puistomainen alue, paratiisi ikuisessa kesässä ja rauhan tyyssija. Rakennusten, pengerrysten, puiden, pensaiden, köynnösten ja kukkien labyrintti. Kibbutsilla käveltiin tai ajettiin joskus polkupyörällä tai pienellä puutarhatraktorilla. Autot ajoivat kibbutsin laitamilla, kibbutsin valkoiset tyylikkäät Subarut ja vihreät John Deere-traktorit. Finlandia huset sijaitsi kibbutsin laidalla. Sen ja kibbutsin välissä kulki autotie. Vain yksi autotie nousi kibbutsin keskusaukiolle pesulan ja postin ohi chadar ochelille täyttämään sen valtaisat ruokavarastot.

Chadar ochelin lähellä oli pesula. Sitä johti house mother. Tapaisimme hänet huomenna. House father osoitti myös terveysklinikkaa, jossa oli sairaanhoitaja. Klinikan vieressä oli kibbutsin oma posti, doar. Kirjeet lähtisivät sieltä Suomeen. Keittiö volu haki postin postisedältä ja jakoi meille nuo ilonaiheet lounasaikaan chadar ochelissa. Kirjeet saapuivat 2-3 viikon viiveellä, joten niitä ei kannattanut heti odotella. 

Ympäri kibbutsia oli asuinrakennuksia, lasten taloja, volujen kauppa Lilalo, kaksi kauppaa kibbutsnikeille, parturi, valokuvakehittämö, kirjasto, vartiotorni, vesitorni, navetta eli hepreaksi refet, uima-allas eli pool ja liikuntahalli eli gym. Katselimme maisemia gymin katolta, joka oli kuin suuri terassi. Näimme katolta kymmenien kilometrien päähän yli Ala-Galilean ja Jezreelin laakson, jopa Karmel-vuoren Haifassa Välimeren rannalla. Kibbuts Orenim sijaitsi Pohjois-Israelissa. Libanonin rajalle oli matkaa 140 kilometriä. Kibbutsi sijaitsi korkealla, 150 metriä merenpinnan yläpuolella, ja maasto laskeutui kibbutsilta poistuttaessa. Paikka oli valittu lyhyen matkan päästä Haifan ja Nasaretin välistä maantietä tammimetsän reunassa. Kibbutsi sijaitsi ennen lopullista paikkaa 4 eri paikassa. Teltta-asutuksen ympärille rakennettiin suojaksi kivimuuri. Ensimmäiset kibbutsnikien rakentamat talot olivat kivitaloja. He saivat kivet evakuoidusta kylästä. Ensimmäinen pieni chadar ochel valmistui vuonna 1939.  

Ottomannien aikana tässä oli ollut Couscousin kaupunki, jonka raunioita oli edelleen ympäri kibbutsia. Finlandia husetia vastapäätä olevat rauniot olivat siis Couscousin muinaisia muureja. Kibbutsi oli perustettu 1938, kymmenen vuotta ennen Israelin valtion perustamista. Aluksi se oli ollut hedelmä- ja maitotila, nyttemmin kibbutsilla oli myös viisi kanalaa ja kaksi tehdasta.

Kibbutsin rakennukset ja puutarha olivat siistejä ja kauniita. Tämän yhteisön kodista pidettiin huolta. Vanhemmat kibbutsnikmiehet pörräsivät ympäriinsä pienillä puutarhatraktoreilla ja peräkärryissä tärisivät lapiot ja haravat. Nautin uuden kotini kauneudesta ja puistomaisuudesta ja tiesin, että tulisin viihtymään sieluan myötäilevässä maisemassa. Kibbutsi oli rakennettu mäelle luonnon tammimetsään. Tammet, oliivipuut, seetrit, palmut, sypressit, sabra-kaktukset ja juudaksenpuut loivat virkistäviä varjoja auringon maahan. Oleanterit ja bougainvilleat kukkivat valkoisin, vaalean- ja tummanpunaisin, violettein ja aprikoosinvärisin kukin. Loistavanväriset köynnökset kiemurtelivat puiden rungoilla, valolyhdyissä ja rakennusten seinillä. Suomen ruukkukasvit kuten kiinanruusut ja muut hibiskukset kasvoivat täällä suurina kukkivina pensaina maassa. Maata peitti muratti suurina mattoina. Kysyin suomalaisen runoilija Tommy Tabermannin sanoin, tällaistako oli taivaaseenastuminen. Tunsin olevani lähellä taivasta.

Olin ollut täysin tietämätön, että saman taivaan alla oli tällainen Edenin puutarha ja aivan erilainen tapa elää yhteisönä. Kukka rikkinäisessä vessanpöntössä ei ollut viehättävä, mutta se olikin vitsi. Oli helpotus nähdä, että useimmat talot olivat uudempia, viehättäviä ja kutsuvia verrattuna Finlandia husetiin. Jos kibbutsi olisi ollut täynnä Finlandia husetin kaltaisia mökkejä, olisin varmaankin harkinnut palata kotiin jo kahden kuukauden kuluttua. Onneksi aivan toista olivat pariskuntien valkoiset uudenaikaiset talot oransseine kattoineen. Sinkut asuivat vaatimattomissa puisissa rivitaloissa. Katoilla oli aurinkopaneelit ja talojen seinustoilla lämminvesivaraajat, täällä ne olivat tehokkaita. Talot kohosivat kivillä pengerretyillä rinteillä kohti chadar ochelin keskusaukiota. Vuosituhansien ajan vaalenneita antiikin Couscousin raunioita oli hyödynnetty mäen pengertämiseen. Tähän paikkaan voisi rakastua.

House father kertoili voluelämän perusteista siistiksi leikatulla, kellertäväksi paahtuneella nurmikkorinteellä uima-altaan eli poolin lähellä. Oli upeaa tässä kuumuudessa asua lähellä poolia. Lämpö kipuaisi tänään yli 30 asteen, joten pääsisimme nauttimaan vapaapäivistä poolilla ennen töiden aloittamista. Chadar ochelin alakerran ilmoitustaululta näkisimme iltaisin päivällisaikaan, minne house father sijoitti kunkin meistä töihin. Voluilta odotettiin hyvää käytöstä, säädyllistä pukeutumista ja rauhallista juhlimista yöaikaan kibbutsnikien ja erityisesti lasten talojen lähellä. Ryyppäämisestä house father ei sanonut mitään, mutta huumeet johtaisivat välittömään häätöön. Setäni oli minua varoittanut, että kibbutsit olivat huumepesiä. Kiltin tytön ei kuitenkaan tarvinnut olla huolissaan kibbutsisäännöistä.

House fatheria kuunnellessani huomasin, että vaikka kieliopin luvatussa maassa Suomessa olin saanut  englannissa korkeimman arvosanan, välissämme oli kielimuuri. Hän puhui koko parituntisen kierroksen ajan, mutta ymmärsin vain pätkän sieltä ja toisen täältä. Pääosin tieto meni toisesta korvasta sisään ja toisesta korvasta ulos, mutta olisinko sitä edes suomeksi oppinut, kun pääni oli niin täynnä uusia vaikutteita. Koulussa oli kuunneltu lähinnä BBC-englantia, mutta täällä englanti oli ruoan lailla hyvin mausteista. Oli vaikeaa yhtäkkiä ymmärtää house fatherin hepreanenglantia ja varsinkin puhua itse, koska 80-luvulla Suomessa englantia ei juuri päässyt puhumaan. Toivottavasti moni välttämätön asia ei jäänyt ymmärtämättä. Onneksi neljä korvaparia kuunteli house fatheria ja Ilonalla ja Kaisalla oli jo kokemusta, ettei meitä vaihdettaisi kameleihin liian halvalla. Aloin ymmärtää, mitä kielimuuri tarkoitti.