92 Se kolmas vaihtoehto

 

 

En valinnut kumpaakaan kahdesta huonosta vaihtoehdosta. En palannut suoraan Suomeen enkä myöskään jäänyt kibbutsin nurkkapöytään Maria Magdalenana sanomaan Gilles, Gilles. Olin oppinut Tuulen Pojalta, että voisin valita minkä tahansa äärettömästä määrästä hyviä vaihtoehtoja. Hyppy tuntemattomaan oli tuonut minut Sirkus Orenimille ja olin rakastunut maankiertäjään. Reissustani voisi olla monta mieltä, mutta huimat hypyt olivat osoittautuneet minulle oikeaksi tavaksi elää.

 

Haifan ElAlin toimistossa vakuuttelin virkailija Leahille, että tämä oli viimeinen kerta.
- Löysitkö sinä lapsen isän, Leah kysyi ja toinen virkailija, Miriam, lopetti koneen näpyttelyn pitkillä hoidetuilla kynsillään ja tuli hänkin kuulolle.
- Lo, lo, ei. Mutta älkää olko huolissanne minusta, hakol beseder, minulla menee ihan hyvin. Yksi mies kibbutsilla jopa pyysi minua jäämään luokseen ja Suomessa saa rahaa sosiaalitoimistosta. Mutta ensin minä menen kukkakaupassa … tarkoitan … yritän löytää hänen perheensä Pariisissa. Siirrä siis lippuni Pariisiin.

Niin naiivi ei minun tynnyrissä kasvaneenkaan kannattanut olla, että kertoisin ElAlin virkailijoille terroristipoikaystävän työskennelleen kukkakaupassa tai huumediilerin kitarasta. Leah katseli silti edelleen minua huolestuneena suurten silmälasiensa yli. Mutta sitten hän ja Miriam tulivat halaamaan minua ja antoivat pussillisen vauvanvaatteita. Tyttöjen välistä solidaarisuutta saattoi löytyi todella yllättävistä paikoista. 

En minä välttämättä ElAlin siipiä tarvitsisi. Voisin kohota ihan omille siivilleni Haifan bahai-temppelin kultaisesta kupolista, lepuuttaa siipiäni Ateenan Pantheonin ja Rooman Pietarinkirkon katoilla ja laskeutua lopulta Pariisin Sacre Couerin kupoliin. Kun vuotta aiemmin pakenin Artoa Suomesta suinpäin, olisinpa tiennyt, että kasvaisin vuodessa koulutytöstä naiseksi, joka nousi omille siivilleen. Mikä paradoksi elämä olikaan. Olin yrittänyt omistaa Gillesin, mutta vasta menettäessäni hänet täysin omistin hänet. Sting oli Playboysissa yrittänyt kertoa minulle: if you love somebody set them free. Gilles oli nyt tuuli siipieni alla, hän kantoi minua. Olin vahvistunut hänen voimastaan, en kuihtunut. Saatoin vain toivoa, että myös hän oli vahvistunut rakkaudestani. Olin vihdoin Tuulen Tytär, kohoamassa omille siivilleni ja lentämässä ikiomaan seikkailuuni ilman yhtäkään arto, tauno, ori ja jopa gilles.

Pariisi päämääränäni oli lohdullisempaa alkaa hyvästellä rakastettuni, Sirkus Orenim. Israelissa en pääsisi enää lähemmäksi Gillesia, mutta Pariisissa se oli mahdollista. Hän oli jopa voinut palata kotiin. En uskonut, ettei hän koskaan palaisi kotiinsa, jos hän selviäisi hengissä huumeista. 

Kerroin ystävilleni, että olin lähdössä. Vain Ori, Ilona, Chaim, Ursula ja Kenkuru olivat jäljellä. En halunnut hyvästejä enkä itkupartyja Playboysissa. Ori ehdotti, että hän veisi minut puhtaalla Subarulla Ben-Gurionin lentokentälle, mutta sanoin lo lo, ei. Jos Renault olisi ollut olemassa, olisin voinut harkita matkaa kanamiehen ja kananraatojen kanssa pitkin Välimeren rantaa. Mutta nyt halusin kuolla pois Sirkus Orenimilta niin kuin Helmiketjun tyttö, niin kuin Satu, Ilona ja Kaisa. Niin olin aina lähtöni kuvitellut, kadota aamutähtien myötä kotipysäkiltä Haifan-yöbussiin ja vaahtoutua Välimeren aaltoihin.