89 Onneksi ei ehditty hääkutsuja lähettää

 

 

Eräänä päivänä Finlandia husetia lähestyessäni näin, että huoneessani paloi valo. Kuka oli kävellyt läpi lukitun oven? Jos se ei ollut Jeesus, sen täytyi olla Gilles, joka ennenkin oli murtanut lukon olkapäällään! Juoksin.

 

Se oli Ilona, joka purki matkalaukkua.

- Ma kara? Nainen! Huusin ja pompimme pihatiellä. Mutta nyt valkoinen Renault ei ajanut ohi. Renaultia ei enää ollut, vain torso tien varrella jossain Libanonin ja Syyrian rajan tuntumassa.

- Sinä teit sen!
- Minä tein sen! Minä jätin kaiken!
Ilona oli jättänyt DI:n ja yliopiston ja Suomen.
- Jes nainen! Minä olen niin ylpeä! Joko Chaim tietää? Mitä DI sanoi? Mitä sinun vanhempasi sanoivat? Lopeta itku. Sinä teit oikein. Chaim on niin ikävöinyt sinua!
- Ei kukaan muu tiedä kuin house mother. En tiennyt, että täällä on house fatherkin vaihtunut.
- Täällä on tapahtunut vaikka mitä, myönsin, mutta nyt ei ollut ikävien kuulumisten aika. - No mitä house mother sanoi?
- Tuossa on työvaatteet.
- Etkö jo ryntää Chaimin luo?
- Minua pelottaa ihan hirveesti. Suomessa olin ihan varma puhelusi jälkeen, mutta nyt pelottaa. Jos minä olen vain hullu suomalainen hänen mielestään. Ryntään tänne hääpuvun kanssa, kun hän sormeaan hieman koukistaa.
- Lo lo, ei, minähän kirjoitin sinulle, että hän käy istuksimassa Finlandia husetin pihalla kuin munkki pyhiinvaelluksella ja pyytää kaikkia Eurooppaan palaavia sanomaan sinulle, että sinun pitää tulla takaisin.
- Ei se kirje ehtinyt tulla Suomeen. En minä olisi ehkä uskaltanut yksin tehdä tätä päätöstä. Mutta äiti, ajattele, minun äitini yllätti minut. Äiti kysyi, rakastanko häntä noin paljon. Vastasin, että joo. Äiti sanoi, että ei hän tarkoittanut DI:a. Hän sanoi, että minä olen vapaa 23-vuotias, jolla on koko elämä edessä, joka voi tehdä virheitäkin. Hän sanoi, että päädyn joka tapauksessa yliopistoon, sama se, onko se Suomessa vai Haifassa. Hän sanoi, että 50 vuoden ikään mennessä hän on oppinut, että pitää kuunnella ja luottaa siihen, mitä sydän sanoo. Aina voi palata. Ajattele, minun äitini sanoi noin. Äidilläkin on tainnut olla joskus elämä.

Kun Ilona oli yrittänyt halata DI:a lentokentällä, tämä oli torjunut hänet, koska Ilonassa voisi olla bakteereita. Ilonan pitäisi ensin desinfioida itsensä. Ilona oli näyttänyt kallisarvoisia valokuviaan, joissa tanssimme Mashinan tahdissa Fantasia-bakbukit kädessä posket hehkuen viinistä, tanssimisesta, seikkailusta ja ystävyydestä. Mutta DI oli katsonut ohitsemme johonkin, mitä me emme nähneet. Kakanvärisiin verhoihin takanamme. Voi herranjestas, olisi Ursula siihen kommentoinut. Olimme seikkailumme alussa järkyttyneinä etelän miesten kiihkeydestä vannoneet suutelevamme ensimmäisten kohtaamiemme kunnollisten suomipoikien alla lunta. Outoja Suomi-fantasioita syntyi ensimmäisessä kulttuurisokissa, sillä jo ensimmäisenä Suomi-yönään Ilona totesi sen pelkäksi Suomi-utopiaksi. Lahti Essolla Ilona oli nähnyt humalaisia poikia, muistanut taas suomalaisen humalajuomisen ja tajunnut, että rectified spirit partya lukuun ottamatta kukaan ei Sirkus Orenimilla ryypännyt suomityyliin. Paitsi suomineidot ihan alussa.

 

Suomessa Ilona tajusi senkin, miten paljon hän Chaimin lisäksi ikävöi porukkaamme, Sirkus Orenimia, työtään chadar ochelissa ja kulkemista ympäriinsä Israelin rennossa tunnelmassa. Tampereella kaikki oli toisin. Ilonaan iski kulttuurisokki. Hän ei ollut enää maaginen nainen vaan harmaa hiirulainen. Kukaan ei juossut hänen perässään, hän ei ollut marilyn monroe enää. Ilonan itsetunto oli laskenut Jezreelin laakson syvimpään rotkoon. Neljäntenä päivänä hän oli mennyt apteekkiin ja kun farmaseutti oli puhutellut häntä suomeksi, kipeä totuus oli jysähtänyt kipeästi hänen tajuntaansa: Sirkus Orenim oli ohi.

 

Vasta myöhään illalla Ilona meni Chaimin luo eikä palannut, joten kaiken täytyi olla hyvin. Seuraavana päivänä hän syöksyi Finlandia husetille kibbutsilta laskeutuvaa polkua.

- Sinä et kertonut Gillesista. Chaim kertoi vasta tänään. Miten sinä olet kestänyt?
- Huonoilla uutisilla ei ole kiirettä. Sinulla on oikeus nauttia täydellisestä onnestasi. Mutta kyllä minä olen kaivannut sinua ja Kaisaa mielettömästi ja ollut niin saatanan yksin. En minä kestä. Minusta tuntuu, että hajoan.

Kerroin kaiken Ilonalle.

- Yritä nähdä asian positiiviset puolet, Ilona lohdutti.

Katsoin häntä järkyttyneenä. Miten tämä ihana empaattinen ihminen saattoi syvimmän epätoivoni hetkellä olla täysin tilannetajuton ja tunneälytön? Mitä positiivista hän tässä tilanteessa kykeni näkemään?
- Et onneksi ehtinyt hääkutsuja Suomeen lähettää, Ilona lohdutti.
Ilonaa parempaa lahjaa ei kohtalo minulle olisi voinut sillä hetkellä antaa. Itkin riemusta, kun joku uskalsi traagisella hetkelläni pilailla onnettomuuteni kustannuksella. En ollut enää yksin, tauno sisko oli palannut luokseni. Ja hänen sanoissaan oli järkeä. Jos mikään ei ollut nyt helppoa, ainakin Suomeen olisi helppo palata, kun skandaalistani ei kukaan tiennyt mitään. Toki matkamuisto sydämeni alla ei olisi pitkään piiloteltavissa. 

- Ilona, kaikki ei ollut vielä tässä. Minä olen raskaana. Minulle on tapahtunut täällä kutakuinkin kaikki se, mitä ei missään nimessä pitänyt tapahtua. Tein vanhanaikaiset, koska halusin omistaa Gillesin. Hän sanoi monta kertaa, että haluaa lapsen kanssani. En kuitenkaan kertonut hänelle lapsesta, kun kaikki muuttui niin nopeasti. Jäin odottamaan parempaa hetkeä. Hän löi kaiken rikki, hän sanoi, että haluaa lapsen, mutta ei sen äitiä. Hän ei antanut minulle anteeksi, että heitin hänet ulos Finlandia husetista. En kertonut hänelle lapsesta, koska ylpeänä halusin hänen jäävän minun takiani. Odotin oikeaa hetkeä, jota ei koskaan tullut eikä ehkä enää koskaan tule. En voinut kuvitella, että hän häipyisi kertomatta. Ja nyt lapseni isä on poissa eikä tiedä lapsesta. Pilasin kaiken. 

- Minun on edelleen vaikea uskoa, että Gilles oli sotkeutunut huumeisiin. Mutta yhtä kaikki, huumeet eivät kuulu minun elämääni. En ota huumeita omaan enkä lapseni elämään, vaikka se olisi ainoa keino saada Gilles takaisin.
- Et tietenkään. Sinä olet suomalainen nainen, sinä pärjäät lapsen kanssa vaikka yksin. Tiedätkö, silloin, kun teillä oli se koiranpentu, se reissunainen Doris, Gilles näki sinussa äidin. Jos Gilles tietäisi lapsesta, hän olisi rauhallisella mielellä, hän tietäisi sinun pärjäävän lapsen kanssa.

- Minun on niin vaikea käsittää sitä huumejuttua, toistin. - Hän ei ollut koskaan outo. Mutta kun heitin hänet ulos Finlandia husetista, hänestä tuli toinen ihminen. Jokin häntä repi ja hän repi minua. Ja minä pahensin sitä menemällä mukaan kostonkierteeseen, revin häntä ja revin itseäni. Miksi minä olin niin tyhmä, vaikka rakastin häntä. Minä voin palata nyt turvalliseen Suomeen, saan varmasti kotoa apua, saan opintotukea, voin mennä sossuun, alan opiskella. Mutta hän on jossain yksin eikä hänellä ole muuta mahdollisuutta kuin tehdä hanttihommia. Minä kohtelin häntä huonosti. En anna itselleni anteeksi, että vaikeutin hänen elämäänsä näin.

- Yritä ajatella näin, Ilona ehdotti, - te olitte onnellisia nämä kuukaudet. Sinä teit hänet onnelliseksi. Kaikki me näimme, miten ihana hän oli, ei hän mikään hunsvotti ollut. Kuten hän kirjoitti sinulle, älä anna viimeisten aikojen pilata kauniita muistoja. Ne ovat meidän kaikkienkin yhteisiä kauniita muistoja. Se vaan ei ollut suhde, josta tulee pysyvä. Ehkä te kaksi köyhää runoilijaa olisitte kulkeneet yhdessä jonkin aikaa pitkin Eurooppaa tai maailmaa, mutta olisitko elänyt niin loputtomiin? Tämä koskee nyt, mutta ehkä jonain päivänä olet tästä kaikesta kiitollinen. Hän antoi sinulle ehkä kaiken sen kauniin ja hyvän, minkä pystyi antamaan.

- Olen minäkin noin välillä pystynyt ajattelemaan. Olen yrittänyt vihatakin häntä niin kuin hän halusi minun tekevän, mutta en minä pysty. Hänhän yritti puhua minulle, hän oli huolissaan, millä eläisimme, mutta minä en ymmärtänyt hänen huoltaan silloin.

Ilona puhui varovasti. - Vaikka nyt tuntuu pahalta, ehkä on parempi, että tämä meni näin. Voi olla parempi, ettei Gilles palaa sotkemaan sinun ja lapsen elämää. Hän varmasti tiesi, miten kärsisit hänen vuokseen. Ehkä on hyvä, ettei hän saanut tietää lapsesta. Olisitko jaksanut rimpuilla itsesi irti hänestä? Tuntuu pahalta sanoa niin ihanasta pojasta, mutta ei elämä voi olla niin vaikeaa kuin millaiseksi se teillä meni. Tästä eteenpäin hän olisi tuottanut sinulle yhä enemmän tuskaa. Et sinä, Maria, voisi elää huumediilerin kanssa.

- Tuntuu kamalalta sanoa häntä huumediileriksi ja ajatella hänestä niin, vaikka löysin ne sadat shekelit. Ei hän niitä ollut voinut laillisesti saada. Kiitos siitä, mitä sanoit. Olen minä välillä ajatellut niinkin, että voisin elää hänen kanssaan, on hän ihan mitä tahansa, mutta enhän minä oikeasti voisi. Minusta ei ehkä olisi myymään itseäni Jerun varjoisilla kujilla.

 

Nauroimme hervottomasti. Mikään ei voittanut toista suomi neitoa Aasian mantereella. 

- Sinä olet viisas nainen, Ilona. Toda raba. Minä tiedän kaiken tuon, mutta on hyvä, että taot sitä tyhmään päähäni. Jospa se pysyy päässäni vielä silloinkin, kun olen yksin. Ja minä haluan tämän lapsen, vaikka olen nyt yksin. Hän on minun ja Gillesin rakkauslapsi. Me siitimme hänet Masadalla. Olen nyt päättänyt, mitä teen. En palaa suoraan Suomeen, lennän Pariisin kautta. Käännän vaikka koko Pariisin nurin, mutta vien Gillesin kitaran hänen kotiinsa. Gillesin perheellä on oikeus tietää, mitä hänelle on tapahtunut. Ja Gillesin lapsesta. Ja ehkä Gilles on palannut jo kotiin. Ja minulla on oikeus tietää siitä muukalaisesta kaikki, mitä voin saada selville.