9 Maljapuheita ja juomalauluja

 

Ilonalle ja Kaisalle Israelin viinat ja rahat, shekelit, olivat jo tuttuja. Satu ja minä annoimme heille shekeleitä, joita olimme tuoneet Suomesta, ja he lähtivät ostamaan viinaa. Sillä aikaa me kannoimme kaksi sänkyä Finlandia husetin pihakiville, sillä kaipasimme suomalaiseen tapaan yhteistä olohuonetta. Harvakseltaan jokunen autoilija ajoi talomme ohi. Tutuksi tuli pian hymyilevä komea Renault-mies. Ohi kävelevät kibbutsnikit hymyilivät meille, heilauttivat kättä ja tervehtivät sanomalla shalom. Opettelimme tervehtimään sanomalla shalom. Shalom oli kätevä tervehdys, sillä se sopi sekä tavatessa että erotessa, oli vuorokauden aika mikä hyvänsä.  Se merkitsi täydellisyyttä, eheyttä, terveyttä, rauhaa, hyvinvointia, levollisuutta, menestystä, täyteläisyyttä, sopusointua ja levottomuuden ja epäsovun puuttumista. Ja mitäpä levottomassa Israelissa olisi ollutkaan enemmän paikallaan toivottaa kuin rauhaa. 

Iltapäivällä nukuimme etelän tyyliin ja herättyämme olimme toipuneet matkustamisen vaivoista. Suihkuhuone ei ollut täällä huolellisesti kaakeloitu, vaan aluskasvillisuus kasvoi sisään lattian reunasta ja vesi valui iloisesti seinänraoista ulos. Mutta näinkin suihku raikasti oloa. Sen jälkeen pääsimme täysin rinnoin hyppäämään voluelämän ytimeen, valmistautumaan illan partyihin. Joimme ensimmäiset lasilliset Finlandia husetin olohuoneessa. Kaisa ja Ilona olivat tuoneet pari muovikassillista vermuttia, vodkaa ja Fantaa. Oli ihanaa humaltua suomineitojen kesken ennen kuin menimme englanninkieliseen maailmaan.

                                           Finlandia huset ilta-auringossa

Ihmettelimme, miksi Suomesta ei tullut yhtään poikaa, koska muista maista poikia oli yhtä lailla kuin tyttöjä. Oliko Suomi niin järki-ihmisten maa, että epäluterilaista hukkavuotta ja boheemielämää vietimme vain me rentuimmat? Ehkä juomalaulumme tiivistikin kurjien kulkureitten elämänasenteen. Me joimme Pohjanmaan kautta kuten Suomessa sanotaan ja täällä paikallisen Jezreelin laakson kautta, pelasimme, kuljeskelimme ympäriinsä ja laulu soi. Annoimme suosiolla muiden talletella shekelit, emme koonneet rahaa, vaan kaadoimme sen kurkkuumme. Mutta hyi hitto, vodka oli ihan yhtä pahaa kuin Suomessa. Mutta en sitä maun vuoksi juonutkaan, ihan vaan tämän ihanan humalan.

- Le’chaim, elämänne seikkailulle, "äitimme" Kaisa nosti maljan eli pullon.

Onneksi Kaisassa ei ollut muuta äidillistä kuin hieman enemmän ikävuosia. Kenelläkään meistä ei nyt ollut ikävä äitiä. Olimme täysin omillamme. Vanhempamme saisivat meidät kiinni vain soittamaan puhelun chadar ocheliin tai lähettämällä kirjeitä, jotka matkasivat tänne viikkoja. Kännyköitä ei onneksi ollut maailmassamme. Nauroimme, miten pitkän litanian varoituksia ja tyhmiä periaatteita ja sääntöjä kukin meistä oli saanut rikottaviksi. Ei saisi menettää neitsyyttä, ei viinaa, tupakkaa, huumeita, miehiä eikä seksiä, ei rakastua, sairastua, liftata tai saada AIDS:ia, ei joutua ryöstetyksi, pidätetyksi, kidnapatuksi, raiskatuksi eikä tulla raskaaksi. Vanhempani varoittavia elämänkokemuksia jaellessaan eivät tienneet Artosta.

- Tosi tyhmiä periaatteita, noista kannattaa mitä pikimmiten hankkiutua eroon, neuvoi Kaisa ja nostimme osanottomaljan niille, jotka selvisivät takaisin Suomeen ilman Finkivin lupaamia elämyksiä. Vannoimme suomalaisen Pohjanmaan ja local Jezreelin laakson kautta, että ainakaan me emme olisi nunnia pyhiinvaellusmatkalla.

10 Kipinöitä tammen latvuksiin

 

Simsalabim, vodka mursi kurjan kielimuurin ja small talk -taitoisina maailmannaisina ryntäsimme isolle volujen talolle lähellä chadar ochelia. Ruokapöytäkeskusteluun olimme osallistuneet vähän, mutta nyt puhuisimme. Volu talo oli iso vaalea talo, jossa asui suurin osa tytöistä ja muutamia poikia. Olimme käyneet siellä house fatherin kanssa. Siellä oli yhteinen olohuoneemme, jossa voisi katsoa televisiota hepreaksi tai lukea Jerusalem Postia, Israelin englanninkielistä sanomalehteä. Lisää kielimuureja. Loput poikavolut asuivat parissa muussa hökkelissä, joista mikään ei kuitenkaan ollut niin vähän puoleensavetävä kuin Finlandia huset.

Mutta partyt eivät olleet isossa volujen talossa vaan ulkona, nurmikentällä kibbutsin toisella laidalla. Nauravat volut ja nuoret kibbutsnikit istuivat innokkaasti jutellen ringissä nuotion ympärillä pullo kourassa. Pimeä oli pudonnut nopeasti aiemmin illalla kuuden jälkeen päivällisen alkaessa. Liekit ja kipinät kohosivat yötaivaalle kohti valtavien tammien latvuksia. Suomessa moinen kuivuus ja metsäpalovaroitus olisi pilannut koko ilonpidon, mutta täällä elämä oli rennompaa.

- Huomaatteko, että kaikki muut juovat olutta tai viiniä, sanoin, kun taas meillä suomineidoilla oli pullo vodkaa.
- Juokaa vaan vodkaa, koska nuo luulevat joka tapauksessa, että Suomi on osa Venäjää, vaikka olemme olleet itsenäinen maa 70 vuotta, Kaisa tiesi.
- Voi ei, Satu vaikersi.


Nuotion valaisema kasvogalleria oli eksoottinen, Lähi-Idästä, länsi maista ja skandinaaviblondeja. Minun piti aika ajoin muistuttaa itseäni, etten kotisohvalla katsonut tv-ohjelmaa kansainvälisestä nuorisoleiristä, vaan oikeasti olin täällä, Edenin puutarhassa. Vaikka suljin silmäni, kuulin edelleen Baabelin tornin kielten sekamelskan, pullojen kilahtelun yhteen, kun elämälle nostettiin maljaa, le’chaim ja tunsin nuotion tuoksun. Sulassa sovussa vuoron perään soivat eksoottinen hepreankielinen, välillä ehkä arabiankielinenkin ja tuttu länsimainen musiikki, Rolling Stones tai David Bowie. Välillä musiikki soi kasettisoittimesta, välillä joku kibbutsniknuorukainen tai volupoika soitti kitaraa ja lauloi Beatlesia tai Bob Dylania.

Pysyimme edelleen yhtenäisenä suomalaisten porukkana, mutta Åsa ja Maj-Britt juttelivat kanssamme pitempäänkin. He olivat tulleet edellisellä viikolla ja kertoivat, että nämä olivat jo heidän kolmannet partynsa ja kivaa oli ollut. Jossain vaiheessa huomasimme ringissä pojan, joka ei jutellut kenenkään kanssa, katseli muita kulmiensa alta ja näytti onnettomalta. Hänen katseensa oli kuin säikyn villikauriin. Hän oli kietonut käsivartensa jalkojensa ympärille kuin luoden itselleen turvaa. Mietimme, menemmekö juttelemaan hänelle, mutta juuri silloin hän nopeasti nousi ja katosi pimeyteen kuin ei enää kestäisi olla yksin keskellä iloisia seurueita.