93 Finnish had finished

 

Viimeisenä päivänä Sirkus Orenimilla hain house motherilta passini ja lentolippuni. Sain muistoksi kunniakirjan, jossa minua kiitettiin Sirkus Orenimin hyväksi tehdystä työstä ja osallistumisesta veljeyteen ja rauhaan perustuvaan kibbutsielämään.

Kenkuru ei muiden poikien lailla halunnut minusta muistoksi Suomessa otettua valokuvaa, vaan hän halusi ottaa itse kuvan kanatytöstä kana talossa. Ori oli niin ystävällinen, että vei meidät kuvan ottamista varten kana taloon numero kaksi, josta kaikki alkoi. Pyysin Kenkurua menemään ensin suihkuun, koska minun oli aika hyvästellä Ori. Leidi ei ollut tänään ensimmäinen suihkujonossa. 

Seisoimme Orin kanssa vastatusten. Nyt kun hän oli minulle kaikkein rakkain kibbutsilla, hän oli silmissäni kibbutsin komein mies. Hänen sielunsa teki hänestä kaikkein kauneimman. Orin vartalo oli kiehtova, se oli jo aikuisen miehen mutta edelleen poikamainen. Kaunein taideteos oli kuitenkin hänen päänsä. Musta tukka, musta parta, yhtä aikaa komeat ja kauniit piirteet, yhtä aikaa miehekäs ja herkkä. Kaikkein kauneinta olivat suuret, valoisat ja ilmeikkäät silmät, joissa usein oli salaperäinen kiusoitteleva hymy ja pilke.

Minulla ei ollut sanoja. Avasin vain sylini ja tunsin viimeisen kerran kibbutsipaidan karheuden, hänen partansa karheuden, hänen hiustensa karheuden. Tunsin suudelman olkapäälläni. Hento suudelma oli kaikkein voimakkain hänen kosketuksistaan. Sanoin paksulla äänellä, että täällä oli ollut hyvä olla.
- Toda, kiitos. Ehkä tulet takaisin, hän sanoi.
Kun irrottauduin hänestä, kuljetin kömpelösti käteni hänen rintansa yli, en voinut enää katsoa häntä silmiin, kuiskasin käheästi leHitra’ot, nähdään. Kieltäydyin sanomasta hyvästi. Kieltäydyin ajattelemasta, että tämä voisi olla viimeinen kerta, kun näkisin hänet. Halusin, että tämä mies, joka kosi Maria Magdalenaa tämän hädän hetkellä, näki alastoman tunteeni tässä viimeisessä syleilyssä. Että en ollut ollenkaan varma, kun lähdin pois.

Epäilykseni oli syvä. Teinkö juuri kamalan virheen torjumalla pois Sirkus Orenimin? Teinkö kamalan virheen torjumalla Orin pois epäluotettavan Gillesin takia? Naiset tekivät järjettömiä tekoja rakkauden vuoksi. Orin lempeys sai minut näkemään Gillesin repivyyden. Oliko hullu rakastuminen sokaissut minut rakastumaan aivan väärään mieheen? Kysyin samaa kuin Lilalon postikortissa volu tyttö kyynel poskellaan: olisiko minun sittenkin pitänyt jäädä Israeliin? Aika oli minulle oikea sitoutumiseen. Paikka oli oikea, eläminen pysyvästi Sirkus Orenimilla tuntui jo mahdolliselta. Edes lasten talo ei enää tuntunut mahdottomalta. Ehkä joskus antaisin mielelläni jonkun muun hoitaa lastani. Kibbutsi oli hyvä koti lapselle ja yhteisö kuin iso perhe. Kaupan täti, postisetä, kirjaston täti, pääkokki, hän oppisi tuntemaan heidät kaikki etunimeltä. Kaikki maailman mammona yhteensä ei ollut Edenin puutarhan ja vuosirahan veroinen. Kibbutsin arvot ja vapaus rahasta oli oikea tapa elää.  Kibbutsin minimalistisessa elämässä turha juokseminen, meneminen ja tuleminen oli poissa. Israelin-vuoteni oli ollut tulvillaan rakkautta ja ystävyyttä. Ystävänikin olivat Israelissa. Minkä ihmeen harhan perässä olin palaamassa kapitalistiseen Eurooppaan?

Ori oli aidosti onnellinen kibbutsnik yhteisönsä keskellä. Tiesin, ettei minun kannattaisi houkutella häntä lähtemään mukaani. Hänestä näki, että kun kerran oli kibbutsnik, oli aina sydämessään kibbutsnik. Mutta miten minun sydämeni selviäisi kibbutsin jälkeen?

Kibbutsi oli yhteiskuntakokeilu, joka toimi, ja Ori oli onnistumisen elävä symboli. Hän oli aina hyvä, oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen. Kibbutsin kauneimmaksi mieheksi päätymiseen vaadittiin sieluakin. Ori oli ajanut chadar ocheliin hakemaan minulle teetä, kun se oli ollut lopussa. Hän oli vakuuttanut minulle hakol beseder, kaikki kunnossa, kana talon kauhujen päivänä, kun Tzion oli sekopäisenä huristellut John Deerellä ympäriinsä suruhuntu päässä. Hän oli Prinssi Rohkea, joka kertoi minulle Tamin paluusta, ja hankki Gillesin kotiosoitteen. Ehkä täydellinen onneni olisi ollutkin kaksi leipää, viisi kana taloa, hetkessä eläminen, Sirkus Orenim ja Ori. 

Kun ajatukseni olivat kaikkein juhlallisimmat, taukohuoneen ovelta kului: - Haha!
Kenkuru oli katsellut hyvästejämme ja nauroi, kun Ori ajoi ulos elämästäni. Kana talossa istuuduin keltaiselle sahanpurulle, nostin keon keltaisia kananpoikia syliini ja toisen keon rintaani vasten. Kyyneleet olivat koko päivän laukaisuvalmiudessa eikä nytkään tarvittu kuin höyhenten pehmeys poskellani.
- Chicken lady, tämä on viimeinen mahdollisuutesi päästä suihkuun kanssani, Kenkuru flirttaili taukohuoneessa.
- You bastard, olet lähes aviomies ja minä siunatussa tilassa! Emme ole entisemme enää. Mutta en uskalla saattaa itseäni kiusaukseen, joten mennään ihan vaan aiempaan tapaan Ladies first.

Ensimmäinen, viimeinen ja ehkä se kaikkein suurin rakkauteni Sirkus Orenimilla oli Sirkus Orenim itse. Olin tuijotellut viime aikoina yhä keskittyneemmin omaa napaani, mutta viimeisinä päivinä heitin helliä hyvästejä taikapoluille, puille, köynnöksille, pensaille, kiville, valolyhdyille ja chadar ochelin askelmille. Jokainen rakastettuni rakennuspalikka oli nyt kallisarvoinen aarre, jonka näin kuin ensimmäistä kertaa. 

Toivottelin kibbutsnikeille tyynesti shalom, rauhaa, vaikka sieluni kirkui: huomenna minä olen poissa, mutta sinä saat elää täällä elämäsi loppuun saakka. Kiipesin kibbutsin viereiselle mäenrinteelle katselemaan Jezreelin laaksoa. Kymmeniä kilometrejä eri vihreän ja ruskean sävyisiä peltosarkoja levittäytyi edessäni tilkkutäkkinä, taustalla Karmel-vuoren silhuetti. Lopulta olin valloittanut myös bahai-temppelin, vaikken lähtenyt  parisängystä bussiin, kun olin saanut sänkyyni elämäni vahvimman magneetin.

Tässä maisemassa en katunut yhtäkään vuoristoratamahalaskuani Karmelilta Jezreeliin. Aabraham ja Mooses olivat halunneet tämän maan. Minäkin halusin. Tästä maidon ja hunajan maasta oli taisteltu läpi historian. Minäkin olisin. Kuinka Jeesus pystyi olemaan kumartamatta Saatanaa, kun tämä sanoi: kumarra ja tämä kaikki on sinun. Minä olisin kumartanut. Mummuni toive, että löytäisin Jeesuksen  Israelissa, ei toteutunut, mutta Jumalan kasvot minä näin Jezreelin laaksossa. Jumala kylvi sen hedelmälliseen kukoistukseen joka kevät. Taivaani ja helvettini minä olin löytänyt Sirkus Orenimilla.

Aika kulki armotta aamua kohti. Hämärä laskeutui yhä tiheämpänä. Polun crickets lauloivat rakkaudesta. Valvoin yön gymin katolla kuunnellen arabimusiikkia ja katsellen poolin mustaa samettipintaa, joka oli sulkenut meidät syleilyynsä. Arabimusiikkiin sekoittui Gillesin laulu over and over, again and again. Nyt kun tiesin, että pool oli Saksan korvaus Hitlerin tuhoamisleirin kärsimyksestä, mitäpä hyvää olisikaan voinut seurata lemmenleikeistä poolissa.

Viimeisenä tekonani Sirkus Orenimilla vietin ikioman jäähyväispartyn Playboysissa. Kuuntelin Mashinan lauluja, suljetuin silmin katselin kaikkia menneitä partyjamme. Olin tiennyt, että Gilles palaisi tähän hetkeen ja sen hän teki. Hän tanssi taas edessäni minulta varastamassaan mustassa collegepuserossa, harmaissa farkuissaan, suljetuin silmin, huuliaan purren, kädet nyrkissä korkealle heiluen, välillä voimakkaasti jalalla painaen, hänen kasvonsa kertoivat tuskaa ja riemua musiikista, silmät avatessaan hän hymyili minulle.

1986 משינה - היא התווכחה איתו שעות1986

Viimeiseksi tanssimme Frankie goes to Hollywoodin Power of the loven. Sain olla Gillesin sylissä vielä kerran, imin hänen tuoksunsa syvälle itseeni niin, etten sitä koskaan unohtaisi, painauduin tiukasti häneen niin, että aina tuntisin hänet itseäni vasten. Olin opetellut hänen vartalonsa niin hyvin, että tunnistaisin hänen ruhjotun ruumiinsa Juudean autiomaassa pelkästä nännistä, korvan kiemurasta tai selkänikamien helmiketjusta. Kun musiikki hiljeni, Gilles ei häipynyt, vaan juoksimme käsi kädessä nauraen Playboysin portaat ylös ja ulos. Miksi olin pelännyt menettäväni hänet? Hän oli ja eli minussa. Voisin sulkea silmäni milloin vaan ja hän tanssisi edessäni Playboysissa Rolling Stonesin Just another nightin tahdissa, ja kun hän avaisi silmänsä, hän hymyilisi minulle. Olin valmis jättämään Sirkus Orenimin käsi kädessä hänen kanssaan niin kuin olimme suunnitelleet. Playboysissa sapattipartyt jatkuisivat, vaikka me olisimme menneet. Herkkäkasvoinen iso kibbutsniktanssittajani huomaisi, että volu blondi oli häipynyt ja oli aivan liian myöhäistä avata suunsa.


Kun kävelin vielä viimeisen kerran chadar ochelille, kastelulaite suihkautti jäähyväiskasteen päälleni, mutta en jaksanut nyt kiljahdella riemusta enkä hypähtää pois. Eikä se olisi ollut edes sopivaa lastentalojen läheisyydessä. Kävelin läpi öisen chadar ochelin, kuuntelin Boxeria ja Jonathan Seagullin laulua, hyväilin pianon koskettimia, joita Gillesin kädet olivat koskettaneet. Jäähyväiseni olivat erilaiset kuin Taunon, mieleeni ei tullut varastaa kaikkea, mitä sain käsiini.

Kävelin Finlandia husetille. Piirsin taikapolun muistini peruskallioon niin, että voisin milloin vaan sulkea silmäni ja kävellä polulla taas. Se avautuisi edessäni hengittävänä, öiselle kosteudelle tuoksuvana, sirittävänä, valolyhdyin valaistuna, mutkan takaa aukenisi aina uusi maisema. Voisin astua sille aina sapatti-iltaisin ja piipahtaa Playboysissa. Otin reppuni ja kitaran. Kävelin pitkin Finlandia husetin etulaatoitusta ja hyväilin sormenpäilläni vielä huoneittemme ovet. Ensivaikutelma Sirkus Orenimista oli torakka vaatekaapissa. Se oli sittenkin mitä sopivin ensivaikutelma. Se oli pientä ensimakua tulevasta. Siitä, miten kibbutsisirkuskarusellivuoristoratatornado veisi jalat altani ja maan jalkojeni alta. 

Gilles oli enää vain muisto, joka juoksi vastaani poikien volu talolta ilkosillaan, keltainen kynttilä kädessään ja hetken kuluttua kuulin selkäni takana naurumme, kun hän täristen sytytti kynttilää bakbuk jajimiin ja minä lämmitin hänen kymmentä palelevaa varvastaan käsieni välissä. Naurumme vaimeni kulkiessani eteenpäin ohi kanakopin, kibbutsin epäedustavan etualan. Lopulta naurua ei enää kuulunut. Vain kerran katsoin taakseni. Sinä kakankeltainen hökkeli, Finlandia huset, kotini. Tyttö pystyi lähtemään Sirkus Orenimilta, mutta Sirkus Orenim ei koskaan lähtisi tytöstä. 

Finnish had finished.

Hiraeth: a homesickness for a home to which you cannot return, a home which maybe never was; the nostalgia, the yearning, the grief for the lost places of your past.