47 Kielikömmähdyksiä ja sanailua

 

Kun kana talo oli pesty ja se oli kuivahtanut, työ muuttui hyvin miellyttäväksi. Pomo Judah sanoi myös, että minun ja Gillesin ei tarvinnut herätä kukonlaulun aikaan, vaan voimme tulla töihin kello 6.20. Työpäivät olivat aina lyhyempiä kuin kuusi tuntia. 


Kibbutsin kamalin työpaikka osoittautui parhaaksi monella tapaa. Gilles oli ollut useimmissa volujen työpaikoissa ja sanoi, että kana talo oli paras, mutta muut volut eivät tienneet sitä. Työ oli vaihtelevaa, siinä sai liikkua ja työporukka piti hauskaa. Kivasta työpaikasta tuli tärkeä osa hyvää kibbutsikokemustani. Emme viitsineet kertoa muille voluille, miten tyytyväisiä olimme työhömme, sillä monissa työpaikoissa oli yksitoikkoista. Töiden laittaminen arvojärjestykseen oli myös vastoin kibbutsiarvoja, joten emme halunneet olla syyllisiä siihen. Kana talon pesu ei ollut vähemmän arvokasta kuin chadar ochelin siistiminen valkoisessa esiliinassa.


Kanakopilla radio metelöi ja kanamiehet puhuivat ihan hepreaa vahvaa kahvia siemaillessaan, välillä englantia minulle ja Gillesille. Minä join teetä, kun Ilona tunki hävittäjän metalliosia telineeseen. Pian kello oli kahdeksan ja oli aamiaistunnin aika. Minä ja Gilles juttelimme muiden volujen kanssa, Ori mieskibbutsnikien kanssa. Ori viihtyi selvästi yhteisössään. Aloin ymmärtää lastentalojen idean. Hyväntuulinen miesporukka jutteli ja naureskeli ateriasta toiseen, päivästä toiseen. Koska perhe ei ollut tämän yhteiskunnan ydin, vaimot eivät häirinneet miehiä nalkutuksellaan eivätkä lapset itkullaan. Sitten Ori alkoi luoda meihin merkityksellisiä katseita, nousi pystyyn, venytteli nautinnollisesti ja me Gillesin kanssa veimme lika-astiat Jordanin pesukoneeseen. Ah autuutta, kaukana oli kiireen, stressin, maallisen mammonan ja länsimaisen kapitalismin maailma.

Kanamiehet olivat laittaneet väliaidat erilaisille kanoille puhtaaseen kana taloon. Minun ja Gillesin  tehtävä oli tilkitä aidoissa olevat reiät umpeen muovitetulla rautalangalla. Istuimme lattialla ja juttelimme. Gilles kysyi, minne olin lähtenyt perjantai-iltapäivällä Orin kanssa. Joku oli siis nähnyt. Pidin katseeni tiukasti aidassa.

- Ai sinä huomasit, totesin. 

- Heräsin ja luulin kellon olevan 6 aamulla, koska hän odotti autossa, johon sinä hiivit, Gilles sanoi. 

- En minä hiipinyt. Minä kävelin. Olin ylitöissä ja saan ne vapaana pois jonain päivänä. Ori opetti minulle uusia asioita.
- Uusia asioita?
- Niin, hän opetti minut rokottamaan tipuja.
- Miksi hän opetti sinua? Miksi hän ei opettanut minua?
- Etkö muista? Sinulla oli ripuli.
- Millaista se oli? Kumpi piteli tipua?
- Minäkin luulin, että viettäisin koko sapatin kana talossa pidellen 30 000 kanaa. Mutta ei, rokotus tehtiin inhalaationa, sumuttamalla rokote ilmaan.
- Ai. Minä luulin, että hän halusi rokottaa sinut.
- Haha…

Nyt meillä oli päiväkausia aikaa ja rauhaa jutella ja tutustua. Varsinkin monien uusien volu kanssa juttelu jäi small talk tasolle, mutta työskentely kahdestaan Gillesin kanssa oli mahdollisuus tutustua häneen yhtä hyvin kuin omaan ryhmääni. En ollut tavannut hänen kaltaistaan poikaa tynnyrielämässäni. Hän oli minua kaksi kuukautta vanhempi, mutta hän oli elänyt täysin toisenlaista elämää. Hän sanoi olevansa maailmankiertäjä. Hän oli joutunut mukaan johonkin selkkaukseen kotikaupungissaan Pariisissa, ollut pidätettynä 18-vuotispäivänään ja kantanut asetta turvallisuutensa takia. Hän oli jättänyt kotinsa, asunut kadullakin pitkin Eurooppaa viimeiset kaksi vuotta ja tehnyt tilapäistöitä. Hän ei pitänyt yhteyttä perheeseensä. Hänen maailmansa tuntui tosi turvattomalta. Kerroin hänelle, että Suomessa vain metsästäjillä oli aseita ja niihin piti olla aselupa. Olin itse juonut syntymäpäiväkahvit 18-vuotispäiväni perheen ja suvun kanssa. Kysyin, oliko Gilles tehnyt rikoksia, mutta hän kielsi sen. Hän oli kuin kiva tavallinen naapurin poika enkä voinutkaan kuvitella häntä rikolliseksi. Tuntui niin turhanpäiväiseltä, ettei näin nuori ollut yhteydessä perheensä kanssa, olipa tapahtunut mitä hyvänsä.

Gillesilla oli huimat suunnitelmat. Hänen tiensä johtaisi Afrikkaan. Hän aikoi matkustaa ympäri maailmaa 40-vuotiaaksi asti eikä aikonut sitoutua mihinkään eikä kehenkään pitkään aikaan. Hän aikoi tehdä tilapäistöitä ja matkustaa aina uuteen paikkaan. Hän etsi täydellistä onnea.

- Ei täydellistä onnea ole olemassa, töräytin kuin tuomiopasuuna. - On onnen murusia siellä täällä, joista voi koota onnen.
- Sinä olet taitava sanojen kanssa, hän totesi.
- Miten sinun perheesi tämän kestää? Olethan ilmoittanut heille, että olet kunnossa eikä heidän tarvitse olla huolissaan?
- Minulla oli hyvät välit äidin kanssa. Isästä tuli aika etäinen sen jälkeen, kun he erosivat. Äidille oli vain helpotus, kun lähdin. Tuotin hänelle niin paljon huolta. Hän sanoi kerran toivovansa, etten olisi syntynytkään.
- Lo lo, ei ei. Tuo on ihan kamalasti sanottu. Ei hän voinut oikeasti tarkoittaa sitä.
- Olin vaikea eikä hän aina jaksanut minua. Oli hänelle parempi, että lähdin.
- En millään usko, että vanhempasi ajattelevat niin. Heille olisi suuri helpotus, jos ilmoittaisit aika ajoin, että voit hyvin.
- Mietin sitä, hän lupasi.

Vaikka epäilin Gillesin suunnitelmien realistisuutta ja riittäisivätkö shekelit, olihan hän hurjan jännittävä. Hän oli suurkaupungin poika, joka oli viettänyt maaseudulla lapsuuden kesänsä. Hän haaveili elävänsä lammasfarmarina kuten isoisänsä oli elänyt Ranskan Provencessa, kun taas lukiolaispojat koulussani olivat suunnitelleet diplomi-insinööriopintoja.

- Sinulla on siis rinkassa kaikki, mitä omistat, kysyin.
- Kaiken täytyy mahtua reppuun, vaatteet, muu välttämätön ja kirjat. Ja kitara sen koteloon.
- Vau! Mitä kirjoja?
- Raamattu, Shakespearen Kesäyön unelma ja yksi runokirja.
- Luetko runoja? Minullakin on runokirja mukana ja kirjoitan itsekin.
- Niin minäkin, voitin runokilpailun koulussa.
- Vau, en tapaa usein muita runoilijoita. Mutta miksi Raamattu, kysyin.
- Luen sitä, kun tunnen itseni yksinäiseksi tai minulla on paha olo.
- Minullakin on joskus alakuloinen olo, koska elämä on täällä välillä niin kaaoottista.
- Mitä tarkoitat?
- No vaikka mitä. En esimerkiksi tiennyt, millaista on olla vaalea nainen täällä etelänmailla. Arabikaupungeissa kuten Nasaretissa emme saa miehiltä rauhaa.
- Kai sinä tiedät, millainen maine teillä skandinaaviblondeilla on?
- Kai minä jotain siitä tiesin, mutta vasta täällä olen oikein alkanut ymmärtää.
- Aika vapaamielisinä teitä pidetään. Oletteko te?
- Meitä on monenlaisia. Koulussa me istumme samassa luokassa poikien kanssa ja Suomi on melko tasa-arvoinen maa. Tytöt voivat tehdä kutakuinkin kaikkea samaa kuin pojat, kaikki riippuu meistä itsestämme, mutta armeijaa emme käy. Meillä ei ole niin jäykkiä miesten ja naisten rooleja kuin monissa muissa maissa. Äitiemme sukupolvi jäi vielä kotiin hoitamaan pieniä lapsia, mutta sen jälkeen moni meni töihin. Minun sukupolveni tytöt opiskelevat yhtä paljon kuin pojat. Naiset ovat Suomessa hyvin vapaita ja itsenäisiä jopa moniin Euroopan maihinkin verrattuna.

Kerroin Gillesille taunosiskojen saaneen vanhemmiltaan pitkän varoitusten litanian. Ei pitäisi menettää neitsyyttä, ei vetää viinaa, tupakkaa, huumeita, miehiä eikä seksiä, ei rakastua, sairastua, liftata, saada AIDS:ia, ei joutua ryöstetyksi, pidätetyksi, raiskatuksi, kidnapatuksi, murhatuksi eikä tulla raskaaksi.
- Oletko kokeillut huumeitakin? Gilles kysyi.
- En, niin tyhmä en ole. Lähes kaikkea muutahan täällä on ollut tarjolla, mutta ei sentään huumeita, vaikka setäni Suomessa varoitteli, että kibbutseilla on huumeita. Enkä halua, että house father heittää minut ulos kibbutsilta.  
- Jos aiot tehdä kaikkea tuota, sinun voisi olla hyvä lainata Raamattuani, Gilles ehdotti.
- Sinä olet suloinen, nauroin hänelle.
- Ei miehestä voi sanoa suloinen, hän sanoi.
- Minun kielelläni voi. Minun kielelläni ja varsinkin minun murteellani voin sanoa mitä vaan.
- Kyllä minä tiedän, että kun hymyilen, minulla on babyface. Siksi en halua, että minua sanotaan suloiseksi. Ja minä olen tällainen luiseva, teillä suomalaisilla tytöilläkin on  leveämmät hartiat kuin minulla, hän sanoi.
- Mutta meillähän on ankarat olosuhteet, lumi ja jää, jääkarhut kaupunkien kaduilla, Venäjä, vodka, miehet sodassa, nauroin hänen Suomi-legendoilleen.
Hän hyökkäsi kimppuuni. Hän ei ollut juuri minua pitempi. Hänen suunsa olisi juuri sopivalla korkeudella suudella.
- Siitä Raamatusta vielä, se ei ehkä ole minun juttuni. Puhun mieluummin Tauno siskojen kanssa.  
- Teillä tytöillä on erilaista, te olette suuri parvi. Mutta minulla on tunne, että minun ja ihmisten välillä on muuri. Se, joka ei ole elänyt kadun varjoisella puolella, ei voi sitä ymmärtää.
- Sinä voit puhua minulle ja tulla käymään, kun sinulla on paha olo. Pystytkö sinä päästämään ketään sen muurin yli? Haluatko kertoa, mitä tapahtui, kun sinut pidätettiin?

Gilles lopetti keskustelun. Meillä oli vain yhdet pincers rautalangan katkaisemiseen ja hän häipyi etsimään toiset. Kuulin tutun laulun over and over, again and again, kun hän käveli pois. Tunnistin hänen kävelynsä, kun näin hänet kibbutsilla jossain kaukana. Hän käveli hartiat ja kädet liikkumatta, vain jalat liikkuivat. Kun katselin hänen selkäänsä, minulle tuli vahva kuva. Siirryin varjoisille kaduille, joilla hän oli elänyt. Tajusin, miten kaukana katupoikaa olin, en yltänyt häneen. Hetken uskoin, että hän oli mennyt iäksi enkä enää näkisi häntä. Kuva oli niin vahva, että iltapäivällä siestalle käydessäni minun oli pakko kirjoittaa siitä.

Katupoika. Hän kävelee pois kana talon käytävää. Näen selän, olkapäät, askelten rytmin. Näen katupojan öisillä kaduilla. Ulottumattomissa. Hän häviää kuin olisi iäksi poissa. Mutta hän palaa kana talon käytävää. Istuu viereeni sahanpuruun, antaa pincers, hymyilee valoisin silmin. Ymmärrän: hän  oli täällä kaiken aikaa.

Kun väliaidat olivat valmiit, lattia peitettiin ihanalla pehmeällä keltaisella sahanpurulla. Sain monta kertaa sahanpurua päälleni, kun Gilles pääsi selkäni taa, ja taas juoksimme peräkkäin. Laskimme puhtaat punaiset vesiautomaatit ja metalliset ruoka-automaatit keltaiselle lattialle. Kun viides kana talo oli valmis, Ori kehui, että olimme asiantuntijoita kanalan laittamisessa valmiiksi tipujen tuloon. Kukin kana talo oli nyt neitseellisen kaunis ja bakteeriton. Ne odottivat 30 000 keltaista tipua, joiden kakkaa siivoaisimme taas kolmen kuukauden kuluttua. Mitä haaskausta.

Seuraavan päivän työaika oli klo 20-24. Alkoi yötyö, joten päivät olivat meillä vapaat. Rekka toi 60 000 pikkutipua kahteen valmiiseen kana taloon ja seuraavina öinä täyttyivät loput. Olimme Gillesin kanssa purkamassa tipukuormaa kahdeksan nuoren kibbutsniknuorukaisen kanssa. Kanamiehet nukkuivat, kun me matkustimme kuunvalossa pikkutraktorin takaosassa kana taloon.

Kuten aina marssijärjestys suihkuun oli ladies first. Minun jälkeeni suihkussa kävi yhdeksän poikaa. Nuoret kibbutsnikpojat olivat niin noloja, että minua melkein nolotti heidän noloutensa. Koska he olivat kasvaneet volujen parissa, he tunsivat ilmeisesti legendan estottomien vapaamielisten suomalaisten suhtautumisesta alastomuuteen. He eivät voineet katsoa minua silmiin kehottaessaan menemään ensin suihkuun ja tulivat ihan itse ensimmäiseen huoneeseen sulkemaan verhot tiiviisti, etteivät voisi tirkistellä minua. Estottomalla vapaamielisellä skandiblondilla oli suuri kiusaus shokeerata nuoria poikia vielä lisää ehdottamalla, että voimme mennä kaikki yhdessä suihkuun, aikaa vaan tuhrautuu. Heille alastomuus oli selvästi angstisempaa kuin sekasaunoville suomalaisille.

Suihkusta selvittyämme tiput jaeltiin laatikoistaan niiden omiin aitauksiin. Se oli nopeaa puuhaa. Pian huomasin, että hidastin vain poikien työtä, ensin suihkussa ja sitten kana talossa. Minusta oli eniten apua, kun en ollut poikien tiellä. Menin istumaan kana talon  seinän viereen ja herkuttelin ajatuksella, miten hauskaa olisi kertoa tästä tauno siskoille. Tähän saakka olin suihkutellut neljän miehen kanssa, mutta nyt heitä oli jo yhdeksän.

Kun kanat olivat saapuneet kasvamaan 3 kuukautta, maalasimme kana talon ulkoseiniä. Aurinko paistoi ja lämpöä oli 30 astetta. Se ei ollut skandinaavin hommaa. Minun oli mentävä varjoon viilentämään päätäni. Onneksi päätyömme tässä vaiheessa oli kanalan sisällä olosuhteiden päivittäinen tarkistus. Ilma ei saanut olla raskas ja ilmastoinnin piti toimia. Kaadoimme likaisen veden vesiautomaateista pois ja katsoimme, että uusi vesi virtasi niihin. Tarkistimme, että ruoka-automaateissa oli ruokaa.

Kanat eivät aina ajatelleet, että kana volut olivat hyvää tarkoittavia ystäviä. Ne säntäilivät edessämme karkuun kuin päättömät kanat. Jos tavoitimme aidan ali työntyneitä tai väärissä aitauksissa olevia tipuja, nostimme ne oikeisiin aitauksiin ja suljimme reitit tai jos joku tipu oli juuttunut päästään aidan reikään, vapautimme sen pinteestä. Joku tipu makasi maassa teeskennellen kuollutta, mutta kun kosketin sitä kengällä, se useimmiten heräsi henkiin ja juoksi karkuun kuin sika maailmanlopun edellä. En todellakaan kaivannut istumaan tehdaspöytiin.

Juttelimme Gillesin kanssa kulkiessamme mitä kummallisimmista asioista ja sattui mitä kummallisimpia kielikömmähdyksiä.
- Do you tickle in your soles, kutiatko jalkapohjista, minä halusin kysyä, mutta sanoin holes, kutiatko rei’istäsi.
Gillesin naurusta ei tullut loppua sinä päivänä.

- Olen nähnyt tissisi, hän puolestaan uskoutui minulle.
Kanat tarvitsivat tavallista sisälämpötilaa enemmän lämpöä, joten pukeuduimme kanalassa  hyvin pieniin paitoihin ja shortseihin. Pusero peitti vain vähän rintoja, koska joku Baruch tai Itzhak tai Elijah tai Judah oli viime viikolla venyttänyt sitä. Minun piti myös kumarrella paljon, kun korjasin aitoja enkä voinut peittää rintojani. Sieppasin sahanpurua käsiini ja taas me juoksimme peräkkäin, mutta hän oli  nopeampi enkä voinut pestä hänen suutaan sahanpurulla. 

- You bastard, sanoin ja kävelin taukohuoneeseen juomaan pomelomehua.
Gilles tuli perässäni. - Kukaan ei ole sanonut minulle koskaan noin pahasti.
- Ai miten niin? Elokuvissa sanotaan aina tässä kohdassa you bastard.
- Elokuvissa, mutta ei oikeassa elämässä oikeille ihmisille.
- Oivavoi, voivoi, slicha, anteeksi. En minä tiennyt. En minä tarkoittanut mitään pahaa, slicha. Ei tällaista opeteta kouluenglannissa, vakuutin.
- Hakol beseder, kaikki kunnossa.

Palatessamme huomasimme kana talon eteisessä mustan skorpionin. Gilles tappoi sen sandaalillaan ja katseli ympärilleen, mihin sen maalliset jäännökset tiputtaisi. Hänen katseensa osui rintoihini. Ja taas me juoksimme peräkkäin kana talon pihalla ja kiljuimme. Orenimilla oli iloiset ja tyytyväiset volut. Kerran, kun astuimme kuivuvaan kana taloon, näimme suuren ravun. Taas olisin mielelläni juossut karkuun, mutta onneksi rapu ajatteli samoin ja kolisti itse nopeasti pakoon.

Myös Orin kanssa sattui hauskoja väärinymmärryksiä eri kielten takia. Hän oli ollut aamulla kanakokouksessa Haifassa ja tuli puolilta päivin hakemaan meidät kana talosta syömään lounasta. Tzion oli pessyt toista kana taloa, mutta ei ollut paikalla enää, kun Ori tuli. Ori kysyi, kuinka paljon Tzion oli tehnyt.
- Only a bit left, vain vähän jäljellä, vastasin.
Ori katsoi minua oudosti, hymypoikaa ei nyt yhtään hymyilyttänyt. Jokin oli mennyt vikaan. Hän kysyi terävästi, että sanoinko, että Tzion oli tehnyt vain vähän. Minua alkoi naurattaa. Artikuloin mahdollisimman hitaasti ja selvästi, että only a bit LEFT. Ori nauroi myös.
- Yofi yofi, hienoa. Sinun pitää opetella ranskaa, että ymmärrämme toisiamme paremmin, hän sanoi.
- Tai sinun pitää opetella suomea, vastasin.
Minulle riitti kuitenkin hyvin body language välillämme, olimme läheisiä ilman sanojakin. Huomasin ajattelevani jo kuin Kaisa. Ei kaikissa suhteissa tarvinnut puhua, ei kaikkien kielimuurien yli tarvinnut könytä. 95 prosenttia viestinnästä tapahtui sanoitta.

Yaronin heprean opetuksen ansiosta pääsin yhden kerran juttuun jopa Tzionin kanssa. Kun Tzion eräänä päivänä tuli hakemaan minua syömään kansainvälisin käsimerkein viittoillen, yllätin hänet perusteellisesti pisimmällä hepreankielisellä lauseellani:
- Anahnu hochim la-avodah le chadar ochel, menemmekö syömään ruokasaliin?

Vieraat kielet tarttuivat kuin liima päähäni. Yaron oli juuri opettanut heprean verbejä. Tzion tuijotti minua suu auki ja pystyi vain nyökkäämään, ei saanut sanottua ken tai okei. Toivottavasti hän kävi hieman epäluuloiseksi salaisesta heprean taidostani ja kertoili vähemmän vitsejä kanatytöstä, neljästä kanamiehestä ja kananpoikien rokottamisesta. Tai ehkä hän noudatti niin hyvin tasa-arvon periaatetta, ettei hän kertonut sellaisia vitsejä. 

Työpaikat olivat volulle luontevin paikka tutustua kibbutsnikeihin. Kana talossa olin kanoja lukuun ottamatta ainoa nainen. Se tarkoitti, että kaikki kibbutsnik ystäväni olivat miehiä. Ori osoitti erityisen hellää huolenpitoa, mutta samaan aikaan kohteli minua tasapuolisesti jätkänä jätkien joukossa. Miehet, jotka työskentelivät satunnaisia työpäiviä kana talossa, olivat aina ystävällisiä. Kerran kana talossa työskenteli kanssani muutamana päivänä viisitoistakesäinen kibbutsnikpoika Asi. 15-vuotiaat alkoivat työskennellä muutamia tunteja viikossa. Hän oli ystävällisin ja huomaavaisin kaikista. Skandiblondi teki häneen vaikutuksen. Kun siivosimme kana talon taukohuonetta, en saanut kantaa mitään raskasta, vaan hän riensi ottamaan painavat tavarat käsistäni. Lounaalle hän kuskasi minut polleana John Deerellä. Olin nousemaisillani peräkärryyn, kun hän kielsi: - Lo lo, rega rega, hetkinen. Asi harjasi kärryn puhtaaksi tammenlehdistä ja tomusta ja asetti sille puhtaan pyyhkeen. Vasta sitten sain istua. Epäsiisti kanatyttö tunsi itsensä prinsessaksi. Kärry olisi kelvannut minulle kyllä siivoamattakin. Miten näin nuori poika osasi käyttäytyä näin kauniisti? Kibbutsi kasvatti poikansa hyvin. Ei ihme, jos suomineidot tykkäsivät etelän miehistä. Ei lukiolaispojat Suomessa näin tyttöjä kohdelleet, ehkä tasa-arvo oli Suomessa mennyt piirun verran liian pitkälle. Hän kasvaisi gigolo tulevien volu tyttöjen iloksi.

Illalla tyhjensimme Asin kanssa yhtä aikaa tarjottimia. Kun Tauno ei enää sokaissut minua, huomasin Asin. Vaikka Asi oli työpäivän ajan tuijottanut minua lumoutuneena, nyt hän ei ollut huomaavinaankaan, vaikka seisoimme vierekkäin. Hän oli epävarma, tunsimmeko toisemme kana talon ulkopuolella. Kun tervehdin häntä, hän oli taas ystävällinen, puhui  innokkaasti ja hänen kaverinsakin halusi kätellä minua. 

Kanala oli vakituinen työpaikkani. Eräänä aamuna, kun minä ja Gilles kävelimme chadar ochelilta takaisin töihin, minulle selvisi, mikä lempinimeni oli kibbutsilla. 
Joku huusi takanamme: - Chicken girl, Kanatyttö!
Se ei voinut tarkoittaa ketään muuta. Kibbutsnik seisoi takanamme ja heilutteli  työkäsinettä, joka oli pudonnut shortsieni taskusta.
- Toda raba!
- Bevakasha.

Minusta tuntui hyvältä. Kibbutsnikit tiesivät, kuka olin. Kanatyttö. He tiesivät paikkani yhteisössä. Ja minä tiesin, mihin minä kuuluin. Minä kuuluin tänne. Sirkus Orenim oli kotini.

33 Pomeloita ja persimoneja

 

Työskentelin tehtaassa, mutta useimmat volut menivät hedelmätarhaan, kun siellä oli poimittavaa. Työlistassa ei lukenut kello 6 tehdas vaan klo 5 pardes. Äiti toivoi kirjeessään minun pääsevän tehdastyöstä ulos poimimaan appelsiineja niin kuin Finkivin mainoksen loistavahymyinen blondi vasten sinistä taivasta. Äidin toive toteutui, mutta nyt Finkivillä oli iso yllätys takataskussaan. Pardes oli kyllä elämys, mutta helvetillinen sellainen. Toki eihän Finkiv kertonut yksityiskohtia eikä sitä, olisivatko ne mieluisia. Se vain jätti kertomatta. Mainoskuvauksen jälkeen blondinkin hymy varmasti hyytyi. Opin, ettei kannattanut kurkotella vihreämpään ruohoon aidan takana. Ei koskaan voinut tietää, mitä siellä oli. 

Työpäivä pardesissa alkoi varhaisaamiaisella chadar ochelissa. Nopeasti selvisi, miksi pardes-työpäivä alkoi jo viideltä. Kibbutsilla oli havaittu, että keskipäivän aurinko vei pohjoisen eläviltä voimat nopeasti ja mehut piti tiristää meistä irti jo aamunkoitossa. Ensimmäisenä aamuna varhainen herääminen kello 4.30 ei tuottanut kuitenkaan pienintäkään hankaluutta, sillä koko Finlandia huset hyppäsi sängystä pystyyn samalla silmänräpäyksellä, kun kauhistunut Satu alkoi huutaa. Satu oli kävellyt halki pimeän huoneen sytyttämään valon. Kun juoksimme heidän huoneesensa, Kaisa seisoi sängyssään, kiljui selkä seinää vasten ja piti tyynyä kilpenä skorpionia vastaan. Lattialla oli elävä musta myrkyllinen skorpioni. Ovissa ei ollut kynnyksiä. Ne olivat aina auki hyönteisille, mutta emme osanneet kuvitella, että skorpioni mahtuisi ryömimään oven ali. Oli satanut neljä päivää, joten skorpioni tuli Finlandia husetiin etsimään kuivaa maata, mutta kuoli Ilonan  työkengän alle. Skandinaaviarmeija oli täynnä adrenaliinia, kun sade oli päättynyt, aurinko paistoi jälleen ja sato oli kypsä. 

Chadar ochelissa normaalia aamiaiskattausta ei ollut vielä kello viideltä, joten joimme vain teetä ja söimme leipää, marmeladia ja pehmeää levitettävää raejuustoa. Sitten istuuduimme peräkärryyn ja Chaim ja Gal veivät meidät John Deere -traktoreilla pardesiin ja opastivat työhön. 

Aamulla pardesissa oli aluksi niin kylmä, että sormet olivat kohmeessa, yhdeksältä tuskastuttavan kuuma ja puoli yhdeltätoista pardes oli kuin suomalainen sauna. Kibbutsilta löytyi yökerhon ja elokuvateatterin lisäksi myös sauna, mutta nyt se ei ollut hyvä idea. Aurinko, jollaiseen suomalainen ei ollut tottunut, nousi kohtisuoraan päittemme päälle eivätkä hedelmäpuut antaneet varjoa. Ensimmäiseksi poimittiin pomeloita eli makeita greippejä, myöhemmin persimoneja eli sharoneita, feijoaa eli ananasguavaa ja muitakin hedelmiä, joita ei vielä tuotu Keski-Suomen pikkukyliin. Äidilläni oli fantasia ihanasta ulkotyöstä ja eksoottisista hedelmäpuista, johon ei sisältynyt työskentely kuumuudessa, pomelopuiden piikit ja puuhämähäkit. Puut repivät käsivarret naarmuille ja pakottivat tässä kuumuudessa pitämään pitkähihaista puseroa. 


Chaim ja Gal asettivat tikkaat valmiiksi seuraavaa pomelopuuta vasten. Kun kiljuimme puuhämähäkkien takia, he lohduttivat, että meidän kannatti enemmän tarkkailla jalkojamme. Pari vuosikymmentä sitten pardesissa oli ollut paljon käärmeitä. Katselimme pelokkaina sekä ylös että alas. Me kiipesimme puihin, poimimme pomelot olkalaukkuun ja kaadoimme ne varovasti suuriin puulaatikoihin, jotka Chaim ja Gal veivät traktorilla kibbutsin varastoon. He korjailivat myös kasteluletkujen vuotoja. Lähellä pardesia oli suuri vesiallas, josta letku toi kullekin puulle veden ja ravinteet, jotka puu tarvitsi. 

Tasa-arvon ylevästä periaatteesta huolimatta yksikään kibbutsnik ei kiipeillyt piikkisissä pomelopuissa, vaan he työskentelivät sadonkorjuuaikaan ilmastoiduissa sisätiloissa. Mutta volut eivät valittaneet työstä. Vain Åsa valitti tapansa mukaan kaiken muun lisäksi paskatyöstä, paskakibbutsista, paskamiehistä ja paskatylsyydestä. Hän kuitenkin edelleen viipyi tällä paskakibbutsilla. Me muut olimme kiitollisia, että saimme olla Orenimilla ja Israelissa ja kokea tämän ainutlaatuisen elämäntavan, ajanjakson ja seikkailun. Kibbutsnikit olivat istuttaneet hedelmäpuut ja rakentaneet Edenin puutarhan. Me teimme mielellämme hanttihommia kibbutsilla sillä aikaa, kun kibbutsniknuoret olivat armeijassa vuosikausia. Elämä ei voinut olla pelkkää biletystä, sekin olisi pitemmän päälle käynyt yhtä raskaaksi kuin pardes. 

 

Pardesissa kaikki hauskuus oli tarpeen ja onneksi seura olikin hyvää. Samalla kun kiipeilimme pomelopuihin, pystyimme juttelemaan. Englanti  ei ollut monien volujen eikä kibbutsnikien äidinkieli, joten keskustelussa syntyi usein väärinymmärryksiä, kaksimielinen merkitys, tahaton loukkaus tai sanoin juuri sen, mitä välttelin sanomasta. Gal kertoi päässeensä armeijasta kaksi vuotta sitten ja valitteli vakityönsä pardesissa käyneen hieman yksitoikkoiseksi. Kibbutsin työt olivat pitkälti rutiininomaista ja käytännöllistä maatalous- tai kotitaloustyötä. Minun oli tarkoitus todeta Galille, että you are bored,  mutta sanoin tietenkin you are boring, olet tylsä. Gal myönsi auliisti olevansa huonoa seuraa.

Onneksi hepreaksi korahtelu sujui minulta paremmin.
Aamiaisajan lähestyessä halusin tehdä vaikutuksen heprean tunnilla oppimallani pisimmällä lauseella: - Anahnu hochim la-avodah le chadar ochel, menemmekö syömään chadar ocheliin?
- Lo lo, anahnu avodat be pardes, ei, syömme pardesissa, Gal kertoi. 


Galin vastaus oli pettymys. Hän oli tuonut aamiaiskorit keittiöltä viedessään pomelolaatikot tehdasalueen varastoon. Olin toivonut pääseväni syömään ilmastoituun chadar ocheliin ja pesemään tomuiset kasvoni ja kädet vessassa pesuvadin sijasta. Ehkä se ei kuitenkaan ollut järkevä toive. Olisimme olleet pitempään piinaavan keskipäivän auringon alla. Söimme siis aamiaista pomelopuiden varjossa.


- Oi jospa nyt sataisi lunta, me skandinaavit haaveilimme. - Toimisikohan lumitanssi sadetanssin lailla?
Mutta olimme liian uupuneita nostelemaan jalkoja tai käsivarsia lumihiutaleiden tanssiin.
- Tuo ei ole utopiaa. Lumisade on aivan mahdollinen, Chaim kertoi yllätykseksemme. - Kerran 20 vuodessa kibbutsille sataa lunta. Joskus Orenimilla on hetken ollut jopa 15 senttiä lunta ja poikkeussäässä Israelissa jopa metri. Hermon-vuoren huipulla lunta on läpi vuoden. Siellä on laskettelukeskus. Kun matkustaa Israeliin, mukaan kannattaa pakata sekä lasketteluvälineet että bikinit. Voi lasketella aamulla vuorilla ja grillata itseään iltapäivällä Genesaretinjärven rannalla.

Ajatus itsensä grillaamisesta ei houkutellut pardesin grillissä, mutta ajatus lumesta helpotti hetken.

Hieroin Galin raskaiden pomelolaatikoiden raahaamisesta kipeytyneitä hartioita. Hän ynisi sormieni makeansuolaisessa otteessa ja toivoi illalla perusteellisempaa hierontaa, joten meillä olisi  hierontaparty illalla Finlandia husetissa. Kerroimme partysta volu pojille, mutta unohdimme volu talon tytöt.

Työpäivä loppui onneksi jo ennen yhtätoista. Kuumuus oli käynyt kärsimykseksi. Kun Chaim ja Gal olivat lopuksi kiittäneet meitä työstämme ja olimme helpottuneina kiivenneet traktorin peräkärryyn kotiinviemisiksi saamiemme pomeloiden kanssa, he yhtäkkiä heittivät loput juomavedet päällemme. Muta ja tomu noruivat pitkin kasvojamme. Hetken olimme olleet uupuneita, mutta nyt taas olimme iloisia ja tyytyväisiä volu kuten Orenim halusi. Ja kun Jasper piilotti kaksi valtavaa pomeloa työpuseronsa alle, me kaikki John Deeren peräkärryssä räjähdimme nauramaan emmekä pystyneet lopettamaan. Jasperkin lähes hymyili. Hän oli tuskin koskaan aiemmin ollut seurueen keskipiste, mutta nyt hän kuuluikin hullujen suomalaisten seuraan. Jasper Melech Orenim. 

 

7 Paitapeppupoppoo

(Otsikko tarkoittaa läheistä ystävyyttä)

Vaikka aloittelimmekin yhteisöelämää, halusimme Ilonan kanssa ottaa vaatekaapin torakkahirviöltä yksityiskäyttöön. Torakan häätö oli toimiva ryhmäytymisleikki suomineitojen kesken, jollei jää välillämme ollut jo sulanut tässä helteessä. Emme vain hätistäneet torakkaa ulos kaapista, vaan halusimme nähdä sen katoavan aluskasvillisuuteen. Siksi kannoimme ison puukaapin pihalle ja kiljuimme kanamaisesti. Kaisa ja Ilona selittivät, että torakat kuuluivat etelän vitsauksiin. Torakka vaatekaapissa ei tarkoittanut, että kibbuts Orenim olisi viheliäinen paikka. Eläinmaailma oli etelän mailla yhtä värikäs kuin chadar ochelin väki. Liskoja, skorpioneja ja kaiken maailman eläviä oli kaikkialla. Aluksi olin niistä koko ajan tietoinen, mutta nopeasti totuin niiden kanssa rauhanomaiseen rinnakkaiseloon. Kaikille riitti elintilaa.

Torakan hätistämisen jälkeen purimme rinkat, vaihdoimme bikineihin ja lähdimme poolille. Poolin alue oli aidattu parimetrisellä metalliaidalla ja valtavat tammet ojentelivat oksiaan aidan yli pehmentäen linjaa. Altaat ja laatoitukset olivat niin häikäisevän valkoiset ja puhtaat, ettei niitä kärsinyt katsoa ilman aurinkolaseja. Altaiden vesi oli jäisenvaaleansinistä ja olo raikastui jo vettä katsellessa. Oli työpäivän aika, joten montakaan auringonpalvojaa tai uimaria altaalla ei vielä ollut. Astianpesusta oli altaalle ehtinyt kaksi volu poikaa, Manuel Hollannista ja Keiran Irlannista. Moikkasimme heitä, sanoimme muutaman lauseen, mutta house fatherin kierroksen jälkeen kukaan meistä ei ollut järin hanakka puhumaan enää englantia. Small talk -taitomme eivät poikenneet suomalaisesta kansallisesta keskiarvosta.

Pojat pulahtivat altaaseen ja me suomineidot huokaisimme helpotuksesta ja palasimme salakieleemme, suomeen. Laitoimme vaalean ihomme suojaksi aurinkorasvaa ja tutustuimme toisiimme. Huonetoverini Ilona oli ollut pari vuotta aiemmin toisella kibbutsilla. Sen jälkeen hän oli aloittanut yhteiskuntatieteen opinnot ja keksinyt hyvän tekosyyn tulla toisen kerran voluksi. Hän keräsi opinnäytetyötä varten tietoa kibbutseista. Kaisa oli muutaman vuoden Ilonaa vanhempi. Hän oli ollut Israelissa ja kibbutseilla useita kertoja. Ilona ja Kaisa molemmat olivat menettäneet sydämensä Israelille ja kertoivat meille tarinoita. Kuulosti lupaavalle, että jotkut halusivat olla täällä pitempään kuin kahden kuukauden minimiajan ja palasivat aina uudelleen. Ehkä ensiyllätysten jälkeen kibbutsi olisi minullekin siedettävä paikka.

Satun kanssa me emme tienneet juuri mitään Israelista emmekä varsinkaan kibbutseista. Toki jotain tietoa oli ollut kibbutsimatkan välitysfirman Finkivin esitteessä. Se väitti, että kibbutsi olisi elämys ja kuvassa hymyili vaalea tyttö appelsiininoksa poskea vasten. Kai täällä jaffoja poimittaisiin. Satu oli tuore ylioppilas, joka aikoi viipyä vain minimiajan. Hän oli varannut matkan ja hyväksi tai pahaksi onnekseen viikko sen jälkeen tavannut Mikon, jota hän nyt oli tullut Israeliin ikävöimään. Ilonan poikaystävä, DI, diplomi-insinööriopiskelija, oli armeijassa. Ilona aikoi olla kibbutsilla sen aikaa, kun DI oli armeijassa. Kerroin tytöille omasta tilanteestani, että olin ollut ylioppilaskirjoitusten jälkeen kouluavustajana ja lähtenyt juuri kolme vuotta kestäneestä suhteesta, mutta en kertonut, että Arto oli ollut opettajani. Olin varannut paluulennon puolen vuoden päähän, mutta voisin siirtää sitä sen mukaan, miten viihtyisin täällä. Kaisa taas oli tullut Israeliin jäädäkseen. Hänen edellinen kibbutsinsa oli ollut lähellä Jerusalemia eli Jerua ja hän oli seurustellut Jerussa asuvan Yehudan kanssa. Mies puhui heikosti englantia eikä kirjoittanut sitä ollenkaan, joten yhteys oli katkennut Kaisan palattua Suomeen. Kaisa aikoi etsiä Yehudaa Jerusta vapaapäivinä ja lomapäivinä, joita meille kertyi kaksi kuukaudessa.

- Vau. Miten rakkaussuhde voi toimia, jos ei ole yhteistä kieltä, ihmettelin.
- Body language, nauroi Kaisa. - Tarvitseeko kaikissa suhteissa puhua?

Sepä oli hyvä kysymys, en ollut tullut ajatelleeksikaan. Olin puhua Arton kanssa runoista ja kirjoista loputtomiin ennen kuin suhteemme oli muuttunut fyysiseksi. 

Meillä suomineidoilla oli hauskaa yhdessä ja pian olimme kiinteä nelikko. Oli kivaa ja turvallista tutustua uuteen suureen maailmaan tämän porukan kanssa ja tarkkailla Kaisan haavetta asettua pysyvästi Israeliin. Huikaisevia näköaloja aivan toisenlaiseen elämään. Minulla oli hyviä kavereita Finlandia husetissa ja ehkä löytäisin lisää ystäviä kansainvälisestä voluporukasta tai kibbutsnikeista. Ehkä jopa romantiikkaa.