Työskentelin tehtaassa, mutta useimmat volut menivät hedelmätarhaan, kun siellä oli poimittavaa. Työlistassa ei lukenut kello 6 tehdas vaan klo 5 pardes. Äiti toivoi kirjeessään minun pääsevän tehdastyöstä ulos poimimaan appelsiineja niin kuin Finkivin mainoksen loistavahymyinen blondi vasten sinistä taivasta. Äidin toive toteutui, mutta nyt Finkivillä oli iso yllätys takataskussaan. Pardes oli kyllä elämys, mutta helvetillinen sellainen. Toki eihän Finkiv kertonut yksityiskohtia eikä sitä, olisivatko ne mieluisia. Se vain jätti kertomatta. Mainoskuvauksen jälkeen blondinkin hymy varmasti hyytyi. Opin, ettei kannattanut kurkotella vihreämpään ruohoon aidan takana. Ei koskaan voinut tietää, mitä siellä oli.
Työpäivä pardesissa alkoi varhaisaamiaisella chadar ochelissa. Nopeasti selvisi, miksi pardes-työpäivä alkoi jo viideltä. Kibbutsilla oli havaittu, että keskipäivän aurinko vei pohjoisen eläviltä voimat nopeasti ja mehut piti tiristää meistä irti jo aamunkoitossa. Ensimmäisenä aamuna varhainen herääminen kello 4.30 ei tuottanut kuitenkaan pienintäkään hankaluutta, sillä koko Finlandia huset hyppäsi sängystä pystyyn samalla silmänräpäyksellä, kun kauhistunut Satu alkoi huutaa. Satu oli kävellyt halki pimeän huoneen sytyttämään valon. Kun juoksimme heidän huoneesensa, Kaisa seisoi sängyssään, kiljui selkä seinää vasten ja piti tyynyä kilpenä skorpionia vastaan. Lattialla oli elävä musta myrkyllinen skorpioni. Ovissa ei ollut kynnyksiä. Ne olivat aina auki hyönteisille, mutta emme osanneet kuvitella, että skorpioni mahtuisi ryömimään oven ali. Oli satanut neljä päivää, joten skorpioni tuli Finlandia husetiin etsimään kuivaa maata, mutta kuoli Ilonan työkengän alle. Skandinaaviarmeija oli täynnä adrenaliinia, kun sade oli päättynyt, aurinko paistoi jälleen ja sato oli kypsä.
Chadar ochelissa normaalia aamiaiskattausta ei ollut vielä kello viideltä, joten joimme vain teetä ja söimme leipää, marmeladia ja pehmeää levitettävää raejuustoa. Sitten istuuduimme peräkärryyn ja Chaim ja Gal veivät meidät John Deere -traktoreilla pardesiin ja opastivat työhön.
Aamulla pardesissa oli aluksi niin kylmä, että sormet olivat
kohmeessa, yhdeksältä tuskastuttavan kuuma ja puoli yhdeltätoista pardes oli kuin suomalainen sauna. Kibbutsilta löytyi yökerhon ja elokuvateatterin lisäksi myös sauna, mutta nyt se ei ollut hyvä idea. Aurinko, jollaiseen suomalainen ei ollut tottunut, nousi kohtisuoraan päittemme päälle eivätkä hedelmäpuut antaneet varjoa. Ensimmäiseksi poimittiin pomeloita eli makeita greippejä, myöhemmin
persimoneja eli sharoneita, feijoaa eli ananasguavaa ja muitakin hedelmiä,
joita ei vielä tuotu Keski-Suomen pikkukyliin. Äidilläni oli fantasia ihanasta ulkotyöstä ja eksoottisista hedelmäpuista, johon ei sisältynyt työskentely kuumuudessa, pomelopuiden piikit ja puuhämähäkit. Puut
repivät käsivarret naarmuille ja pakottivat tässä kuumuudessa pitämään
pitkähihaista puseroa.
Chaim ja Gal
asettivat tikkaat valmiiksi seuraavaa pomelopuuta vasten. Kun
kiljuimme puuhämähäkkien takia, he lohduttivat, että meidän kannatti enemmän tarkkailla jalkojamme. Pari vuosikymmentä sitten pardesissa oli ollut paljon käärmeitä. Katselimme pelokkaina sekä ylös että alas. Me kiipesimme
puihin, poimimme pomelot olkalaukkuun ja kaadoimme ne varovasti suuriin puulaatikoihin, jotka Chaim ja Gal veivät traktorilla kibbutsin varastoon. He korjailivat myös kasteluletkujen vuotoja. Lähellä pardesia oli suuri
vesiallas, josta letku toi kullekin puulle veden ja ravinteet, jotka puu tarvitsi.
Tasa-arvon ylevästä periaatteesta
huolimatta yksikään kibbutsnik ei kiipeillyt piikkisissä pomelopuissa, vaan he
työskentelivät sadonkorjuuaikaan ilmastoiduissa sisätiloissa. Mutta volut eivät valittaneet työstä. Vain Åsa valitti tapansa mukaan kaiken muun lisäksi
paskatyöstä, paskakibbutsista, paskamiehistä ja paskatylsyydestä. Hän kuitenkin
edelleen viipyi tällä paskakibbutsilla. Me muut olimme kiitollisia, että
saimme olla Orenimilla ja Israelissa ja kokea tämän ainutlaatuisen elämäntavan,
ajanjakson ja seikkailun. Kibbutsnikit olivat istuttaneet hedelmäpuut ja rakentaneet Edenin puutarhan. Me teimme mielellämme hanttihommia kibbutsilla sillä aikaa, kun kibbutsniknuoret olivat armeijassa vuosikausia. Elämä ei voinut olla pelkkää biletystä, sekin olisi
pitemmän päälle käynyt yhtä raskaaksi kuin pardes.
Pardesissa kaikki hauskuus oli tarpeen ja onneksi seura olikin hyvää. Samalla kun kiipeilimme pomelopuihin, pystyimme juttelemaan. Englanti ei ollut monien volujen eikä kibbutsnikien äidinkieli, joten keskustelussa syntyi usein väärinymmärryksiä, kaksimielinen merkitys, tahaton loukkaus tai sanoin juuri sen, mitä välttelin sanomasta. Gal kertoi päässeensä armeijasta kaksi vuotta sitten ja valitteli vakityönsä pardesissa käyneen hieman yksitoikkoiseksi. Kibbutsin työt olivat pitkälti rutiininomaista ja käytännöllistä maatalous- tai kotitaloustyötä. Minun oli tarkoitus todeta Galille, että you are bored, mutta sanoin tietenkin you are boring, olet tylsä. Gal myönsi auliisti olevansa huonoa seuraa.
Onneksi hepreaksi korahtelu sujui minulta paremmin.
Aamiaisajan
lähestyessä halusin tehdä vaikutuksen heprean tunnilla oppimallani pisimmällä lauseella:
- Anahnu hochim la-avodah le chadar ochel, menemmekö syömään chadar ocheliin?
- Lo lo,
anahnu avodat be pardes, ei, syömme pardesissa, Gal kertoi.
Galin vastaus oli pettymys. Hän oli tuonut
aamiaiskorit keittiöltä viedessään pomelolaatikot tehdasalueen varastoon. Olin toivonut pääseväni syömään ilmastoituun
chadar ocheliin ja pesemään tomuiset kasvoni ja kädet vessassa pesuvadin sijasta. Ehkä se ei kuitenkaan ollut
järkevä toive. Olisimme olleet pitempään piinaavan keskipäivän auringon alla. Söimme siis aamiaista pomelopuiden varjossa.
- Oi jospa nyt sataisi lunta, me skandinaavit haaveilimme. - Toimisikohan lumitanssi sadetanssin
lailla?
Mutta olimme liian uupuneita nostelemaan jalkoja tai käsivarsia lumihiutaleiden tanssiin.
- Tuo ei ole
utopiaa. Lumisade on aivan mahdollinen, Chaim kertoi yllätykseksemme. - Kerran
20 vuodessa kibbutsille sataa lunta. Joskus Orenimilla on hetken ollut jopa 15
senttiä lunta ja poikkeussäässä Israelissa jopa metri. Hermon-vuoren huipulla
lunta on läpi vuoden. Siellä on laskettelukeskus. Kun matkustaa Israeliin,
mukaan kannattaa pakata sekä lasketteluvälineet että bikinit. Voi lasketella
aamulla vuorilla ja grillata itseään iltapäivällä Genesaretinjärven rannalla.
Ajatus itsensä grillaamisesta ei houkutellut pardesin grillissä, mutta ajatus lumesta helpotti hetken.
Hieroin Galin raskaiden pomelolaatikoiden raahaamisesta kipeytyneitä hartioita. Hän ynisi sormieni makeansuolaisessa otteessa ja toivoi illalla perusteellisempaa hierontaa, joten meillä olisi hierontaparty illalla Finlandia husetissa. Kerroimme partysta volu pojille, mutta unohdimme volu talon tytöt.
Työpäivä loppui onneksi jo ennen yhtätoista. Kuumuus oli käynyt kärsimykseksi.
Kun Chaim ja Gal olivat lopuksi kiittäneet meitä työstämme ja olimme
helpottuneina kiivenneet traktorin peräkärryyn kotiinviemisiksi saamiemme
pomeloiden kanssa, he yhtäkkiä heittivät loput juomavedet päällemme. Muta ja
tomu noruivat pitkin kasvojamme. Hetken olimme olleet uupuneita, mutta nyt taas olimme iloisia ja
tyytyväisiä volu kuten Orenim halusi. Ja kun Jasper piilotti kaksi valtavaa pomeloa työpuseronsa alle, me kaikki John Deeren peräkärryssä räjähdimme nauramaan emmekä pystyneet lopettamaan. Jasperkin lähes hymyili. Hän oli tuskin koskaan aiemmin ollut seurueen keskipiste, mutta nyt hän
kuuluikin hullujen suomalaisten seuraan. Jasper Melech Orenim.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti