Eräänä iltana tauno siskot olivat myöhään Tiberiaksessa. En ollut
päässyt mukaan, koska bakteerit taistelivat suolistossani. Tytöt eivät palanneet edes päivälliselle, joten päätin hakea heille leipää
ja voita chadar ochelin leipähuoneesta. Chadar ochel oli pimeä, mutta lähestyessäni sitä
kuulin pimeydestä pianomusiikkia, jonka tunnistin Simonin ja Garfunkelin
Boxeriksi. Istuuduin eteisaulaan seinävierelle kuuntelemaan. Hämärä chadar
ochel, vain ulkoa valolyhdyistä kantautuva vähäinen valo ja tilan korkeuksiin
asti täyttävä pianomusiikki. Öisin, kun vilske ja hyörinä oli hiljennyt, chadar
ochelilla oli toiset kasvot.
Kitarapoika
Gilles soitti pianoa. Hän oli vilkas ranskalaispoika, jolla oli tummat kiharat. En ollut tutustunut häneen vielä paremmin. Me volut istuimme
yhdessä chadar ochelissa ruoka-aikaan, juttelimme niitä näitä, mutta niinä
hetkinä ei syvemmin tutustunut toisiin. Paremmin tutustui samalla työpaikalla, iltapäiväretkillä tai partyissa.
Taputin
hänelle.
- Sinä todella osaat soittaa, se oli kaunista.
Siitä eteenpäin Gilles haki minut toisinaan kuuntelemaan öisiä konserttejaan tyhjälle chadar ochelille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti