72 Sekatyömiehiä

 

(Otsikko tarkoittaa handyman)

Reissuillamme ympäri Israelia tapasimme muita voluja ja kuulimme, mitä kaikenlaisia töitä me volut teimme.

Pardesissa istutimme, keräsimme ja pakkasimme päärynöitä, persikoita, appelsiineja, klementiinejä, sitruunoita, persimoneja, aprikooseja, luumuja, avokadoja, mangoja, kiivejä, banaaneja, omenoita, meloneita, ananasguavia, taateleita, viikunoita, manteleita, maapähkinöitä, kirsikoita, paprikoita, puuvillaa, sipuleita, oliiveja, tomaatteja ja kurkkuja. Rakensimme kuljetukseen hedelmälaatikoita. Istutimme viiniviljelmiä, leikkasimme banaanipuita, otimme perunat ylös mullan alta, rikkaruohosimme, myrkytimme rikkaruohoja ja ajoimme traktoreita ja peräkärryjä, jopa ilman ajokorttia.

Eläinsuojissa poimimme kananmunia ja puhdistimme ne kana paskasta, pakkasimme kanoja ja kalkkunoita kuljetuksiin, pluck kanoja, lypsimme lehmiä, hoidimme vasikoita ja mehiläisiä, työskentelimme kala-altailla, kalkkunatarhoissa, strutsifarmeilla ja kalastimme järvistä.

Chadar ocheleissa katoimme noutopöytiä, taittelimme lautasliinoja, täytimme suola- ja pippuripurkkeja ja siivosimme aterioiden jälkeen. Keittiössä kuorimme sipuleita, raastoimme ja pilkoimme kaalia ja porkkanoita, paistoimme munia, kuorimme päivittäin satoja keitettyjä munia sormet verillä ja kuurasimme kattiloita ja pannuja. Kuljetimme ruokaa kibbutsien kouluihin ja lasten taloihin. Pakkasimme peltotyöläisten mukaan aterioita ja valmistimme aterioita kenttäkeittiöissä kaukaisilla pelloilla.

Pesuloissa pesimme ja silitimme. Työskentelimme kibbutsien leipomoissa, pubeissa, huoltoasemilla, kaupoissa ja vartijoina. Työskentelimme perunalastu-, pikkelssi-, hunaja-, kirjekuori-, pahvi-, lelu-, muovi-, vetoketju- ja keramiikkatehtaissa ja maidon jalostuslaitoksissa. Isoilla kibbutseilla työskentelimme volutoimistoissa, leirintä, maalareina, rakennusmiehinä, sekatyömiehinä ja poolilla hengenpelastajina. Valvoimme kuumavesisysteemiä, asensimme ilmastointia, teimme putkitöitä ja kaakeloimme. Hoidimme kibbutsien Edenin puutarhoja. 

Siivosimme synagogia, vierasmajoja, hotelleja, klinikoita, uima-altaita, kylpyhuoneita, vessoja ja viemäreitä ja ajoimme roska-autoa. Opetimme englantia ja pääsimme jopa hoitamaan kibbutsien vauvoja, lapsia ja vanhuksia. Kaikki kibbutsit eivät kuitenkaan ottaneet volu lasten taloihin, jotta lapset eivät kiintyisi volu, jotka lähtisivät pian pois. 

Volut elivät ja työskentelivät subtrooppisessa ilmastossa jopa 40 asteen lämpötilassa. Volut tekivät raskasta fyysistä työtä auringossa ja karjan kanssa epätavallisiin työaikoihin. Volu osallistuivat retkille, joilla käveltiin pitkiä matkoja ja kiivettiin. Volut asuivat yhteisissä huoneissa vaatimattomissa asumisolosuhteissa ilman yksityisyyttä. Terveydenhoito sisälsi vain akuuttihoidon ja onnettomuudet. Volujen täytyi tottua erilaiseen ruokaan ja vieraisiin kieliin ja kulttuureihin, mikä saattoi rasittaa psyykkistä terveyttä. Meidän sukupolvemme saapui tästä tietämättöminä kibbutseille ja selvisi hyvin, mutta jos lapsemme menivät kibbutsille, he tarvitsisivat lääkärintodistuksen vastuukysymysten vuoksi.  

13 Kaskaiden siritystä ja valohelmiketjuja

 

(Otsikko tarkoittaa cricket äänet ja valo pimeydessä)

Kibbutsimatkan välitysfirma Finkiv oli luvannut, että kibbutsi olisi elämys. Siinäpä mainos, joka ei luvannut liikoja.


Päivällisen jälkeen astianpesussa oli kaksi poikaa. Kun lajittelin likaisia astioita tiskikoneen koreihin, katseeni kohtasi maailman komeimman Jordanin. Astianpesussakin tummansinisessä työpuserossa hän oli kuin Hollywood-filmitähti. Hänen sokaisemanaan en edes huomannut toista volupoikaa. Kibbutsin väki samanlaisissa työvaatteissa oli loputon sininen pusero- ja shortsimeri, mutta vaikka Jordanilla oli täsmälleen samanlaiset vaatteet, hän ei siihen mereen piiloutunut. Tämä urosten uros oli amerikanjuutalainen ulpan ja silmäni söivät häntä  jälkiruoaksi. Ulpan tarkoitti volua, joka oli juutalainen ja joka oli tullut Israeliin ja kibbutsille opiskelemaan päivittäin neljä tuntia hepreaa ja tekemään töitä muutaman tunnin. Jordan vahti, etten laittanut tarjottimia ja lautasia sekaisin tiskikoneeseen, kun menin päästäni sekaisin, naulitsi minut ruskeilla silmillään ja iski juttua kibbutsin huvituksista. Jumiuduin tiskikoneeseen ja muut suomineidot häipyivät.

- Tule illalla elokuviin, Jordan ehdotti.

Aivan ehdottomasti tulisin. - Elokuviin?

Ensin minut yllätti, että Orenimilla oli yökerho ja nyt kuulin, että siellä oli myös elokuvateatteri. Cinema-rakennuskaan ei sisältynyt house fatherin kävelykierrokseen. Tai ehkä en ollut ymmärtänyt hänen hepreanmausteista englantiaan.

- Täällä chadar ochelissa klo kahdeksan maanantai-iltaisin, Jordan kertoi.

Kuten pommisuoja numero 11 myös chadar ochel oli monien toimintojen rakennus ja minä yhtäkkiä elokuvafani.


Tavoitin suomineidot polulla matkalla liikuntahallin, gymin, katolle. Nautiskelimme iltaisin verkkaisista kävelyistä kibbutsin poluilla. Oli pimeää mutta edelleen niin lämmintä, että yllämme oli vain pieniä mekkoja tai T-paita ja shortsit. Tällaisia hetkiä yöttömän kesäyön maassa Suomessa ei ollut. Koko kibbutsi oli tunnelmavalaistu valolyhdyin. 

Myös valo asuntojen ikkunoista valaisi pimeyttä. Kurkistelimme kibbutsnikien kotielämää avoimista ikkunoista. Vaikka välissämme oli talon ulkoseinät, olimme niin lähekkäin toisiamme yhteisöelämässä, koska polut kulkivat aivan asuntojen ikkunoiden lähellä. Työnsimme nenämme ruusun ja jasmiinin kukkiin ja vedimme keuhkomme täyteen päivän kuumuudessa paahtuneita vahvoja tuoksuja. Taukoamattomana taustasinfoniana sirisivät crickets, urokset kutsuivat naaraita. Olin menettämässä sydämeni Edenin puutarhalle. Orenimin illat oli ensimmäinen rakkauteni Orenimilla.

Nousimme gymin kattoterassille. Päiväaikaan autoja ja traktoreita vilisevä Jezreelin laakso oli pimeän tullen kadonnut mustaan samettipeitteeseen, jossa siellä täällä oli valopilkkurykelmiä, kyliä, kibbutseja, moshaveja ja teillä yhtenäisiä eteneviä valohelmiketjuja. Iso valaistu alue lännessä oli Karmel-vuoren rinteitä valuva Haifan kaupunki Välimeren rannalla.

- Olisi ihana käydä Haifassa. Minulla on niin ikävä Mikkoa, että pitäkää minut kiireisenä, että muistan hänet vain nukahtaessa, Satu pyysi.

Satusta kahden kuukauden minimiaika kibbutsilla tuntui ikuisuudelta. Ilonakin äityi valittelemaan DI:n ikävää. Minä en viitsinyt Artoa mainita, etten joutuisi kertomaan tarkemmin monimutkaisesta suhteestani.

- Piristykää, komensi Kaisa. - Ei tänne kannata tulla Suomeen ikävöimään, Suomi siellä kyllä pysyy. Teillä on loppuelämä aikaa olla Suomessa kyllästymiseen asti. Lähdemme jonain iltapäivänä ensimmäiselle retkelle lähikaupunkeihin. Valitkaa ensimmäinen kylä tältä tarjottimelta. Kun lähdemme heti työpäivän jälkeen, ehdimme tehdä muutaman tunnin reissun ennen päivällisaikaa.

Kaisa ja Ilona olivat jo katselleet Orenimin ympäristön karttaa.

- Tässä lähellä sijaitsevat Haifa ja Nasaret. Afula, Acco ja Tiberias ovat hieman kauempana, mutta bussit ajavat tiheästi ja sinne ehtii työpäivän jälkeen. Busseilla on helppo ja halpa liikkua ja voimme myös liftata porukalla, Ilona sanoi.

- Voimmeko? Liftaaminen kuului äidin varoituslitaniaa, kerroin.

- Voi, liftaaminen on täällä maan tapa ja ihan tavallista. Voimme hyvin liftata näin isolla porukalla, mutta kenenkään ei tietenkään pidä liftata yksin. Monet kuskit poikkeavat jopa reitiltään ja vievät meidät sinne, minne olemme menossa. Liftaamisella on täällä historialliset juuret, sillä Israelin valtion perustaminen edellytti, että juutalaiset auttavat toisiaan. Siksi kyydin antaminen liftarille on isänmaallinen teko. Muistakaa, että me olemme täällä rakentamassa Israelia heidän rinnallaan.

- Vau, kuulostaa jännittävältä, henkäisin.

Päätin luottaa enemmän kibbutsiystäviini kuin äitiin. Maassa maan tavalla.

12 Jezreelin laakson kautta

  

Onneksi ensimmäisten kibbutsipartyn jälkeinen krapulapäivä oli vielä suomineitojen vapaapäivä. Muuten ensimmäisestä vapaaehtoistyöpäivästä olisi tullut sietämätön. Miten muut volut selvisivät arkipartyjen jälkeen aamukuuteen töihin? Oluen juomisessa saattoi olla järkeä. Kaisa kertoi, että aamuyön viimeiset tanssijat olivat menneet Playboysista suoraan töihin. Jatkossa arkipartyissa kannattaisi ehkä juoda vain viiniä.


Selvisimme chadar ocheliin vasta lounaskattaukseen ja loppuiltapäivän lojuimme huonovointisina poolin allastuoleissa. Keiran ja Manuel houkuttelivat meitä mukaansa Haifaan huuhtoessaan pooliin tiskikoneen höyryt. Tänään emme kuitenkaan vielä selvinneet mukaan ja Israelin kaupungit ja historialliset nähtävyydet jäivät johonkin toiseen päivään. Pojat suosittelivat, että ottaisimme illalla hieman hillitymmin vodkaa, ettei ensimmäinen aamu töissä olisi kovin ankea. Huoli oli turha, ajatuskin vodkasta ällötti. Onneksi tapaisimme house motherin vasta päivällisen jälkeen iltakahdeksalta, mihin mennessä ehtisimme ryhdistäytyä.

Maisema poolille, kanaloille, hedelmätarhaan, Jezreelin laaksoon ja Haifan ja Nasaretin väliselle maantielle. 

- Mitä ovat lasten talot, jotka house father mainitsi, kysyin.

Ilona ja Kaisa kertoivat tietojaan ja kokemuksiaan.

- Kibbutsien lapset eivät asu vanhempiensa kanssa, vaan kun he ovat neljä päivää vanhoja, he asuvat   lasten taloissa toisten kibbutsilasten kanssa lastenhoitajien hoidossa. Se voi tuntua järkyttävältä. Tämä kasvatusjärjestelmä on ainutlaatuinen maailmassa. Lapset ovat tavallaan kibbutsin yhteistä omaisuutta. Kibbutseilla onkin sanonta "minun lapseni ja sinun lapsesi leikkivät meidän lastemme kanssa". Kaikki aikuiset huolehtivat kaikista lapsista. Lapset kasvatetaan ensisijaisesti osaksi yhteisöään ja ikäluokkaansa eikä niinkään perheenjäseniksi. Lapset eivät tällöin myöskään häiritse aikuisten keskinäistä yhteisöä, sillä aikuiset kibbutsnikitkin ovat enemmän osa yhteisöään kuin perhettään.

- Lasten taloissa kussakin huoneessa asuu muutama lapsi, tytöt ja pojat yhdessä. He oppivat tukeutumaan toisiinsa eivätkä niin paljon aikuisiin. Jos he tarvitsevat jotain yöllä, he voivat soittaa hoitajalleen, joka nukkuu omassa asunnossaan. Hoitaja tulee paikalle vain, jos lapset eivät itse selviä tilanteesta. Lapsista kasvavat näin turvautumaan ensisijaisesti omaan lasten yhteisöön. Näin heitä kasvatetaan kibbutsielämään sopiviksi ihmisiksi.


- Tällainen kasvatusjärjestelmä oli aikoinaan tärkeä osa tehdä mahdolliseksi juutalaisten paluu Israeliin. 1800-luvun lopulla syntyi sionistinen liike, jonka tavoite oli toteuttaa Jumalan lupaus juutalaisten omasta maasta. Ihan itse juutalaiset joutuivat Jumalan lupauksen toteuttamaan eli perustamaan juutalaisen valtion. Paikaksi harkittiin myös Argentiinaa ja Ugandaa. Ajatelkaa, me voisimme olla nyt Etelä-Amerikassa tai Afrikassa. Palestiinaan he kuitenkin lopulta päätyivät. Lähes sata vuotta sitten juutalaiset alkoivat ostaa maata tältä alueelta ja palata ympäri maailmaa. He tulivat tyhjin käsin eivätkä välttämättä osanneet edes viljellä maata. He tunsivat olonsa turvallisemmaksi yhteisönä ja niinpä he rakensivat maatiloja yhdessä. Kibbutsi on siis sekä sionismia että sosialismia. Degania Aleph oli ensimmäinen kibbutsi ja se perustettiin vuonna 1910. Israelin valtio perustettiin 1948. Holokaustista selvinneitä tänne tuli paljon 1940-luvulla ja heilläkään ei tietenkään ollut omaisuutta. Kun Orenimin perustajat tulivat tänne, tämä paikka oli mäki tammimetsineen ja antiikin Couscousin raunioineen. Ensimmäiset pioneerit asettuivat telttoihin ja alkoivat rakentaa tätä kaikkea. Viimeisen 50 vuoden aikana tänne on rakennettu kaikki nämä rakennukset, puistomainen asuinalue, polut ja kulkuväylät, pellot, hedelmätarhat ja tehtaat. Koko maahan perustettiin yli 270 kibbutsia. Tähän valtavaan rakennustyöhön tarvittiin kaikki kibbutsin jäsenet, myös äidit, jotka veivät lapsensa lasten taloihin hoidettaviksi. Mutta älkää surko, ei perhe ole täälläkään hävinnyt. Vanhemmat tapaavat lapsiaan kesken työpäivää ja iltaisin he ovat yhdessä. Päivälliselle chadar ocheliin he tulevat yhdessä.

Kibbutsin elämäntapa sai minut ja Satun sekä hiljaiseksi että herätti paljon kysymyksiä.

- Jos minä rakastuisin kibbutsin jäseneen ja jäisin tänne, pitäisikö minun antaa lapseni neljän päivän ikäisenä kibbutsin omaisuudeksi ja minä vain kävisin häntä katsomassa, ihmettelin. 

- Niin se menee. Toki sinun kibbutsnikisi kertoisi sinulle, että hän on asunut lapsuutensa lasten talossa ja se on täällä se normaali tapa. Se, mikä on missäkin normaalia, on kulttuurisidonnaista.

- Näiden ihmisten täytyy olla aika erilaisia kuin me, ihmettelimme Satun kanssa.



- Myös osa kibbutsnikeista ajattelee asioista nykyään eri lailla kuin pioneeriaikojen alussa. Yhteisöllisyys ei ole enää yhtä tiukkaa ja on osittain purkautumassa. Monet nykyvanhemmat haluavat asua yhdessä lastensa kanssa ja niinpä asuntoja täytyy suurentaa. Kibbutsien lapsilla on ollut muita enemmän psykiatrisia ongelmia ja niiden epäillään johtuvan kasvatustavasta. Kaikki kibbutsnikit eivät myöskään halua enää illalla syödä kolmatta kertaa yhdessä satojen muiden kanssa hälyisessä chadar ochelissa, vaan he tekevät päivällistä rauhassa omassa keittokomerossaan ja viettävät illan oman perheensä kesken.



- Millaisia heidän asuntonsa ovat?

- Jos ajattelet, miten pieni tämä asuinalue on ja kuitenkin täällä asuu 670 ihmistä, asuntojen täytyy olla tosi pieniä. Useimmat talot ovat myös yksikerroksisia. Lastentalojen ansiosta pariskunnat eivät ole tarvinneet isoa asuntoa, vaan heille riittää yhden huoneen asunto, jossa on alkovi ja keittokomero. Yksinasuvilla on vain yksi huone.

- On hienoa, että te kaksi tiedätte tästä kaikesta. Tämä on todella mielenkiintoista, sanoin ja pakenin altaaseen paahtavaa Aasian aurinkoa. 

Eräänä päivänä polulla vastaani tuli nainen työntäen metallikehikkoista kärryä, agalaa, jossa istui kuusi samankokoista taaperoa. Huikkasin hänelle shalom kuten aina kaikille poluilla kohdatessani. Suomessa olisin epäillyt, että häntä oli siunattu kuutosilla, mutta täällä hän todennäköisemmin työskenteli lastenhoitajana lasten talossa. Maassa maan tavalla.

11 Pommisuoja numero 11

Yhdentoista maissa porukka alkoi puhua yökerhosta. Yökerho? Täällä? House father oli kierroksellaan unohtanut esitellä yökerhonkin, vaikka se olisi ollut volulle kaikkein tärkeintä tietoa. Tai ehkä hän oli kertonut. Kielimuurin takia olin ymmärtänyt vain 10 % hyödyllisestä tiedosta, jota hän kertoi. Olisin voinut lyödä vetoa, että täällä ei ollut sellaista rakennusta, joka voisi olla yökerho. Ja miten yökerhon pitäminen voisi olla taloudellisesta kannattavaa, koska meitähän oli vain kolmisenkymmentä.

Vaelsimme halki kibbutsin metelöivänä joukkona kohti yökerhoa. Kukaan ei muistanut kibbutsnikien ja lasten talojen nukkumisrauhaa. Joku osoitti, että yökerho oli edessämme, mutta ei siinä ollut yökerhoa, vain siniseksi maalattu betonirakennus. Minun päässäni pyörivät edelleen länsimaisen kapitalismin lainalaisuuksien jäänteet eivätkä aivoni olleet vielä päivittyneet kapitalismista sosialismiin.

House father oli toki maininnut, että maan alla ympäri kibbutsia oli 14 pommisuojaa. Juoksumatka turvalliseen paikkaan hätätilanteessa oli kaikkialla lyhyt. Kibbutsin asuinalue oli pieni siihen nähden, että sillä asui 670 ihmistä. Alue oli suorakaiteen muotoinen ja sen halki käveli kapeimmalta kohdalta minuutissa ja leveimmältä kahdessa. Pommisuoja numero 11 oli siis myös yökerho. Kibbutsilla yhdellä rakennuksella saattoi olla monia käyttötarkoituksia. Siksi maan päällä edessämme oli vain pieni betonitönö, mutta maan alla voluelämän kohokohta, partyjen loppuhuipentuma, elämää suurempien rakkauskohtausten ja tragikomedioiden päänäyttämö.

Olimme totisesti toisessa kulttuurissa. Pahanmakuinen oliivi lentokoneessa ja pihakoristeena vessanpytty olivat olleet vasta esimakua. Tämän yökerhon ovella ei myyty pääsylippuja, ovea ei vahtinut vartija eikä tarvittu sisäänheittäjiä. Ovella ei kysytty henkilöpapereita eikä ketään käännytetty pois. Ei viisitoistakesäisiä pikku kibbutsnikejakaan eikä kibbutsin koiria. Yökerhossa ei pyörinyt ulosheittäjiä eikä tänne soitettu poliiseja.  Maassa maan tavalla. Ei kontrollia, ei valvontaa, ei virallista, ei myöskään riitoja tai tappeluita. Olin jo niin kaikesta shokissa, etten viitsinyt saada pommisuojayökerhostakaan kulttuurisokkia.


Sinisen tönön ulkoseinässä oli valkoinen graffiti, jossa luki Playboys hauskoin pupunkorvakirjaimin. Maan alle laskeutui portaat. Istuutumalle kaiteelle pystyi vieläkin nopeammin liukumaan volun yöelämän ytimeen. Sinne volut ja nuoret kibbutsnikit kerääntyivät eri puolilta kibbutsia partyiltoina. 

Maan alla ei ollut näyttävä salaperäinen nightclubsali viininpunaisine sohvineen, värikkäine baaritiskeineen, upeine cocktaileineen, jännittävine rulettipöytineen ja värivaloineen kuten suomalaisissa yökerhoissa 1980-luvulla. Playboys oli vain harmaa pommisuoja, jonka yhdellä seinällä yksinkertainen pieni tiski, jolla kasettisoitin ja muutamia c-kasetteja. Tilaa ei ollut viittätoista neliömetriäkään eli se oli täydellinen: hyvin ahdas 30 rakkauden ja seksinnälkäiselle volulle ja nuorelle kibbutsnikille päästä hyvin lähellä toisiaan tiiviiseen tunnelmaan ja kiihkeisiin tunteisiin.


Kaikki tanssivat, täällä tanssiminen ei ollut vain tyttöjen juttu. Kasettisoitin nostettiin hyllylle ja siinä se oli: Playboys oli intiimein ja kuumin yökerho maan päällään koskaan. Sen rinnalla Manhattanin night clubit kalpenivat. Yksi pieni hopeinen diskopallo katossa sentään erotti yökerhopommisuojan numero 11 muista pommisuojista. Musiikkia kasettisoittimesta soittivat monesti viisitoistakesäiset pikkukibbutsnikit, jotka vasta opettelivat partyelämää ja näkivät päiväunia tulevista voluista.

                             

C-kasetteja ei ollut monta, joten illasta ja kuukaudesta toiseen samat länsimaiset ja hepreankieliset laulut säestivät kiihkeää tunne-elämäämme. Sielu kasvoi kiinni noihin lauluihin ja laulut kasvoivat kiinni muistoihimme. Playboysin soittolistaa eivät heiluttanut hektinen läntinen muoti, vaan TOP10-hittejä kuukaudesta toiseen olivat vanhat kunnon Satisfaction, Can’t stand losing you, Message in the bottle, Brothers in arms, If you love somebody set them free, Let’s spend the night together, Just another night, just another night with you... Myös You’re in the army now soi lukuisia kertoja jokaisen Playboys-illan aikana. Israelissa sekä pojat että tytöt menivät armeijaan 18-vuotiaana, pojat kolmeksi ja tytöt kahdeksi vuodeksi.

Samaan aikaan me länsimaiset lapset kiipesimme heidän puolestaan piikkisiin hedelmäpuihin heidän kotikibbutseillaan ja biletimme kuin olisi ollut maailmanloppu. 

Tanssimme ja samalla siemailimme vodkaa pysyäksemme kivassa humalassa. Pommisuoja suojasi meitä myös länsimaiselta hätävarjelun liioittelulta kuten kiellolta tanssia lasipullo kädessä. Mutta tämänkin ilottelun katkaisi lopulta biologinen kello kahden aikaan, kun väsymys voitti muut suomineidot paitsi Kaisa, joka tanssi aamuviiteen kuin viimeistä päivää. Hän otti ilon irti päästyään vihdoin takaisin Israeliin.

Mashina 1986

Status Quo In The Army Now

https://www.youtube.com/watch?v=ObntvRcKMrE

8 Voluelämän syvin olemus

 

 

Löysimme toisenkin reitin Finlandia husetilta chadar ochelille kävellessämme lounaalle. Couscousin raunioiden seassa nousi jyrkkään rinteeseen kiviportaat. Portaiden varrelle oli rakennettu tammien varjostama tasanne ja tasanteella oli penkki. Penkiltä avautui avara peltomaisema kohti Jezreelin laaksoa ja maantietä, jolta olimme yöllä kibbutsille poikenneet. Maantie kulki kahden kaupungin, Haifan ja Nasaretin välillä. Tasanteelta kiviportaat nousivat rinteessä kaarevasti postin nurkalle chadar ochelin keskusaukiolle. Chadar ochel löytyi mistä suunnasta tahansa seuraamalla polkuja maaston kohoamisen suuntaan.

Lounasaikaan chadar ochelissa oli tarjolla päivän pääateria. Noutopöydässä oli kymmeniä kuppeja. Toisina päivinä paneroituja broilerileikkeitä, olihan kibbutsilla omat kanalat, toisina liha-, kala- tai kasvispihvejä, kuskusia, perunoita ja tuoreita kasviksia. Tarjolla oli myös vaikeasti tunnistettavia seoksia, kastikkeita ja tahnoja, jotka olivat minulle liian eksoottisia, maultaan vieraita ja vahvoja ja pitäydyin vahvasti turvaruoissa. Maitotuotteita lounaalla ei ollut tarjolla lainkaan, koska juutalaisen ruokasäännön kosherin mukaan maitoa ja lihaa ei saanut syödä samalla aterialla. Toora kielsi keittämästä vasikkaa äitinsä maidossa, mikä olikin inhimillisesti ajateltu. Sianlihaa ja äyriäisiä ei myöskään syöty, vaikka joka puolella ympärillämme oli kuolleita ja eläviä ja punaisia ja sinisiä meriä.

Kibbutsnikien joukosta volut oli helppo tunnistaa parissa ruokapöydässä. Meidän oli vaan mentävä istumaan vieraskielisten volujen sekaan ja puhuttava englantia. Kielimuuri oli niin raskas asia. Tyttöjä ja poikia oli kutakuinkin yhtä paljon. Kaikki moikkasivat ja kertoivat nimensä. He tulivat Englannista, Irlannista, Hollannista, Ranskasta, Ruotsista, Tanskasta, Amerikasta, Etelä-Afrikasta, Australiasta ja Japanista. Olimme tosi kansainvälinen joukko, mutta olimme kaikki valkoihoisia länsimaalaisia, joten monta maanosaakin puuttui. Orenimilla ei tuolloin ollut eteläamerikkalaisia, aasialaisia tai afrikkalaisia voluja, joten myöhemmin yllätyin, kun näin heitä muiden kibbutsien valokuvissa. Keskustelua kävimme englanniksi ja välillä maanmiesten kanssa puhuttiin jotain omalla äidinkielellä.

Volu tytöt Åsa ja Brenda toivottivat meidät innokkaimmin tervetulleiksi ja ilmoittivat, että illalla meille järjestettäisiin tervetulopartyt. Vau! Volun elämän tarkoitus oli pitää illalla party. House father oli unohtanut kertoa meille voluelämän syvin olemus, vaikka hänen täytyi tuntea se hyvin. Yksi volu, joka oli jäänyt kibbutsille kauan sitten rakkauden vuoksi, oli hänen englantilainen vaimonsa, joka johti nyt kibbutsin keittiötä. Åsa antoi meille myös kuuman vinkin. Viinaa pystyi ostamaan maantien risteyksessä olevalta kibbutsin huoltoasemalta, jossa hän ja Maj-Britt olivat töissä. Vähitellen muut volut lähtivät pöydästä ja palasivat takaisin töihinsä kibbutsin tehtaisiin, pesulaan, kanalaan, hedelmätarhaan, poolille ja chadar ocheliin. Saatoimme kielikylvyn jälkeen huokaista helpotuksesta ja palata suomen kieleen.

Video Day In The Life Of Kibbutz Volunteer

Hollantilainen kibbutsimuistot

9 Maljapuheita ja juomalauluja

 

Ilonalle ja Kaisalle Israelin viinat ja rahat, shekelit, olivat jo tuttuja. Satu ja minä annoimme heille shekeleitä, joita olimme tuoneet Suomesta, ja he lähtivät ostamaan viinaa. Sillä aikaa me kannoimme kaksi sänkyä Finlandia husetin pihakiville, sillä kaipasimme suomalaiseen tapaan yhteistä olohuonetta. Harvakseltaan jokunen autoilija ajoi talomme ohi. Tutuksi tuli pian hymyilevä komea Renault-mies. Ohi kävelevät kibbutsnikit hymyilivät meille, heilauttivat kättä ja tervehtivät sanomalla shalom. Opettelimme tervehtimään sanomalla shalom. Shalom oli kätevä tervehdys, sillä se sopi sekä tavatessa että erotessa, oli vuorokauden aika mikä hyvänsä.  Se merkitsi täydellisyyttä, eheyttä, terveyttä, rauhaa, hyvinvointia, levollisuutta, menestystä, täyteläisyyttä, sopusointua ja levottomuuden ja epäsovun puuttumista. Ja mitäpä levottomassa Israelissa olisi ollutkaan enemmän paikallaan toivottaa kuin rauhaa. 

Iltapäivällä nukuimme etelän tyyliin ja herättyämme olimme toipuneet matkustamisen vaivoista. Suihkuhuone ei ollut täällä huolellisesti kaakeloitu, vaan aluskasvillisuus kasvoi sisään lattian reunasta ja vesi valui iloisesti seinänraoista ulos. Mutta näinkin suihku raikasti oloa. Sen jälkeen pääsimme täysin rinnoin hyppäämään voluelämän ytimeen, valmistautumaan illan partyihin. Joimme ensimmäiset lasilliset Finlandia husetin olohuoneessa. Kaisa ja Ilona olivat tuoneet pari muovikassillista vermuttia, vodkaa ja Fantaa. Oli ihanaa humaltua suomineitojen kesken ennen kuin menimme englanninkieliseen maailmaan.

                                           Finlandia huset ilta-auringossa

Ihmettelimme, miksi Suomesta ei tullut yhtään poikaa, koska muista maista poikia oli yhtä lailla kuin tyttöjä. Oliko Suomi niin järki-ihmisten maa, että epäluterilaista hukkavuotta ja boheemielämää vietimme vain me rentuimmat? Ehkä juomalaulumme tiivistikin kurjien kulkureitten elämänasenteen. Me joimme Pohjanmaan kautta kuten Suomessa sanotaan ja täällä paikallisen Jezreelin laakson kautta, pelasimme, kuljeskelimme ympäriinsä ja laulu soi. Annoimme suosiolla muiden talletella shekelit, emme koonneet rahaa, vaan kaadoimme sen kurkkuumme. Mutta hyi hitto, vodka oli ihan yhtä pahaa kuin Suomessa. Mutta en sitä maun vuoksi juonutkaan, ihan vaan tämän ihanan humalan.

- Le’chaim, elämänne seikkailulle, "äitimme" Kaisa nosti maljan eli pullon.

Onneksi Kaisassa ei ollut muuta äidillistä kuin hieman enemmän ikävuosia. Kenelläkään meistä ei nyt ollut ikävä äitiä. Olimme täysin omillamme. Vanhempamme saisivat meidät kiinni vain soittamaan puhelun chadar ocheliin tai lähettämällä kirjeitä, jotka matkasivat tänne viikkoja. Kännyköitä ei onneksi ollut maailmassamme. Nauroimme, miten pitkän litanian varoituksia ja tyhmiä periaatteita ja sääntöjä kukin meistä oli saanut rikottaviksi. Ei saisi menettää neitsyyttä, ei viinaa, tupakkaa, huumeita, miehiä eikä seksiä, ei rakastua, sairastua, liftata tai saada AIDS:ia, ei joutua ryöstetyksi, pidätetyksi, kidnapatuksi, raiskatuksi eikä tulla raskaaksi. Vanhempani varoittavia elämänkokemuksia jaellessaan eivät tienneet Artosta.

- Tosi tyhmiä periaatteita, noista kannattaa mitä pikimmiten hankkiutua eroon, neuvoi Kaisa ja nostimme osanottomaljan niille, jotka selvisivät takaisin Suomeen ilman Finkivin lupaamia elämyksiä. Vannoimme suomalaisen Pohjanmaan ja local Jezreelin laakson kautta, että ainakaan me emme olisi nunnia pyhiinvaellusmatkalla.

10 Kipinöitä tammen latvuksiin

 

Simsalabim, vodka mursi kurjan kielimuurin ja small talk -taitoisina maailmannaisina ryntäsimme isolle volujen talolle lähellä chadar ochelia. Ruokapöytäkeskusteluun olimme osallistuneet vähän, mutta nyt puhuisimme. Volu talo oli iso vaalea talo, jossa asui suurin osa tytöistä ja muutamia poikia. Olimme käyneet siellä house fatherin kanssa. Siellä oli yhteinen olohuoneemme, jossa voisi katsoa televisiota hepreaksi tai lukea Jerusalem Postia, Israelin englanninkielistä sanomalehteä. Lisää kielimuureja. Loput poikavolut asuivat parissa muussa hökkelissä, joista mikään ei kuitenkaan ollut niin vähän puoleensavetävä kuin Finlandia huset.

Mutta partyt eivät olleet isossa volujen talossa vaan ulkona, nurmikentällä kibbutsin toisella laidalla. Nauravat volut ja nuoret kibbutsnikit istuivat innokkaasti jutellen ringissä nuotion ympärillä pullo kourassa. Pimeä oli pudonnut nopeasti aiemmin illalla kuuden jälkeen päivällisen alkaessa. Liekit ja kipinät kohosivat yötaivaalle kohti valtavien tammien latvuksia. Suomessa moinen kuivuus ja metsäpalovaroitus olisi pilannut koko ilonpidon, mutta täällä elämä oli rennompaa.

- Huomaatteko, että kaikki muut juovat olutta tai viiniä, sanoin, kun taas meillä suomineidoilla oli pullo vodkaa.
- Juokaa vaan vodkaa, koska nuo luulevat joka tapauksessa, että Suomi on osa Venäjää, vaikka olemme olleet itsenäinen maa 70 vuotta, Kaisa tiesi.
- Voi ei, Satu vaikersi.


Nuotion valaisema kasvogalleria oli eksoottinen, Lähi-Idästä, länsi maista ja skandinaaviblondeja. Minun piti aika ajoin muistuttaa itseäni, etten kotisohvalla katsonut tv-ohjelmaa kansainvälisestä nuorisoleiristä, vaan oikeasti olin täällä, Edenin puutarhassa. Vaikka suljin silmäni, kuulin edelleen Baabelin tornin kielten sekamelskan, pullojen kilahtelun yhteen, kun elämälle nostettiin maljaa, le’chaim ja tunsin nuotion tuoksun. Sulassa sovussa vuoron perään soivat eksoottinen hepreankielinen, välillä ehkä arabiankielinenkin ja tuttu länsimainen musiikki, Rolling Stones tai David Bowie. Välillä musiikki soi kasettisoittimesta, välillä joku kibbutsniknuorukainen tai volupoika soitti kitaraa ja lauloi Beatlesia tai Bob Dylania.

Pysyimme edelleen yhtenäisenä suomalaisten porukkana, mutta Åsa ja Maj-Britt juttelivat kanssamme pitempäänkin. He olivat tulleet edellisellä viikolla ja kertoivat, että nämä olivat jo heidän kolmannet partynsa ja kivaa oli ollut. Jossain vaiheessa huomasimme ringissä pojan, joka ei jutellut kenenkään kanssa, katseli muita kulmiensa alta ja näytti onnettomalta. Hänen katseensa oli kuin säikyn villikauriin. Hän oli kietonut käsivartensa jalkojensa ympärille kuin luoden itselleen turvaa. Mietimme, menemmekö juttelemaan hänelle, mutta juuri silloin hän nopeasti nousi ja katosi pimeyteen kuin ei enää kestäisi olla yksin keskellä iloisia seurueita.

7 Paitapeppupoppoo

(Otsikko tarkoittaa läheistä ystävyyttä)

Vaikka aloittelimmekin yhteisöelämää, halusimme Ilonan kanssa ottaa vaatekaapin torakkahirviöltä yksityiskäyttöön. Torakan häätö oli toimiva ryhmäytymisleikki suomineitojen kesken, jollei jää välillämme ollut jo sulanut tässä helteessä. Emme vain hätistäneet torakkaa ulos kaapista, vaan halusimme nähdä sen katoavan aluskasvillisuuteen. Siksi kannoimme ison puukaapin pihalle ja kiljuimme kanamaisesti. Kaisa ja Ilona selittivät, että torakat kuuluivat etelän vitsauksiin. Torakka vaatekaapissa ei tarkoittanut, että kibbuts Orenim olisi viheliäinen paikka. Eläinmaailma oli etelän mailla yhtä värikäs kuin chadar ochelin väki. Liskoja, skorpioneja ja kaiken maailman eläviä oli kaikkialla. Aluksi olin niistä koko ajan tietoinen, mutta nopeasti totuin niiden kanssa rauhanomaiseen rinnakkaiseloon. Kaikille riitti elintilaa.

Torakan hätistämisen jälkeen purimme rinkat, vaihdoimme bikineihin ja lähdimme poolille. Poolin alue oli aidattu parimetrisellä metalliaidalla ja valtavat tammet ojentelivat oksiaan aidan yli pehmentäen linjaa. Altaat ja laatoitukset olivat niin häikäisevän valkoiset ja puhtaat, ettei niitä kärsinyt katsoa ilman aurinkolaseja. Altaiden vesi oli jäisenvaaleansinistä ja olo raikastui jo vettä katsellessa. Oli työpäivän aika, joten montakaan auringonpalvojaa tai uimaria altaalla ei vielä ollut. Astianpesusta oli altaalle ehtinyt kaksi volu poikaa, Manuel Hollannista ja Keiran Irlannista. Moikkasimme heitä, sanoimme muutaman lauseen, mutta house fatherin kierroksen jälkeen kukaan meistä ei ollut järin hanakka puhumaan enää englantia. Small talk -taitomme eivät poikenneet suomalaisesta kansallisesta keskiarvosta.

Pojat pulahtivat altaaseen ja me suomineidot huokaisimme helpotuksesta ja palasimme salakieleemme, suomeen. Laitoimme vaalean ihomme suojaksi aurinkorasvaa ja tutustuimme toisiimme. Huonetoverini Ilona oli ollut pari vuotta aiemmin toisella kibbutsilla. Sen jälkeen hän oli aloittanut yhteiskuntatieteen opinnot ja keksinyt hyvän tekosyyn tulla toisen kerran voluksi. Hän keräsi opinnäytetyötä varten tietoa kibbutseista. Kaisa oli muutaman vuoden Ilonaa vanhempi. Hän oli ollut Israelissa ja kibbutseilla useita kertoja. Ilona ja Kaisa molemmat olivat menettäneet sydämensä Israelille ja kertoivat meille tarinoita. Kuulosti lupaavalle, että jotkut halusivat olla täällä pitempään kuin kahden kuukauden minimiajan ja palasivat aina uudelleen. Ehkä ensiyllätysten jälkeen kibbutsi olisi minullekin siedettävä paikka.

Satun kanssa me emme tienneet juuri mitään Israelista emmekä varsinkaan kibbutseista. Toki jotain tietoa oli ollut kibbutsimatkan välitysfirman Finkivin esitteessä. Se väitti, että kibbutsi olisi elämys ja kuvassa hymyili vaalea tyttö appelsiininoksa poskea vasten. Kai täällä jaffoja poimittaisiin. Satu oli tuore ylioppilas, joka aikoi viipyä vain minimiajan. Hän oli varannut matkan ja hyväksi tai pahaksi onnekseen viikko sen jälkeen tavannut Mikon, jota hän nyt oli tullut Israeliin ikävöimään. Ilonan poikaystävä, DI, diplomi-insinööriopiskelija, oli armeijassa. Ilona aikoi olla kibbutsilla sen aikaa, kun DI oli armeijassa. Kerroin tytöille omasta tilanteestani, että olin ollut ylioppilaskirjoitusten jälkeen kouluavustajana ja lähtenyt juuri kolme vuotta kestäneestä suhteesta, mutta en kertonut, että Arto oli ollut opettajani. Olin varannut paluulennon puolen vuoden päähän, mutta voisin siirtää sitä sen mukaan, miten viihtyisin täällä. Kaisa taas oli tullut Israeliin jäädäkseen. Hänen edellinen kibbutsinsa oli ollut lähellä Jerusalemia eli Jerua ja hän oli seurustellut Jerussa asuvan Yehudan kanssa. Mies puhui heikosti englantia eikä kirjoittanut sitä ollenkaan, joten yhteys oli katkennut Kaisan palattua Suomeen. Kaisa aikoi etsiä Yehudaa Jerusta vapaapäivinä ja lomapäivinä, joita meille kertyi kaksi kuukaudessa.

- Vau. Miten rakkaussuhde voi toimia, jos ei ole yhteistä kieltä, ihmettelin.
- Body language, nauroi Kaisa. - Tarvitseeko kaikissa suhteissa puhua?

Sepä oli hyvä kysymys, en ollut tullut ajatelleeksikaan. Olin puhua Arton kanssa runoista ja kirjoista loputtomiin ennen kuin suhteemme oli muuttunut fyysiseksi. 

Meillä suomineidoilla oli hauskaa yhdessä ja pian olimme kiinteä nelikko. Oli kivaa ja turvallista tutustua uuteen suureen maailmaan tämän porukan kanssa ja tarkkailla Kaisan haavetta asettua pysyvästi Israeliin. Huikaisevia näköaloja aivan toisenlaiseen elämään. Minulla oli hyviä kavereita Finlandia husetissa ja ehkä löytäisin lisää ystäviä kansainvälisestä voluporukasta tai kibbutsnikeista. Ehkä jopa romantiikkaa.

6 Edenin puutarha

 

(suomenkielinen teksti on muokattu niin, että se kääntyy sujuvammin englanniksi)

Aamiaisen jälkeen house father käveli kanssamme pitkin kibbutsin luikertelevia ja haarautuvia hiekkapolkuja. Puiden varjossa oli kivipenkkejä ja kiviä, joille saattoi istua. Kibbutsi oli viihtyisä puistomainen alue, paratiisi ikuisessa kesässä ja rauhan tyyssija. Rakennusten, pengerrysten, puiden, pensaiden, köynnösten ja kukkien labyrintti. Kibbutsilla käveltiin tai ajettiin joskus polkupyörällä tai pienellä puutarhatraktorilla. Autot ajoivat kibbutsin laitamilla, kibbutsin valkoiset tyylikkäät Subarut ja vihreät John Deere-traktorit. Finlandia huset sijaitsi kibbutsin laidalla. Sen ja kibbutsin välissä kulki autotie. Vain yksi autotie nousi kibbutsin keskusaukiolle pesulan ja postin ohi chadar ochelille täyttämään sen valtaisat ruokavarastot.

Chadar ochelin lähellä oli pesula. Sitä johti house mother. Tapaisimme hänet huomenna. House father osoitti myös terveysklinikkaa, jossa oli sairaanhoitaja. Klinikan vieressä oli kibbutsin oma posti, doar. Kirjeet lähtisivät sieltä Suomeen. Keittiö volu haki postin postisedältä ja jakoi meille nuo ilonaiheet lounasaikaan chadar ochelissa. Kirjeet saapuivat 2-3 viikon viiveellä, joten niitä ei kannattanut heti odotella. 

Ympäri kibbutsia oli asuinrakennuksia, lasten taloja, volujen kauppa Lilalo, kaksi kauppaa kibbutsnikeille, parturi, valokuvakehittämö, kirjasto, vartiotorni, vesitorni, navetta eli hepreaksi refet, uima-allas eli pool ja liikuntahalli eli gym. Katselimme maisemia gymin katolta, joka oli kuin suuri terassi. Näimme katolta kymmenien kilometrien päähän yli Ala-Galilean ja Jezreelin laakson, jopa Karmel-vuoren Haifassa Välimeren rannalla. Kibbuts Orenim sijaitsi Pohjois-Israelissa. Libanonin rajalle oli matkaa 140 kilometriä. Kibbutsi sijaitsi korkealla, 150 metriä merenpinnan yläpuolella, ja maasto laskeutui kibbutsilta poistuttaessa. Paikka oli valittu lyhyen matkan päästä Haifan ja Nasaretin välistä maantietä tammimetsän reunassa. Kibbutsi sijaitsi ennen lopullista paikkaa 4 eri paikassa. Teltta-asutuksen ympärille rakennettiin suojaksi kivimuuri. Ensimmäiset kibbutsnikien rakentamat talot olivat kivitaloja. He saivat kivet evakuoidusta kylästä. Ensimmäinen pieni chadar ochel valmistui vuonna 1939.  

Ottomannien aikana tässä oli ollut Couscousin kaupunki, jonka raunioita oli edelleen ympäri kibbutsia. Finlandia husetia vastapäätä olevat rauniot olivat siis Couscousin muinaisia muureja. Kibbutsi oli perustettu 1938, kymmenen vuotta ennen Israelin valtion perustamista. Aluksi se oli ollut hedelmä- ja maitotila, nyttemmin kibbutsilla oli myös viisi kanalaa ja kaksi tehdasta.

Kibbutsin rakennukset ja puutarha olivat siistejä ja kauniita. Tämän yhteisön kodista pidettiin huolta. Vanhemmat kibbutsnikmiehet pörräsivät ympäriinsä pienillä puutarhatraktoreilla ja peräkärryissä tärisivät lapiot ja haravat. Nautin uuden kotini kauneudesta ja puistomaisuudesta ja tiesin, että tulisin viihtymään sieluan myötäilevässä maisemassa. Kibbutsi oli rakennettu mäelle luonnon tammimetsään. Tammet, oliivipuut, seetrit, palmut, sypressit, sabra-kaktukset ja juudaksenpuut loivat virkistäviä varjoja auringon maahan. Oleanterit ja bougainvilleat kukkivat valkoisin, vaalean- ja tummanpunaisin, violettein ja aprikoosinvärisin kukin. Loistavanväriset köynnökset kiemurtelivat puiden rungoilla, valolyhdyissä ja rakennusten seinillä. Suomen ruukkukasvit kuten kiinanruusut ja muut hibiskukset kasvoivat täällä suurina kukkivina pensaina maassa. Maata peitti muratti suurina mattoina. Kysyin suomalaisen runoilija Tommy Tabermannin sanoin, tällaistako oli taivaaseenastuminen. Tunsin olevani lähellä taivasta.

Olin ollut täysin tietämätön, että saman taivaan alla oli tällainen Edenin puutarha ja aivan erilainen tapa elää yhteisönä. Kukka rikkinäisessä vessanpöntössä ei ollut viehättävä, mutta se olikin vitsi. Oli helpotus nähdä, että useimmat talot olivat uudempia, viehättäviä ja kutsuvia verrattuna Finlandia husetiin. Jos kibbutsi olisi ollut täynnä Finlandia husetin kaltaisia mökkejä, olisin varmaankin harkinnut palata kotiin jo kahden kuukauden kuluttua. Onneksi aivan toista olivat pariskuntien valkoiset uudenaikaiset talot oransseine kattoineen. Sinkut asuivat vaatimattomissa puisissa rivitaloissa. Katoilla oli aurinkopaneelit ja talojen seinustoilla lämminvesivaraajat, täällä ne olivat tehokkaita. Talot kohosivat kivillä pengerretyillä rinteillä kohti chadar ochelin keskusaukiota. Vuosituhansien ajan vaalenneita antiikin Couscousin raunioita oli hyödynnetty mäen pengertämiseen. Tähän paikkaan voisi rakastua.

House father kertoili voluelämän perusteista siistiksi leikatulla, kellertäväksi paahtuneella nurmikkorinteellä uima-altaan eli poolin lähellä. Oli upeaa tässä kuumuudessa asua lähellä poolia. Lämpö kipuaisi tänään yli 30 asteen, joten pääsisimme nauttimaan vapaapäivistä poolilla ennen töiden aloittamista. Chadar ochelin alakerran ilmoitustaululta näkisimme iltaisin päivällisaikaan, minne house father sijoitti kunkin meistä töihin. Voluilta odotettiin hyvää käytöstä, säädyllistä pukeutumista ja rauhallista juhlimista yöaikaan kibbutsnikien ja erityisesti lasten talojen lähellä. Ryyppäämisestä house father ei sanonut mitään, mutta huumeet johtaisivat välittömään häätöön. Setäni oli minua varoittanut, että kibbutsit olivat huumepesiä. Kiltin tytön ei kuitenkaan tarvinnut olla huolissaan kibbutsisäännöistä.

House fatheria kuunnellessani huomasin, että vaikka kieliopin luvatussa maassa Suomessa olin saanut  englannissa korkeimman arvosanan, välissämme oli kielimuuri. Hän puhui koko parituntisen kierroksen ajan, mutta ymmärsin vain pätkän sieltä ja toisen täältä. Pääosin tieto meni toisesta korvasta sisään ja toisesta korvasta ulos, mutta olisinko sitä edes suomeksi oppinut, kun pääni oli niin täynnä uusia vaikutteita. Koulussa oli kuunneltu lähinnä BBC-englantia, mutta täällä englanti oli ruoan lailla hyvin mausteista. Oli vaikeaa yhtäkkiä ymmärtää house fatherin hepreanenglantia ja varsinkin puhua itse, koska 80-luvulla Suomessa englantia ei juuri päässyt puhumaan. Toivottavasti moni välttämätön asia ei jäänyt ymmärtämättä. Onneksi neljä korvaparia kuunteli house fatheria ja Ilonalla ja Kaisalla oli jo kokemusta, ettei meitä vaihdettaisi kameleihin liian halvalla. Aloin ymmärtää, mitä kielimuuri tarkoitti.

5 Chadar ochel

 

(English in the end)

- Boker tov, hyvää huomenta.

House father harppoi hökkelillemme jyrkästi laskeutuvaa polkua ja vei meidät aamiaiselle ja tutustumaan kibbutsiin. Loppupäivä oli vapaata ja ylihuomenna alkaisivat työt. Nopea palautus paratiisista maan pinnalle. Vapaaehtoistyöhönhän Jumalan valitun kansan hyväksi tänne oli tultu eikä bilettämään ja pinkeissä bikineissä keikistelemään tummille komeille uima-altaalla.

Chadar ochel tarkoitti ruoan taloa. Se oli kibbutsin alati sykkivä sydän, jykevä kaksikerroksinen valkoiseksi rapattu betonirakennus, jonka molempiin kerroksiin oli lukuisia sisäänkäyntejä eri suunnista ja eri tasoista. Se oli kibbutsin modernein rakennus, vaikuttava, mutta ei erityisen kaunis harmaanvalkoisena betonikuutiona. Sen koko pääoven seinämä oli lasia, joten sen läpi näki vastakkaisen seinän suurista ikkunoista ja se oli hyvin avara ja valoisa. Pääoven edessä oli laaja betoniterassi, jolle oli valettu betonisia penkkejä, reunoille muuripenkki ja useita valtaisia kukka-altaita täynnä kukkivia kukkia. Terassialueen ympärillä oli iso nurmikenttä. Kaikki kibbutsin luikertelevat polut johtivat lopulta chadar ochelille.

Chadar ochelissa oli valtava ruokasali, keittiö ja automatisoitu tiskihihna. Ensin tultiin tilavaan eteishalliin. Ruokasaliin tultaessa oli ensin seinämä, joka ei ylettynyt kattoon. Sen etupuolella oli  ilmoitustaulu, jolla paljon paperilappuja, joissa käsittämättömiä heprean kirjaimia ja yhteispuhelin. House father kertoi, että perheemme voisivat soittaa siihen ja antoi meille kibbutsin puhelinnumeron. Seinämän takana piilossa oli käsienpesualtaita. Peltotyöntekijät tulivat syömään suoraan pelloilta. Pesualtaiden vierestä laskeutui portaat pohjakerrokseen, jossa oli vessat. Siellä oli myös kivistä muurattu seinä, joka oli muisto kibbutsin varhaisista kivitaloista. 

Kaikki kibbutsin asukkaat mahtuivat syömään siellä aamiaisen, lounaan ja päivällisen. Yhdessä syöminen oli kibbutsin keskeisen arvon, yhteisöllisyyden ydin. Yhteinen keittiö vapautti myös valtavan määrän ihmisiä muihin töihin hankkimaan kibbutsille varallisuutta.


Ruoat ja juomat olivat tarjolla runsaassa noutopöydässä.
- Mitä näistä uskaltaa ottaa, Satu kuiski.
- Ei täällä tarvitse kuiskailla, kukaan ei ymmärrä mitään. Suomi on salakielemme, voimme puhua mitä vaan missä vaan. Jos tulee vaikkapa mielihalu lasketella ääneen kaikki kirosanat, kukaan ei reagoi mitenkään, sanoi Kaisa.
- Tässä on ihania herkkuja, sanoi Ilona pidellen lautasta rintaansa vasten innosta täristen.
Ilonalle ruoat olivat tuttuja jo ensimmäiseltä reissulta, mutta minulle ja Satulle hän sanoi:

- Maut ovat erilaisia ja vahvempia kuin Suomessa. Kannattaa aloittaa tutuista ruoista ja maistella vähitellen uusia. Ja kannattaa varautua, että vaikka Israelissa ruoka on ihan yhtä hygieenistä kuin Suomessa, alussa maha menee löysäksi erilaisten bakteerien takia.

Olin kuitenkin päättänyt maistella reippaasti kaikkea vastaan tulevaa, joten keräilin lautaselle kaikkea kiinnostavaa sieltä täältä. Kaikki maistui kamalalta. Kahvi oli kamalaa, maito oli kamalaa ja se oli huolestuttavaa maitolallista. Maito vaihtui välittömästi veteen, mehuun ja soodaveteen, jota täällä otettiin hanasta. Onneksi löysin jotain tuttuakin, puuroa, paahtoleipää, voita, pehmeää levitettävää raejuustoa, appelsiini- ja mansikkamarmeladia, tomaattia, kurkkua ja teetä. Söin niitä niin paljon, että pysyin hengissä. En ollut uskoa korviani, kun Kaisa ja Ilona kehuivat, että Orenimin ruoka oli parempaa kuin heidän aiemmilla kibbutseillaan. Orenim vaikutti heidän mielestään taloudellisestikin hyvin menestyvältä kibbutsilta. Asiat olisivat siis voineet olla huonomminkin. Ilona nauroi, että hänen aiemmalla kibbutsillaan ei ollut tiskikonetta. Hän itse ja muut volut olivat olleet tiskikoneita.  

- Beteavon, house father toivotti hyvää ruokahalua ja kertoili aamiaisen lomassa päivän kulusta kibbutsilla.

Aamiainen katettiin chadar ocheliin kuudesta yhdeksään ja tulisimme sinne puolen tunnin aamiaiselle työpaikoilta. Aamiaisaika oli ruhtinaallisen pitkä, siihen mahtui kuulumisten vaihtokin pöytäseurueen kanssa. Lounas oli puoli kahdestatoista puoli kahteen työpäivän päätteeksi. Päivällistä tarjottiin puoli seitsemästä iltakahdeksaan. Chadar ochelin ovet olivat auki yötä päivää ja leipähuoneesta sai hakea leipää ja voita milloin vaan. Keittiövolut toivat lisäksi välipalaa volutalojen keittiöön kerran viikossa. Ruokaa olisi siis riittämiin eikä nälkää tarvitsisi kärsiä, jos paikallista ruokaa oppisi syömään. Muuten uhkasi maitojunalla kotiinpaluu. Kotoinen ruskeakastike suolalla ja valkopippurilla ei ollut valmistanut Aasian keittiöiden makumaailmaan.

Chadar ochel oli kulttuurien, kansallisuuksien, uskontojen ja kielten suloinen sekamelska. Kibbutsilla asui 670 ihmistä, pienen kylän verran varsinaisia jäseniä eli kibbutsnikeja, heidän lapsiaan, kibbutsnikeihin rakastuneita voluja, nykyisiä voluja ja satunnaisia työmiehiä. Voluja oli vaihdellen 10-25. Katselin näitä ihmisiä ja mietin, mitä he tulisivat minulle merkitsemään. Useimmat kibbutsnikit olivat house fatherin tavoin pitkiä, hoikkia, yöntummia, jumalaisen kauniita miehiä ja naisia, juutalaisenkasvoisia, kyömynenäisiä, mutta oli myös lyhyitä, pyöreitä ja maantienvärisiä Hananin malliin. Juutalaiset olivat eläneet diasporassa eli hajallaan ympäri maailmaa pitkään ja saaneet piirteitä ja vaikutteita muilta kansoilta. Sittemmin osa oli palannut Jumalan Aabrahamin jälkeläisille lupaamaan maahan tuoden mukanaan oman kulttuurinsa ja etnisen taustansa. Kibbutsi oli kansojen sulatusuuni.

Opimme vain harvojen kibbutsnikien nimen. Oli luontevaa antaa heille lempinimiä, jotta tiesimme, kenestä puhuttiin. Lempinimet eivät olleet ilkeitä, vaikka usein juontuivat ulkoisista ominaisuuksista. Lempinimen saivat myös James Herriot, Sotilas, Postimies, Perunakurkku, Pääkokki, Tärisevä Pää ja Albiinosaamelainen, joka oli ilmeisesti kibbutsille jäänyt hyvin vaalea skandinaavi. Myöhemmin saimme tietää, mitä lempinimiä kibbutsnikit meistä käyttivät.  

Chadar ochel oli myös Baabelin torni, tulvillaan kielten sekamelskaa. Kibbutsnikit korahtelivat ihan hepreaa ja useimmat vaihtelevan tasoista englantia. He puhuivat myös diasporan aikaisia äidinkieliään ympäri maailmaa, saksaa, ranskaa, espanjaa, venäjää, puolaa, unkaria, jiddishiä ja monia muita. Volut puhuivat äidinkieltään, englantia ja muita osaamiaan kieliä.

Päivisin osa kibbutsin asukkaista oli poissa. Kibbutsilla ei ollut koulua, vaan lapset kävivät peruskoulua ja lukiota läheisillä kibbutseilla ja ryöpsähtivät bussista iltapäivisin takaisin chadar ochelin aukiolle. Nuoret opiskelivat Haifan yliopistossa ja muissa ympäristön oppilaitoksissa. Armeijassa olevat palaisivat vasta perjantaina sapatin, juutalaisen pyhän, viettoon kotiin.

Translated by a kibbutz friend: 

5 Chadar ochel

”Boker tov, good morning.”

House father leapt down the path leading to our shack and took us for breakfast and to explore the Kibbutz. The rest of the day was free, and work would start the day after tomorrow. Quick jolt from paradise down to earth, volunteering for God`s chosen people, and not to party, and sit in pink Bikinis giggling at the handsome dark men by the pool.

Chadar ochel, or `the house of food´, was the ever-pulsating heart of the Kibbutz. A sturdy, two-story white plastered concrete building with entrances on both floors from different directions. It was the most modern building on the Kibbutz, impressive but not particularly pretty in off.white. A concrete cube of a thing. The main door was in a wall of glass, so through it one could see the large windows on the opposite wall. And it was very spacious and bright. In front of the main door was a large concrete terrace on which had been set concrete benches, and in front of it were several flower beds, full of blooming flowers. There was a large lawn around the terrace area. All the walking paths of the Kibbutz eventually led to the chadar ochel.

The chadar ochel included a huge dining room, a kitchen and an automatic dish washing conveyor-belt. It could accommodate all the Kibbutz residents for breakfast, lunch and dinner. Eating together was a core value on the Kibbutz, community, sharing. The large kitchen also freed up a huge number of people for other work, to acquire the Kibbutz wealth.

Food and drinks are served at a generous buffet.

“What do I dare take” whispered Satu.

“No need to whisper here, no one understands. Finnish is our secret language, we can say what we want, where we want. If we suddenly had a strange desire to count all the swear words, no one would react in any way” said Kaisa.

“There are some wonderful delicacies here” said Ilona, holding her plate to her chest and trembling with excitement.

Ilona was familiar with the food from her first trip, but said to Satu and me; “The flavours are different and stronger than in Finland. You should start with familiar dishes and add new stuff slowly. And be prepared for a loose stomach as it becomes used to the new bacteria, even if food hygiene in Israel is just as good as in Finland.

However, I was determined to taste briskly everything that came my way, so I collected on a plate everything interesting from here and there. Everything tasted awful. The coffee was horrible, the milk was horrible and it was a disturbing observation for the dairy lover. The milk was immediately exchanged for water, juice and soda water, which came from a tap. Luckily, I found something familiar, porridge, toast, butter, soft spreadable cottage cheese, orange and strawberry marmalade, tomato, cucumber and tea. I ate them so much that I survived. I couldn't believe my ears when Kaisa and Ilona praised Orenim’s food to me, as it was better than their previous kibbutzim. They think it meant that Orenim had financial affairs in order. So things could have been worse.

Beteàvon, house father wished a hearty appetite and told about the course of the day on the Kibbutz as we ate breakfast.

Breakfast was served in the Dining room from six to nine, and we would get half an hour for breakfast from work. Breakfast time was princely long. It accommodated an exchange of views and information with the table party, that is, communality came true. Lunch was eleven thirty to one thirty during work days. Dinner was served from six thirty to eight in the evening. The doors of the Dining room were open night and day and bread could be fetched from the bread room, and butter was available anytime. Kitchen trays also brought a snack to the kitchen of the volunteers once a week, so there would be enough food if you learned to eat it. Otherwise, you were on the next flight out. Homemade brown sauce (a staple in Finland) with salt and white pepper had not prepared me for Asian cuisine.

The Dining room was a sweet mix of cultures, nationalities, religions and languages. The Kibbutz was inhabited by 670 people, a small village made up of full members or kibbutzniks, their children, kibbutznik lovers, volunteers who had stayed on the Kibbutz, current volunteers, and occasional workers. The volunteers numbered from 10 to 25. I looked at these people and wondered what would they come to mean to me. Most kibbutzniks were in line with my Jewish stereotype, tall, slender, dark, divinely beautiful men and women, with Jewish faces, and hooked noses, but there were also short round and dirt colored. Jews had lived in the Diaspora, that is scattered all around the world for so long that they had taken on the traits and influences of the people they lived amongst. Since then some had returned to the Land God had promised to Abraham and his descendants, bringing with them their own culture and ethnic background. The Kibbutz was a melting pot of the nations.

The dining room was also a Tower of Babel, a flood of tangled languages. The Kibbutzniks speak Hebrew, and most knew varying levels of English. They also spoke the languages of the Diaspora, their mother tongues from around the world, German, French, Spanish, Russian, Polish, Hungarian, Yiddish, and many others. Volunteers spoke their mother tongue and any other they knew.

During the day some Kibbutz residents were away. The Kibbutz did not have a school, so the children went to schools on other nearby Kibbutzes, and in the afternoon they hurried home to the Dining room area. The young adults studied at the University of Haifa, and other schools in the area. While in the Army, those who could, would return to the Kibbutz on Friday to celebrate Shabbat, the Jewish Sabbath, at home on the Kibbutz.