11 Pommisuoja numero 11

Yhdentoista maissa porukka alkoi puhua yökerhosta. Yökerho? Täällä? House father oli kierroksellaan unohtanut esitellä yökerhonkin, vaikka se olisi ollut volulle kaikkein tärkeintä tietoa. Tai ehkä hän oli kertonut. Kielimuurin takia olin ymmärtänyt vain 10 % hyödyllisestä tiedosta, jota hän kertoi. Olisin voinut lyödä vetoa, että täällä ei ollut sellaista rakennusta, joka voisi olla yökerho. Ja miten yökerhon pitäminen voisi olla taloudellisesta kannattavaa, koska meitähän oli vain kolmisenkymmentä.

Vaelsimme halki kibbutsin metelöivänä joukkona kohti yökerhoa. Kukaan ei muistanut kibbutsnikien ja lasten talojen nukkumisrauhaa. Joku osoitti, että yökerho oli edessämme, mutta ei siinä ollut yökerhoa, vain siniseksi maalattu betonirakennus. Minun päässäni pyörivät edelleen länsimaisen kapitalismin lainalaisuuksien jäänteet eivätkä aivoni olleet vielä päivittyneet kapitalismista sosialismiin.

House father oli toki maininnut, että maan alla ympäri kibbutsia oli 14 pommisuojaa. Juoksumatka turvalliseen paikkaan hätätilanteessa oli kaikkialla lyhyt. Kibbutsin asuinalue oli pieni siihen nähden, että sillä asui 670 ihmistä. Alue oli suorakaiteen muotoinen ja sen halki käveli kapeimmalta kohdalta minuutissa ja leveimmältä kahdessa. Pommisuoja numero 11 oli siis myös yökerho. Kibbutsilla yhdellä rakennuksella saattoi olla monia käyttötarkoituksia. Siksi maan päällä edessämme oli vain pieni betonitönö, mutta maan alla voluelämän kohokohta, partyjen loppuhuipentuma, elämää suurempien rakkauskohtausten ja tragikomedioiden päänäyttämö.

Olimme totisesti toisessa kulttuurissa. Pahanmakuinen oliivi lentokoneessa ja pihakoristeena vessanpytty olivat olleet vasta esimakua. Tämän yökerhon ovella ei myyty pääsylippuja, ovea ei vahtinut vartija eikä tarvittu sisäänheittäjiä. Ovella ei kysytty henkilöpapereita eikä ketään käännytetty pois. Ei viisitoistakesäisiä pikku kibbutsnikejakaan eikä kibbutsin koiria. Yökerhossa ei pyörinyt ulosheittäjiä eikä tänne soitettu poliiseja.  Maassa maan tavalla. Ei kontrollia, ei valvontaa, ei virallista, ei myöskään riitoja tai tappeluita. Olin jo niin kaikesta shokissa, etten viitsinyt saada pommisuojayökerhostakaan kulttuurisokkia.


Sinisen tönön ulkoseinässä oli valkoinen graffiti, jossa luki Playboys hauskoin pupunkorvakirjaimin. Maan alle laskeutui portaat. Istuutumalle kaiteelle pystyi vieläkin nopeammin liukumaan volun yöelämän ytimeen. Sinne volut ja nuoret kibbutsnikit kerääntyivät eri puolilta kibbutsia partyiltoina. 

Maan alla ei ollut näyttävä salaperäinen nightclubsali viininpunaisine sohvineen, värikkäine baaritiskeineen, upeine cocktaileineen, jännittävine rulettipöytineen ja värivaloineen kuten suomalaisissa yökerhoissa 1980-luvulla. Playboys oli vain harmaa pommisuoja, jonka yhdellä seinällä yksinkertainen pieni tiski, jolla kasettisoitin ja muutamia c-kasetteja. Tilaa ei ollut viittätoista neliömetriäkään eli se oli täydellinen: hyvin ahdas 30 rakkauden ja seksinnälkäiselle volulle ja nuorelle kibbutsnikille päästä hyvin lähellä toisiaan tiiviiseen tunnelmaan ja kiihkeisiin tunteisiin.


Kaikki tanssivat, täällä tanssiminen ei ollut vain tyttöjen juttu. Kasettisoitin nostettiin hyllylle ja siinä se oli: Playboys oli intiimein ja kuumin yökerho maan päällään koskaan. Sen rinnalla Manhattanin night clubit kalpenivat. Yksi pieni hopeinen diskopallo katossa sentään erotti yökerhopommisuojan numero 11 muista pommisuojista. Musiikkia kasettisoittimesta soittivat monesti viisitoistakesäiset pikkukibbutsnikit, jotka vasta opettelivat partyelämää ja näkivät päiväunia tulevista voluista.

                             

C-kasetteja ei ollut monta, joten illasta ja kuukaudesta toiseen samat länsimaiset ja hepreankieliset laulut säestivät kiihkeää tunne-elämäämme. Sielu kasvoi kiinni noihin lauluihin ja laulut kasvoivat kiinni muistoihimme. Playboysin soittolistaa eivät heiluttanut hektinen läntinen muoti, vaan TOP10-hittejä kuukaudesta toiseen olivat vanhat kunnon Satisfaction, Can’t stand losing you, Message in the bottle, Brothers in arms, If you love somebody set them free, Let’s spend the night together, Just another night, just another night with you... Myös You’re in the army now soi lukuisia kertoja jokaisen Playboys-illan aikana. Israelissa sekä pojat että tytöt menivät armeijaan 18-vuotiaana, pojat kolmeksi ja tytöt kahdeksi vuodeksi.

Samaan aikaan me länsimaiset lapset kiipesimme heidän puolestaan piikkisiin hedelmäpuihin heidän kotikibbutseillaan ja biletimme kuin olisi ollut maailmanloppu. 

Tanssimme ja samalla siemailimme vodkaa pysyäksemme kivassa humalassa. Pommisuoja suojasi meitä myös länsimaiselta hätävarjelun liioittelulta kuten kiellolta tanssia lasipullo kädessä. Mutta tämänkin ilottelun katkaisi lopulta biologinen kello kahden aikaan, kun väsymys voitti muut suomineidot paitsi Kaisa, joka tanssi aamuviiteen kuin viimeistä päivää. Hän otti ilon irti päästyään vihdoin takaisin Israeliin.

Mashina 1986

Status Quo In The Army Now

https://www.youtube.com/watch?v=ObntvRcKMrE