Oli eräs alkukesä ja olin käymässä levottomaksi. Kaipuu sisälläni oli voimakas. Vaeltelin iltaisin Montmartren katuja Gillesin minulle ostamissa kamelinnahkaisissa jeesussandaaleissa. Päivät olin äiti, kahvilassa piisasi tekemistä ja Pariisi oli loputon löytöretki. Maria Magdalena oli selvinnyt. Mutta iltaisin ja öisin kaipasin olla taas nainen. Kaipaukseni oli kääntynyt menneisyydestä tulevaan. Nyt aika ja paikka olivat oikeat.
Olin ottanut mukaani muistivihkon ja istuin penkille Taiteilijoiden aukiolla. Oli aika kirjoittaa Gillesin ja minun tarina Jonathania varten. Silloin penkin toiseen päähän istuutui pitkä laiha mies ja vaihdoimme bonjourit. Hän kaivoi olkalaukustaan luonnoslehtiön ja luonnosteli Sacre Coueria. Me kaksi taiteilijaa Montmartren Taiteilijoiden aukiolla uppouduimme töihimme.
Eräänä toisena iltana istuin jonkin aikaa iltamessussa tunnelmallisessa Sacre Coeurissa ja jäin sen jälkeen istuksimaan turistien sekaan kirkon portaille lempeään kesäiltaan. Kymmeniä kilometrejä ranskalaista kotiani Pariisia levittäytyi edessäni. Montmartren pikkujuna toi aina uudet turistit Sacre Couerin pysäkille. Välimeren eteläpuolelta tulleet mustat miehet tuulipuvuissaan myivät jäähtynyttä olutta, akrobaattitaiteilija kiipesi valopylvääseen kadun varrella. Rakastin Pariisin tunnelmaa.
Ihmisjoukosta nousi mies kitaran kanssa ja alkoi laulaa Simon and Garfunkelin Boxeria. Kitaran ensi soinnut koskettivat sieluni pohjaa ja mitä pitemmälle laulu eteni, sitä korkeammalle Montmartren nyppylältä kohosin. Kitaristi oli se sama taiteilijamies, joka muutamaa iltaa aiemmin luonnosteli Sacre Coueria penkillä vieressäni. Hain läheisestä viinibaarista pullon punaviiniä ja kaksi viinilasia ja tarjoilin katusoittajalle viiniä kappaleiden välissä. Kuiskasin hänelle, että hän teki hetkestä täydellisen. Tunsin taas halua maistella kaikkea eteeni tulevaa.
Siirryimme Taverne Angeliqueen. Marzuq oli marokkolainen maalari, joka oli tullut kesäksi Pariisin Taiteilijoiden aukiolle maalaamaan. Hän kantoi olkalaukussaan luonnoslehtiötä, josta hän näytti piirroksia Montmartrelta. Hän oli istunut kujien varsilla ja puistoissa ympäri Buttea kevätiltaisin ja piirtänyt, kun minä oli vaellellut samoja kapeita katuja kaivaten. Katseeni kuljeskeli hänen poskipäillään, otsallaan, korvalehdillään ja hänen hiuskiehkuroissaan. Hänen katseessaan oli ikiaikaista arabien syvyyttä. Aina kun ujosti kohtasin hänen katseensa, minusta tuntui, että hänen silmänsä kertoivat minulle tarinoita vuosisatojen takaa Marrakechista ja Saharan teiltä.
Vein Marzuqin Cafe Emmanuellaan. Cafe Emmanuella oli kauneimmillaan kesäillan lämmössä viinipulloihin sulaneiden kynttilöiden valossa. Montmartren kapeilta kujilta kahvilaan poikenneet diplomi-insinöörit olivat jääneet juttelemaan kanssani viinipullon äärelle kahvilan sulkeuduttua, mutta olin elänyt viime vuodet kuin pyhiinvaellukselta palannut nunna. Marzuq oli ensimmäinen, joka herätti sieluni ja vartaloni. Maankiertäjät olivat mitä ilmeisimmin vääjäämätön kohtaloni. Kun täytin hänen viinilasiaan, hän kietoi kätensä vyötärölleni ja tulimeri löi lävitseni. Kun hän suuteli vatsaani ja katsoi minua ruskean kiharapehkonsa alta, johdatin hänet Cafe Emmanuellan yläkertaan. Vuosien unohduksen jälkeen olin heti valmis, antauduin hänelle. Emmanuellan katse oli hyväksyvä minun ja Marzuqin yllä. Niin minä annoin taas mennä.
Aamuyöllä Marzuqin vartaloon kietoutuneena näin unen. Maan Tytär oli herännyt unestaan. Valtavat valkoiset siivet valaisivat pimeän yön. Oli aika lähteä. Maan Tytär kiipesi kukkulalle ja siivet raapiutuivat ja tahriutuivat. Maan Tytär ei ollut enää Maan Tytär.
Olin vihdoin Tuulen Tytär, kukkulan laella tartuin Tuulen Pojan käteen. Antauduin siivilleni niin kuin olin Välimeren aalloissa antanut elämäni Tuulen Pojan käsiin. Uskaltauduin siipieni varaan, kohottauduin varpailleni ja jalkani irtosivat maankamaralta. Kuinka siivet kantoivatkaan, kuinka helppoa lentäminen oli, kun luotin. Tuulen Poika lensi vierelläni, kuinka huvitella tuulella, kuinka leikkiä siivillä. Näin, miten täydellisen onnellinen hän oli.
Mutta enää se ei ollut Gilles. Se oli Marzuq.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti