51 Tuulen poika

 

Oli sapattiaamu. Iloinen volu porukka oli lähtenyt arabibussilla Haifan kautta Accoon Välimeren rannalle. Neljä uutta tanskalaisvolu lähti porukkamme kanssa. Sapattiaamuna liikennöivät vain arabibussit. Juutalaisten Egged-bussit lähtivät liikenteeseen vasta ensimmäisten tähtien syttyessä iltataivaalle sapatin päättyessä. Lähdin yleensä aina muiden mukaan, mutta nyt jäin yksin nauttimaan raukeasta krapula-aamusta Playboysissa tanssimisen jälkeen. Ajattelin edelleen yhtä katsetta, joka tapahtui Playboysissa eilen illalla ja se teki minut levottomaksi. 

Lojuin Finlandia husetin etulaatoituksella yhtä laiskana kuin vastapäisen aurinkoseinän lisko. Playboys-öisin kibbutsi oli kuin öinen metsästystanner, jossa vastakkaiset sukupuolet saalistivat toisiaan. Aamun valossa se oli taas täynnä rauhaa, leppoinen ja uinuva. Tunnelma oli erilainen kuin työpäivinä, raukea, kun traktorit eivät pörränneet ja kibbutsnikperheet käyskentelivät ulkona nurmikentillä Edenin puutarhassa. Orenim oli taivas. Mieleni lepäsi, mihin sapatti olikin pyhitetty. Tässä paratiisissa Israelin sotaisaa historiaa, pommi-iskuja tai holokaustia en voinut uskoa todeksi. Juutalaiset olivat nyt oikeassa paikassa kauhujen jälkeen.  

Kävelin ympäri kaunista rakastettuani, Sirkus Orenimia, ja kirjoitin aerogrammia chadar ochelin leveillä portailla ruusualtaiden äärellä. Keskusaukion suurella nurmikolla kerubinkasvoiset isät kantoivat lapsiaan olkapäillään ja äidit leikkivät näiden kanssa. Tammet heittivät varjoja nurmikolle ja kibbutsnikit istuivat penkeillä puiden alla. Aluksi lasten asuminen erillään vanhemmistaan oli tuntunut julmalta, mutta sittemmin olin huomannut, että vapaa-ajallaan perheet olivat yhdessä aktiivisemmin kuin Suomessa ja iltaisin vanhemmat vaelsivat lastensa kanssa chadar ocheliin ja söivät päivällisen yhdessä. Ehkä laatu korvasi määrää.

Kävelin kibbutsilta maantielle päin. Ostaisin jonkin erittäin vahva-aromisen eksoottisen jäätelön huoltoasemalta. En ehtinyt kauas, kun joku juoksi perääni Finlandia husetin takaisen mäntymetsikön halki. Ilahduin, että se oli Gilles, en olisi ilahtunut kenestäkään muusta yhtä paljon. Viihdyin hänen seurassaan yhtä hyvin kuin oman ryhmäni kanssa.  

- Sabbath shalom, näin ikkunasta, että lähdit kävelemään. Minne olet menossa, hän kysyi.
- Sabbath shalom. Ajattelin ostaa jäätelöä.
- Mennään katsomaan arkeologisia kaivauksia tässä lähistöllä Beth She’arimissa, Gilles ehdotti.

Olin nähnyt Beth She’arimin tienviitan lähellä bussipysäkkiä. Tienviitat olivat ihan hepreaa ja arabiaa mutta myös latinalaisin kirjaimin. Gilles tiesi Beth She’arimista enemmän. Siellä oli kalliohautoja ensimmäisiltä vuosisadoilta jKr. ja arkeologisten kaivausten leiri. Kivikasoja enemmän minua kuitenkin kiinnosti viettää päivä Gillesin kanssa, joten olin heti valmis. Ostimme huoltoasemalta juomista ja jäätelö. Gilles lauloi tuttuun tapaan over and over, again and again. Kävelimme, panimme peukalot alaspäin ja saimme kyydin. Liftaaminen oli turvallista pojan kanssa.

Gilles oli kertonut aikovansa kiertää maailmaa seuraavat vuosikymmenet. Hän jatkoi tarinaansa. Hän oli viettänyt lapsena lomansa isoisänsä maatilalla Grassessa Provencessa. Hänen isoisänsä oli elänyt aika lailla erakkona toisen maailmansodan jälkeen, jolloin hänen nuori vaimonsa oli kuollut Hitlerin tuhoamisleirillä.
- Oletko sinä juutalainen, kysyin hämmästyneenä.
- En. Mutta isoäitini oli. Hitlerin vainoissa jokainen juutalainen suku menetti perheenjäseniä. Tulin Israeliin tutustumaan omiin juuriinikin.

Gilles kertoi isovanhempiensa tarinan. Gillesin isoäiti Emmanuella oli pitänyt kahvila Emmanuellaa Grassessa. Isovanhemmat saivat pojan, Gillesin isän, ennen sotaa. Sota alkoi ja isoisä joutui rintamalle. Emmanuella piilotteli miehensä suvun talossa, mutta kun juutalaisten piilottelu kävi vaaralliseksi, Emmanuella suunnitteli pakoa Amerikkaan oman juutalaisen sukunsa kanssa. Vain päivää ennen laivan lähtöä hän sai tiedon miehensä haavoittumisesta. Hän jätti lapsensa sisarelleen ja poistui salaa laivasta.
- Naiset tekevät järjettömiä tekoja rakkauden vuoksi, Gilles sanoi.

Emmanuella ei koskaan päässyt miehensä luo, vaan natsit vangitsivat hänet kuolemanjunaan. Sodan jälkeen isoisä sai moninkertaisen suru-uutisen, raskaana ollut Emmanuella kuoli nälkään Bergen Belsenin tuhoamisleirissä. Isoisä palasi Grassen kotiin, joka oli tuhottu. Kotona oli ollut taulu, jonka kuuluisa provencelainen taiteilija oli maalannut Emmanuellasta. Emmanuellasta ei ollut jäljellä yhtään valokuvaa, joten isoisä jahtasi taulua pakkomielteisesti lopun ikäänsä, sillä hän arvasi, että taiteentuntijoina natsit olivat vieneet arvokkaan maalauksen.

Gillesin perheen tarina järkytti minua syvästi. Holokaust oli järkyttänyt historian tunnilla koulussa, mutta yhden perheen tarina kosketti eri tavalla kuin kuuden miljoonan tarina. Tunsin nyt ihmisiä, jotka olivat olleet tuhoamisleireillä. Tunsin heidän jälkeläisiään. Nyt uhreilla oli nimet ja oma ainutkertainen kohtalonsa. Gillesin elämä oli niin kaukana turvallisesta suomalaisesta tynnyrielämästäni. Epäilin toki hänen tulevaisuuden suunnitelmiensa realistisuutta, koska shekelit ja eläke olivat valitettavan välttämättömiä mammonan maailmassa, jollei asunut kibbutsilla. Minun sieluni Gilles sai kuitenkin heittämään kuperkeikkaa ja näkemään elämän äärettömät mahdollisuudet. Mieleni maailmassa Gilles oli Tuulen Poika, taivaanrannan maalari ja ilmalaivan kapteeni. Olin itse osannut jo kerran jättää valitsematta kumpaakaan kahdesta huonosta vaihtoehdosta, mutta Gillesin juttuja kuultuani ymmärsin, että löytämäni kolmannen vaihtoehdon lisäksi maailma oli tulvillaan vaihtoehtoja. Aloin nähdä elämän ja maailman uudella tapaa, täytyi vain pitää silmät auki. Gilles herätti minussa halun kasvaa, avartua ja tiedostaa asiat laajemmin. Ilman häntä en olisi tullut ajatelleeksi, kuinka sovinnaisia suunnitelmani Suomessa olivat. Elämä voisi olla seikkailu sen sijaan, että se olisi se tavallinen suomalainen tarina, yliopisto, omakotitalo, perhe, labradorinnoutaja ja eläke. Kivikasat Beth She’arimissa olivat aika mitättömiä mieleni kuvien rinnalla.

Uudet näkökulmat hiipivät uniini. Maan Tytär oli tavannut Tuulen Pojan. Tuuli lennätti taivaan hetkeksi maan päälle. Maan Tytär tiesi, että uusi tuuli lennättäisi Tuulen Pojan pois, mutta Tuulen Pojan kanssa Maan Tytär saattoi lentää hetken läpi maailmankaikkeuden. Maan Tytär tiesi, ettei voisi lentää Tuulen Pojan mukaan, mutta muisto lennosta taivaalla ei päättyisi koskaan.


Gilles sai minut näkemään itseni maan kamaralla uudella tavalla, tuulenpoikaperspektiivistä, taivaalta.

Kirja holokaustista Kertokaa siitä lapsillenne

20 Rakettivauhtia

Satuimme tulemaan Jasperin kanssa ulos pommisuojayökerho Playboysista yhtä aikaa vilvoittelemaan. Lähdimme kuin sanattomasta sopimuksesta kävelemään poispäin betonitönöltä, jota myös yökerhoksi kutsuttiin. Musiikki maan alla hiljeni, kun kävelimme kauemmaksi. Ehdotin, että voisin näyttää lempipaikkani kibbutsilla. Lähestyessämme gymia Jasper arvasi, että hänen lempipaikkansa oli sama. Kiipesimme gymin kattoterassille ja Jezreelin laakson teillä autojen valoletkat valaisivat pimeyden. Jasper haki meille tuolit gymista, vaikka sanoin, että voisin istua katolla ilman tuolia. En ollut tasa-arvoisessa Suomessa suomalaisten poikien kanssa "jätkänä jätkien seurassa" moiseen kohteliaisuuteen tottunut. Ulkomaiset miehet tekivät suomalaisesta naisesta naisen. Jasper oli aito englantilainen gentlemanni. Istuimme taittotuoleilla, juttelimme ja läheisen arabikylän kovaääninen soitti eksoottista arabimusiikkia. Oli yksi niitä lukuisia Orenimin hetkiä, joina ei tiedostanut, että oli syntymässä katoamaton muisto.

Jasperilla oli tarve puhua, kun hän löysi kuuntelijan. Hän kuoriutui kuin sipuli, hänellä oli kyyneliä silmäkulmassaan. Hän sairasti vaikeaa masennusta. Tajusin, etten koskaan keskisuomalaisessa tynnyrielämässäni ollut tavannut näin masentunutta nuorta. Olinko elänyt pumpuli tynnyrissä?

Jasperkin oli paennut ongelmia kibbutsille. Hän oli jättänyt huonot vaihtoehdot Englantiin, toivonut, että olisi kolmaskin vaihtoehto kibbutsilla, mutta häntä se ei ollut auttanut. Hän oli tullut etsimään kibbutsilta todellista yhteisöllisyyttä, mutta oli pettynyt. Täälläkin hän oli jäänyt ulkopuoliseksi. Hän kertoi, miten onneton oli ja kuinka vaikeaa hänen oli olla ihmisten kanssa. Partyt ja seurustelu olivat hänelle vastenmielisiä, mutta silti hän roikkui niissä hämillisen, eksyneen ja poissaolevan näköisenä. Hän sanoi olevansa onnellinen nyt, kun olin hänen kanssaan, mutta pian menisin pois. Vakuutin hänelle, että olisin tässä huomennakin. Hän ei ollut liian melankolista seuraa suomalaiselle.

Yhtäkkiä synkkä tilanne sai koomisen käänteen. Taittotuoli hajosi allani ja kellahdin selälleni jalat pystyssä. Nauroin Pohjanmaan kautta, mutta Jasper hypähti pystyyn säikkynä kuin villikauris, oli huolesta sairas, että olin satuttanut itseäni, ja pyyteli anteeksi. Vakuutin, ettei ollut mitään hätää, se ei ollut hänen syynsä. En satuttanut itseäni, mutta hän ei voinut ottaa asiaa kevyesti ja huumorilla.

Kun kävelimme gymilta pois, Jasper otti kädestäni kiinni ja halusi saattaa minut Finlandia husetiin. Ovella hän sanoi, että tavataan aamiaisella.

 

Sirkus Orenimilla asiat tapahtuivat rakettivauhtia. Aamulla herätessäni olin luullut käveleväni yöllä käsikkäin Jordanin kanssa, mutta Jasper oli vienyt Jordanin paikan. Ja jotain taikaa Sirkus Orenimin yötaivaan alla täytyi olla, koska tämä muutos ei harmittanut minua yhtään.

Sirkus Orenimilla oli myös gentlemanneja.