45 Kunniallisia aikeita

Kanamiehistä tuli lähimmät kibbutsnikystäväni. Kun kibbutsin poluilla tapasin Yaronin ja hänen koiransa Williamin, he tervehtivät minua kysymällä ma nishma, mitä kuuluu. Jos mieleni oli hieman matala, Yaron huomasi ja lohdutti minua. Ja minä ilman small talk taitoa kerroin kaiken, miten kurjalta tuntui, koska en osannut englantia niin hyvin kuin olisin halunnut, ja siksi tunsin itseni joskus ulkopuoliseksi. Yaron vakuutti, että minä ja minun englantini oli todella hyvä, mutta hänen ilmeensä oli hieman hölmistynyt, koska kerroin hänelle kaikki ongelmani.  

 

Pikkuhiljaa opin ymmärtämään small talkia. Eräänä iltapäivänä Yaron palasi Haifan yliopistolta. Hän otti minut ja vahva-aromisen jäätelölaatikon puhtaan tyylikkään Subarun kyytiin. Hän kysyi tuttuun tapaan ma nishma. Nyt osasin  vastata hakol beseder, ve ata, kaikki kunnossa, entä sinä. Nyt keskustelu kulki kohteliain fraasein juuri niin kuin sen piti. En kaatanut ongelmiani hänen niskaan enkä kertonut, että jälleen kerran länsi ladylla oli salainen party. 

Mutta yllättäen Yaron itse hylkäsi smalla talkin ja katsoi minua surumielisillä ukkosenmustilla silmillään: - Minulla ei ole muuta perhettä kuin William. Tule käymään joskus.

Ylläni oli punainen pusero, jossa luki mustin kirjaimin "sugar baby doll".

- Oletko sinä sugar baby doll, Yaron kysyi ja katsoi minua syvälle silmiin. 

Olinhan minä kuuma katti punaisessa paidassa punaisissa aurinkolaseissa. Kävelin ympäri kibbutsia ja kerroin olevani elämys nimeltään sugar baby doll, mutta en kyllä itse tiennyt, mitä se tarkoitti. Kielimuuri taas. Saatoin vain arvailla. 

Jouduimme taas tauno siskojen kanssa miettimään. Olisiko minun järkevää käydä Yaronin luona? Sen lisäksi, että Yaron oli kanamies, hän oli myös heprean opettaja ja Arton takia olin henkisesti raskaasti aseistettu miesopettajia kohtaan. Mutta Yaron puhui perheestä, mistä Arto ei puhunut sattuneesta syystä. Kun Yaron puhui perheestä, ajatteliko hän, että meistä voisi tulla perhe? Oliko hän se mies, joka pyytäisi minua jäämään luokseen kibbutsille, jonka kanssa viettäisin kibbutsihäät, jolla olisi kipa päässään, kun hän rikkoisi lasin kengällään ja jonka vuoksi  minustakin tulisi kibbutsnik? 

Yaron oli kertonut, että meidän täytyi itse järjestää tekemistä kibbutsilla. Olinko minä vain tapa viettää aikaa hänelle? Oliko hänellä ja muilla poikamiehillä tylsää tai yksinäistä keskellä yhteisöä? Eikö yhteisöllisyys toiminut? Eivätkö naiset yliopistolla halunneet tulla kibbutseille? Vai oliko asia yksinkertaisesti niin kuin Ursula vakuutti, että miehillä oli aivot jalkojen välissä?

Oli arki-iltapäivä, joten mietin, mitä tekisimme Yaronin kanssa yhdessä. En voisi ryypätä, koska minun piti pestä kanalaa seuraavana aamuna eikä kanalaan kannattanut mennä krapulassa.  Tänään ei ollut myöskään elokuvaa kaksinkertaisen kielimuurin takana. Mutta kun kuulin Gillesinkin vierailleen Yaronin luona, päätin olla rohkea. En saanut rajoittua ahtaisiin sukupuolirooleihin, minulla oli estottoman vapaamielisen skandiblondin ja sugar baby doll maine ja olin tullut maistelemaan kaikkea, mitä Finkiv, ElAl ja Nasaret tarjosivat. En pyytänyt tauno siskojakaan mukaan. Menin yksin. 

 

Yaron asui Orin naapuristossa, Finlandia husetilta poolille kulkevan tien varren taloissa. Menin hänen ovelleen miettien, pysyisikö tilanne kahden kesken länsimaisen sivistyneenä vai tulisiko hänkin painajaisuniini. Yaron ei vastannut koputukseen. Koska olin pakottanut itseni ovelle asti eikä ovi ollut lukossa, onnistuin jotenkin pakottamaan itseni ovesta sisään.
- Shalom, sanoin kimeällä äänellä epävarmasti ja nyt kaipasin hirveästi tauno siskoa. 
Sängyssä peiton alla oli kaksi mustaa päätä. Olin viivytellyt. Joku ehti minua ennen. En saanut tietää, nukkuivatko he vai olivatko he piilossa. Oli siestan aika, ehkä se ei ollut hyvä aika vierailulle, ehkä se oli aika nukkua. Mistäpä minä olisin voinut tietää. Maassa maan tavalla. Juoksin vain helpottuneena pois.


En koskaan kertonut Yaronille. Eikä hän kysynyt. Lupaavasti alkanut kibbutsiromanssi meni pieleen. Siitä olin kuitenkin iloinen, että ainakin joskus Yaronilla oli joku muukin kuin William. Koska se toinen pää peiton alla ei ollut Williamin. 

12 Jezreelin laakson kautta

  

Onneksi ensimmäisten kibbutsipartyn jälkeinen krapulapäivä oli vielä suomineitojen vapaapäivä. Muuten ensimmäisestä vapaaehtoistyöpäivästä olisi tullut sietämätön. Miten muut volut selvisivät arkipartyjen jälkeen aamukuuteen töihin? Oluen juomisessa saattoi olla järkeä. Kaisa kertoi, että aamuyön viimeiset tanssijat olivat menneet Playboysista suoraan töihin. Jatkossa arkipartyissa kannattaisi ehkä juoda vain viiniä.


Selvisimme chadar ocheliin vasta lounaskattaukseen ja loppuiltapäivän lojuimme huonovointisina poolin allastuoleissa. Keiran ja Manuel houkuttelivat meitä mukaansa Haifaan huuhtoessaan pooliin tiskikoneen höyryt. Tänään emme kuitenkaan vielä selvinneet mukaan ja Israelin kaupungit ja historialliset nähtävyydet jäivät johonkin toiseen päivään. Pojat suosittelivat, että ottaisimme illalla hieman hillitymmin vodkaa, ettei ensimmäinen aamu töissä olisi kovin ankea. Huoli oli turha, ajatuskin vodkasta ällötti. Onneksi tapaisimme house motherin vasta päivällisen jälkeen iltakahdeksalta, mihin mennessä ehtisimme ryhdistäytyä.

Maisema poolille, kanaloille, hedelmätarhaan, Jezreelin laaksoon ja Haifan ja Nasaretin väliselle maantielle. 

- Mitä ovat lasten talot, jotka house father mainitsi, kysyin.

Ilona ja Kaisa kertoivat tietojaan ja kokemuksiaan.

- Kibbutsien lapset eivät asu vanhempiensa kanssa, vaan kun he ovat neljä päivää vanhoja, he asuvat   lasten taloissa toisten kibbutsilasten kanssa lastenhoitajien hoidossa. Se voi tuntua järkyttävältä. Tämä kasvatusjärjestelmä on ainutlaatuinen maailmassa. Lapset ovat tavallaan kibbutsin yhteistä omaisuutta. Kibbutseilla onkin sanonta "minun lapseni ja sinun lapsesi leikkivät meidän lastemme kanssa". Kaikki aikuiset huolehtivat kaikista lapsista. Lapset kasvatetaan ensisijaisesti osaksi yhteisöään ja ikäluokkaansa eikä niinkään perheenjäseniksi. Lapset eivät tällöin myöskään häiritse aikuisten keskinäistä yhteisöä, sillä aikuiset kibbutsnikitkin ovat enemmän osa yhteisöään kuin perhettään.

- Lasten taloissa kussakin huoneessa asuu muutama lapsi, tytöt ja pojat yhdessä. He oppivat tukeutumaan toisiinsa eivätkä niin paljon aikuisiin. Jos he tarvitsevat jotain yöllä, he voivat soittaa hoitajalleen, joka nukkuu omassa asunnossaan. Hoitaja tulee paikalle vain, jos lapset eivät itse selviä tilanteesta. Lapsista kasvavat näin turvautumaan ensisijaisesti omaan lasten yhteisöön. Näin heitä kasvatetaan kibbutsielämään sopiviksi ihmisiksi.


- Tällainen kasvatusjärjestelmä oli aikoinaan tärkeä osa tehdä mahdolliseksi juutalaisten paluu Israeliin. 1800-luvun lopulla syntyi sionistinen liike, jonka tavoite oli toteuttaa Jumalan lupaus juutalaisten omasta maasta. Ihan itse juutalaiset joutuivat Jumalan lupauksen toteuttamaan eli perustamaan juutalaisen valtion. Paikaksi harkittiin myös Argentiinaa ja Ugandaa. Ajatelkaa, me voisimme olla nyt Etelä-Amerikassa tai Afrikassa. Palestiinaan he kuitenkin lopulta päätyivät. Lähes sata vuotta sitten juutalaiset alkoivat ostaa maata tältä alueelta ja palata ympäri maailmaa. He tulivat tyhjin käsin eivätkä välttämättä osanneet edes viljellä maata. He tunsivat olonsa turvallisemmaksi yhteisönä ja niinpä he rakensivat maatiloja yhdessä. Kibbutsi on siis sekä sionismia että sosialismia. Degania Aleph oli ensimmäinen kibbutsi ja se perustettiin vuonna 1910. Israelin valtio perustettiin 1948. Holokaustista selvinneitä tänne tuli paljon 1940-luvulla ja heilläkään ei tietenkään ollut omaisuutta. Kun Orenimin perustajat tulivat tänne, tämä paikka oli mäki tammimetsineen ja antiikin Couscousin raunioineen. Ensimmäiset pioneerit asettuivat telttoihin ja alkoivat rakentaa tätä kaikkea. Viimeisen 50 vuoden aikana tänne on rakennettu kaikki nämä rakennukset, puistomainen asuinalue, polut ja kulkuväylät, pellot, hedelmätarhat ja tehtaat. Koko maahan perustettiin yli 270 kibbutsia. Tähän valtavaan rakennustyöhön tarvittiin kaikki kibbutsin jäsenet, myös äidit, jotka veivät lapsensa lasten taloihin hoidettaviksi. Mutta älkää surko, ei perhe ole täälläkään hävinnyt. Vanhemmat tapaavat lapsiaan kesken työpäivää ja iltaisin he ovat yhdessä. Päivälliselle chadar ocheliin he tulevat yhdessä.

Kibbutsin elämäntapa sai minut ja Satun sekä hiljaiseksi että herätti paljon kysymyksiä.

- Jos minä rakastuisin kibbutsin jäseneen ja jäisin tänne, pitäisikö minun antaa lapseni neljän päivän ikäisenä kibbutsin omaisuudeksi ja minä vain kävisin häntä katsomassa, ihmettelin. 

- Niin se menee. Toki sinun kibbutsnikisi kertoisi sinulle, että hän on asunut lapsuutensa lasten talossa ja se on täällä se normaali tapa. Se, mikä on missäkin normaalia, on kulttuurisidonnaista.

- Näiden ihmisten täytyy olla aika erilaisia kuin me, ihmettelimme Satun kanssa.



- Myös osa kibbutsnikeista ajattelee asioista nykyään eri lailla kuin pioneeriaikojen alussa. Yhteisöllisyys ei ole enää yhtä tiukkaa ja on osittain purkautumassa. Monet nykyvanhemmat haluavat asua yhdessä lastensa kanssa ja niinpä asuntoja täytyy suurentaa. Kibbutsien lapsilla on ollut muita enemmän psykiatrisia ongelmia ja niiden epäillään johtuvan kasvatustavasta. Kaikki kibbutsnikit eivät myöskään halua enää illalla syödä kolmatta kertaa yhdessä satojen muiden kanssa hälyisessä chadar ochelissa, vaan he tekevät päivällistä rauhassa omassa keittokomerossaan ja viettävät illan oman perheensä kesken.



- Millaisia heidän asuntonsa ovat?

- Jos ajattelet, miten pieni tämä asuinalue on ja kuitenkin täällä asuu 670 ihmistä, asuntojen täytyy olla tosi pieniä. Useimmat talot ovat myös yksikerroksisia. Lastentalojen ansiosta pariskunnat eivät ole tarvinneet isoa asuntoa, vaan heille riittää yhden huoneen asunto, jossa on alkovi ja keittokomero. Yksinasuvilla on vain yksi huone.

- On hienoa, että te kaksi tiedätte tästä kaikesta. Tämä on todella mielenkiintoista, sanoin ja pakenin altaaseen paahtavaa Aasian aurinkoa. 

Eräänä päivänä polulla vastaani tuli nainen työntäen metallikehikkoista kärryä, agalaa, jossa istui kuusi samankokoista taaperoa. Huikkasin hänelle shalom kuten aina kaikille poluilla kohdatessani. Suomessa olisin epäillyt, että häntä oli siunattu kuutosilla, mutta täällä hän todennäköisemmin työskenteli lastenhoitajana lasten talossa. Maassa maan tavalla.