12 Jezreelin laakson kautta

  

Onneksi ensimmäisten kibbutsipartyn jälkeinen krapulapäivä oli vielä suomineitojen vapaapäivä. Muuten ensimmäisestä vapaaehtoistyöpäivästä olisi tullut sietämätön. Miten muut volut selvisivät arkipartyjen jälkeen aamukuuteen töihin? Oluen juomisessa saattoi olla järkeä. Kaisa kertoi, että aamuyön viimeiset tanssijat olivat menneet Playboysista suoraan töihin. Jatkossa arkipartyissa kannattaisi ehkä juoda vain viiniä.


Selvisimme chadar ocheliin vasta lounaskattaukseen ja loppuiltapäivän lojuimme huonovointisina poolin allastuoleissa. Keiran ja Manuel houkuttelivat meitä mukaansa Haifaan huuhtoessaan pooliin tiskikoneen höyryt. Tänään emme kuitenkaan vielä selvinneet mukaan ja Israelin kaupungit ja historialliset nähtävyydet jäivät johonkin toiseen päivään. Pojat suosittelivat, että ottaisimme illalla hieman hillitymmin vodkaa, ettei ensimmäinen aamu töissä olisi kovin ankea. Huoli oli turha, ajatuskin vodkasta ällötti. Onneksi tapaisimme house motherin vasta päivällisen jälkeen iltakahdeksalta, mihin mennessä ehtisimme ryhdistäytyä.

Maisema poolille, kanaloille, hedelmätarhaan, Jezreelin laaksoon ja Haifan ja Nasaretin väliselle maantielle. 

- Mitä ovat lasten talot, jotka house father mainitsi, kysyin.

Ilona ja Kaisa kertoivat tietojaan ja kokemuksiaan.

- Kibbutsien lapset eivät asu vanhempiensa kanssa, vaan kun he ovat neljä päivää vanhoja, he asuvat   lasten taloissa toisten kibbutsilasten kanssa lastenhoitajien hoidossa. Se voi tuntua järkyttävältä. Tämä kasvatusjärjestelmä on ainutlaatuinen maailmassa. Lapset ovat tavallaan kibbutsin yhteistä omaisuutta. Kibbutseilla onkin sanonta "minun lapseni ja sinun lapsesi leikkivät meidän lastemme kanssa". Kaikki aikuiset huolehtivat kaikista lapsista. Lapset kasvatetaan ensisijaisesti osaksi yhteisöään ja ikäluokkaansa eikä niinkään perheenjäseniksi. Lapset eivät tällöin myöskään häiritse aikuisten keskinäistä yhteisöä, sillä aikuiset kibbutsnikitkin ovat enemmän osa yhteisöään kuin perhettään.

- Lasten taloissa kussakin huoneessa asuu muutama lapsi, tytöt ja pojat yhdessä. He oppivat tukeutumaan toisiinsa eivätkä niin paljon aikuisiin. Jos he tarvitsevat jotain yöllä, he voivat soittaa hoitajalleen, joka nukkuu omassa asunnossaan. Hoitaja tulee paikalle vain, jos lapset eivät itse selviä tilanteesta. Lapsista kasvavat näin turvautumaan ensisijaisesti omaan lasten yhteisöön. Näin heitä kasvatetaan kibbutsielämään sopiviksi ihmisiksi.


- Tällainen kasvatusjärjestelmä oli aikoinaan tärkeä osa tehdä mahdolliseksi juutalaisten paluu Israeliin. 1800-luvun lopulla syntyi sionistinen liike, jonka tavoite oli toteuttaa Jumalan lupaus juutalaisten omasta maasta. Ihan itse juutalaiset joutuivat Jumalan lupauksen toteuttamaan eli perustamaan juutalaisen valtion. Paikaksi harkittiin myös Argentiinaa ja Ugandaa. Ajatelkaa, me voisimme olla nyt Etelä-Amerikassa tai Afrikassa. Palestiinaan he kuitenkin lopulta päätyivät. Lähes sata vuotta sitten juutalaiset alkoivat ostaa maata tältä alueelta ja palata ympäri maailmaa. He tulivat tyhjin käsin eivätkä välttämättä osanneet edes viljellä maata. He tunsivat olonsa turvallisemmaksi yhteisönä ja niinpä he rakensivat maatiloja yhdessä. Kibbutsi on siis sekä sionismia että sosialismia. Degania Aleph oli ensimmäinen kibbutsi ja se perustettiin vuonna 1910. Israelin valtio perustettiin 1948. Holokaustista selvinneitä tänne tuli paljon 1940-luvulla ja heilläkään ei tietenkään ollut omaisuutta. Kun Orenimin perustajat tulivat tänne, tämä paikka oli mäki tammimetsineen ja antiikin Couscousin raunioineen. Ensimmäiset pioneerit asettuivat telttoihin ja alkoivat rakentaa tätä kaikkea. Viimeisen 50 vuoden aikana tänne on rakennettu kaikki nämä rakennukset, puistomainen asuinalue, polut ja kulkuväylät, pellot, hedelmätarhat ja tehtaat. Koko maahan perustettiin yli 270 kibbutsia. Tähän valtavaan rakennustyöhön tarvittiin kaikki kibbutsin jäsenet, myös äidit, jotka veivät lapsensa lasten taloihin hoidettaviksi. Mutta älkää surko, ei perhe ole täälläkään hävinnyt. Vanhemmat tapaavat lapsiaan kesken työpäivää ja iltaisin he ovat yhdessä. Päivälliselle chadar ocheliin he tulevat yhdessä.

Kibbutsin elämäntapa sai minut ja Satun sekä hiljaiseksi että herätti paljon kysymyksiä.

- Jos minä rakastuisin kibbutsin jäseneen ja jäisin tänne, pitäisikö minun antaa lapseni neljän päivän ikäisenä kibbutsin omaisuudeksi ja minä vain kävisin häntä katsomassa, ihmettelin. 

- Niin se menee. Toki sinun kibbutsnikisi kertoisi sinulle, että hän on asunut lapsuutensa lasten talossa ja se on täällä se normaali tapa. Se, mikä on missäkin normaalia, on kulttuurisidonnaista.

- Näiden ihmisten täytyy olla aika erilaisia kuin me, ihmettelimme Satun kanssa.



- Myös osa kibbutsnikeista ajattelee asioista nykyään eri lailla kuin pioneeriaikojen alussa. Yhteisöllisyys ei ole enää yhtä tiukkaa ja on osittain purkautumassa. Monet nykyvanhemmat haluavat asua yhdessä lastensa kanssa ja niinpä asuntoja täytyy suurentaa. Kibbutsien lapsilla on ollut muita enemmän psykiatrisia ongelmia ja niiden epäillään johtuvan kasvatustavasta. Kaikki kibbutsnikit eivät myöskään halua enää illalla syödä kolmatta kertaa yhdessä satojen muiden kanssa hälyisessä chadar ochelissa, vaan he tekevät päivällistä rauhassa omassa keittokomerossaan ja viettävät illan oman perheensä kesken.



- Millaisia heidän asuntonsa ovat?

- Jos ajattelet, miten pieni tämä asuinalue on ja kuitenkin täällä asuu 670 ihmistä, asuntojen täytyy olla tosi pieniä. Useimmat talot ovat myös yksikerroksisia. Lastentalojen ansiosta pariskunnat eivät ole tarvinneet isoa asuntoa, vaan heille riittää yhden huoneen asunto, jossa on alkovi ja keittokomero. Yksinasuvilla on vain yksi huone.

- On hienoa, että te kaksi tiedätte tästä kaikesta. Tämä on todella mielenkiintoista, sanoin ja pakenin altaaseen paahtavaa Aasian aurinkoa. 

Eräänä päivänä polulla vastaani tuli nainen työntäen metallikehikkoista kärryä, agalaa, jossa istui kuusi samankokoista taaperoa. Huikkasin hänelle shalom kuten aina kaikille poluilla kohdatessani. Suomessa olisin epäillyt, että häntä oli siunattu kuutosilla, mutta täällä hän todennäköisemmin työskenteli lastenhoitajana lasten talossa. Maassa maan tavalla.

7 Paitapeppupoppoo

(Otsikko tarkoittaa läheistä ystävyyttä)

Vaikka aloittelimmekin yhteisöelämää, halusimme Ilonan kanssa ottaa vaatekaapin torakkahirviöltä yksityiskäyttöön. Torakan häätö oli toimiva ryhmäytymisleikki suomineitojen kesken, jollei jää välillämme ollut jo sulanut tässä helteessä. Emme vain hätistäneet torakkaa ulos kaapista, vaan halusimme nähdä sen katoavan aluskasvillisuuteen. Siksi kannoimme ison puukaapin pihalle ja kiljuimme kanamaisesti. Kaisa ja Ilona selittivät, että torakat kuuluivat etelän vitsauksiin. Torakka vaatekaapissa ei tarkoittanut, että kibbuts Orenim olisi viheliäinen paikka. Eläinmaailma oli etelän mailla yhtä värikäs kuin chadar ochelin väki. Liskoja, skorpioneja ja kaiken maailman eläviä oli kaikkialla. Aluksi olin niistä koko ajan tietoinen, mutta nopeasti totuin niiden kanssa rauhanomaiseen rinnakkaiseloon. Kaikille riitti elintilaa.

Torakan hätistämisen jälkeen purimme rinkat, vaihdoimme bikineihin ja lähdimme poolille. Poolin alue oli aidattu parimetrisellä metalliaidalla ja valtavat tammet ojentelivat oksiaan aidan yli pehmentäen linjaa. Altaat ja laatoitukset olivat niin häikäisevän valkoiset ja puhtaat, ettei niitä kärsinyt katsoa ilman aurinkolaseja. Altaiden vesi oli jäisenvaaleansinistä ja olo raikastui jo vettä katsellessa. Oli työpäivän aika, joten montakaan auringonpalvojaa tai uimaria altaalla ei vielä ollut. Astianpesusta oli altaalle ehtinyt kaksi volu poikaa, Manuel Hollannista ja Keiran Irlannista. Moikkasimme heitä, sanoimme muutaman lauseen, mutta house fatherin kierroksen jälkeen kukaan meistä ei ollut järin hanakka puhumaan enää englantia. Small talk -taitomme eivät poikenneet suomalaisesta kansallisesta keskiarvosta.

Pojat pulahtivat altaaseen ja me suomineidot huokaisimme helpotuksesta ja palasimme salakieleemme, suomeen. Laitoimme vaalean ihomme suojaksi aurinkorasvaa ja tutustuimme toisiimme. Huonetoverini Ilona oli ollut pari vuotta aiemmin toisella kibbutsilla. Sen jälkeen hän oli aloittanut yhteiskuntatieteen opinnot ja keksinyt hyvän tekosyyn tulla toisen kerran voluksi. Hän keräsi opinnäytetyötä varten tietoa kibbutseista. Kaisa oli muutaman vuoden Ilonaa vanhempi. Hän oli ollut Israelissa ja kibbutseilla useita kertoja. Ilona ja Kaisa molemmat olivat menettäneet sydämensä Israelille ja kertoivat meille tarinoita. Kuulosti lupaavalle, että jotkut halusivat olla täällä pitempään kuin kahden kuukauden minimiajan ja palasivat aina uudelleen. Ehkä ensiyllätysten jälkeen kibbutsi olisi minullekin siedettävä paikka.

Satun kanssa me emme tienneet juuri mitään Israelista emmekä varsinkaan kibbutseista. Toki jotain tietoa oli ollut kibbutsimatkan välitysfirman Finkivin esitteessä. Se väitti, että kibbutsi olisi elämys ja kuvassa hymyili vaalea tyttö appelsiininoksa poskea vasten. Kai täällä jaffoja poimittaisiin. Satu oli tuore ylioppilas, joka aikoi viipyä vain minimiajan. Hän oli varannut matkan ja hyväksi tai pahaksi onnekseen viikko sen jälkeen tavannut Mikon, jota hän nyt oli tullut Israeliin ikävöimään. Ilonan poikaystävä, DI, diplomi-insinööriopiskelija, oli armeijassa. Ilona aikoi olla kibbutsilla sen aikaa, kun DI oli armeijassa. Kerroin tytöille omasta tilanteestani, että olin ollut ylioppilaskirjoitusten jälkeen kouluavustajana ja lähtenyt juuri kolme vuotta kestäneestä suhteesta, mutta en kertonut, että Arto oli ollut opettajani. Olin varannut paluulennon puolen vuoden päähän, mutta voisin siirtää sitä sen mukaan, miten viihtyisin täällä. Kaisa taas oli tullut Israeliin jäädäkseen. Hänen edellinen kibbutsinsa oli ollut lähellä Jerusalemia eli Jerua ja hän oli seurustellut Jerussa asuvan Yehudan kanssa. Mies puhui heikosti englantia eikä kirjoittanut sitä ollenkaan, joten yhteys oli katkennut Kaisan palattua Suomeen. Kaisa aikoi etsiä Yehudaa Jerusta vapaapäivinä ja lomapäivinä, joita meille kertyi kaksi kuukaudessa.

- Vau. Miten rakkaussuhde voi toimia, jos ei ole yhteistä kieltä, ihmettelin.
- Body language, nauroi Kaisa. - Tarvitseeko kaikissa suhteissa puhua?

Sepä oli hyvä kysymys, en ollut tullut ajatelleeksikaan. Olin puhua Arton kanssa runoista ja kirjoista loputtomiin ennen kuin suhteemme oli muuttunut fyysiseksi. 

Meillä suomineidoilla oli hauskaa yhdessä ja pian olimme kiinteä nelikko. Oli kivaa ja turvallista tutustua uuteen suureen maailmaan tämän porukan kanssa ja tarkkailla Kaisan haavetta asettua pysyvästi Israeliin. Huikaisevia näköaloja aivan toisenlaiseen elämään. Minulla oli hyviä kavereita Finlandia husetissa ja ehkä löytäisin lisää ystäviä kansainvälisestä voluporukasta tai kibbutsnikeista. Ehkä jopa romantiikkaa.