38 Kibbutsnikien silmin

Chaim tuli sisään. - Mistä te puhutte noin kiihkeästi? Katsoimme house fatherin kanssa yhtenä päivänä, että tekin puhutte käsillänne ja huudatte ma kara kuten mekin.

- Tulit juuri oikealla hetkellä. Me olemme rasittuneita kuumaverisistä miehistä. Kerro meille, mikä volutyttöjen rooli täällä on? Odotatteko te miehet, mitä ElAl milloinkin tuo? Alatko sinäkin vanhana houkutella volutyttöjä iltaisin luoksesi juomaan bakbuk jajimia, Kaisa kysyi.

- Toivon, että minulla on silloin vaimo. Jospa Ilona jää tänne, niin minun ei tarvitse jahdata keski-ikäisenä volu, Chaim sanoi hämmentyvää Ilonaa katsoen. – Mutta ehkä jotkut ajattelevatkin noin. Olette varmaan huomanneet, että kibbutsilla on enemmän keski-ikäisiä ja vanhempia ihmisiä kuin meitä nuoria. Toiset täällä kasvaneet nuoret rakastavat kibbutsielämää, toiset haluavat lähteä pois. Jotkut nuoret muuttavat kaupunkeihin heti, kun voivat. He haluavat elää omaa elämää. He ovat eläneet nuoruutensa täällä tiiviisti perheen ja suvun kanssa. He haluavat paeta myös sukunsa synkkää holokaust-menneisyyttä. Olette varmasti huomanneet, että täällä on enemmän miehiä kuin naisia. Etenkin naiset kyllästyvät kibbutsien yksinkertaiseen elämään ja haluavat huvituksia, palveluita ja helpompaa elämää kaupungeista. He eivät halua loppuikäänsä hinkata hävittäjien osia tai kiivetä piikkisiin hedelmäpuihin. 

- He haluavat, että heidän elämänsä on heidän oma, että heillä on oma koti, perhe, pankkitili, tavarat ja ajatukset. Osa tulee kyllä takaisin, kun he saavat lapsia ja alkavat ajatella toisin ja kaipaavat turvallista ympäristöä. Mutta mitä kibbutseille jää, kun nuoret ja naiset ovat lähteneet? Vanhempia ihmisiä, yksinäisiä miehiä ja pienet ympyrät. Me olemme jännittäviä ja houkuttelevia teidän mielestänne, mutta niin olette tekin meidän mielestämme. Mutta sitä te ette varmastikaan näe, koska viivytte niin lyhyen aikaa. Joillain kibbutsnikeilla on rehellinen toive saada volutytöstä vaimo itselleen ja jotkut volut jäävät. Vanhukset täällä ovat huolestuneita nuorten kaikkoamisesta kaupunkeihin ja ulkomaille teidän kanssanne ja pelkäävät historiansa ja holokaustin unohtamista.

- Kyllä me olemme tämän arvanneet, koska monet vanhemmat miehet haluvat tutustua meihin, kerroin.
Tilanne oli siis sama kuin Suomen maaseudulla. Nuoret naiset lähtivät kaupunkeihin ja maaseudulle jäi yksinäisiä miehiä ja vanhuksia.

- Tiedättekö kaverini Sharonin tarinan? Täällä oli japanilainen volutyttö, joka palasi Japaniin pari päivää teidän tulonne jälkeen. Hän oli täällä 10 kuukautta, joista seitsemän hän asui Sharonin kanssa. Hän ei tule takaisin. Sharonin epätoivo on ihan sietämätöntä, emme meinaa millään jaksaa häntä, Chaim kertoi.

- Oivavoi, voivoi!
Sharonin kipu kosketti meitä. Moni meistä oli huomannut Sharonin kummittelevan iltaisin yksinäisenä haamuna pitkin kibbutsin polkuja. Tässäkin hämmentävässä meressä oli aitoa rakkautta pisaroina.

- Miksi kibbutsniknaiset eivät ota meihin kontaktia? Kukaan meistä ei ole tutustunut hyvin naisiin eivätkä he tule jutteleman meidän kanssamme. Vain Kaisa on tutustunut pesulassa hyvin Astridiin, mutta hän onkin norjalainen volu, joka on jäänyt tänne.

- Kibbutsniknaiset eivät ehkä pidä siitä, että te ette välttämättä suhtaudu kibbutsielämään kovin vakavasti. He voivat nähdä teidät bilehileinä. Kibbutsi on heidän kotinsa ja he elävät täällä arkeaan. He tekevät kovaakin työtä pelloilla, opiskelevat, elävät jatkuvassa terrori-iskujen pelossa ja ovat olleet vuosia armeijassa, jopa sodassa. He kasvavat armeijassa  aikuisiksi hyvin nuorena, jo teidän iässänne. Te saatatte olla heidän silmissään aika lapsellisia, te juhlitte kuin viimeistä päivää ettekä muista aina käyttäytyä ja pukeutua säädyllisesti. Jotkut volutytöt ottavat aurinkoa alasti ja pulahtavat pooliin ilkosillaan. Kibbutsniknaiset voivat olla myös mustasukkaisia ja pitää teitä uhkana. Te tulette tänne hetkeksi ja haluatte lyhyitä suhteita. He eivät halua välttämättä luoda teihin tunnesuhteita. Heidän miehensä saattavat vehdata teidän kanssanne ja voitte olla aikamoinen kiusaus miehille, kun teette töitä heidän kanssaan piilossa katseilta. Mutta toki osa kibbutsnikien ja volujen suhteista johtaa aitoihin tunnesuhteisiin ja avioliittoihinkin.

Oliko meidän länsimaalaisten penskojen biletys ja ajattelematon käytös syy siihe, että  kibbutsniknaiset eivät vaikuttaneet voluja huomaavankaan? Olimmeko unohtaneet tyttöjen välisen solidaarisuuden? Minulle tuli mieleen myös, viestivätkö kibbutsniknaiset ylemmyyttä sillä, etteivät he käyttäneet yhteisiä sukupuolettomia työvaatteita vaan omia naisellisia vaatteitaan. 

- Miksi kibbutsit ylipäätään ottavat voluja, koska tuomme tuollaisia ristiriitoja, kysyimme Chaimilta.
- Kibbutseilla tarvitaan enemmän työvoimaa alkutuotantoon kuin meillä on omia työntekijöitä. Meidän täytyy itse palvella maata kibbutsin ulkopuolella armeijassa ja kertausharjoituksissa eikä työvoima riitä silloin kibbutsilla.

 

Volut eivät siis olleet täällä rikastuttamassa kibbutsnikeja erilaisella kulttuurillamme ja upeilla persoonallisuuksillamme vaan puhtaasti vain halpatyövoimana. 

Aloimme puhua suomeksi, kun pohdimme Chaimin kertomaa. Kuunneltuaan hetken meitä Chaim ei voinut olla kysymättä:

- Oletteko te aivan varmoja, että ymmärrätte edes keskenänne toisianne tuolla kielellä?

Suomi kuulosti hänen korvaansa ihan heprealta.

Ilona meni taas Chaimin mukaan. Kun näin Ilonan seuraavan kerran, mainitsin hänelle, että Chaimilla tuntui olevan kunniallisia aikeita hänen suhteensa. Ilona myönsi, että se oli rytinää nyt. Ilona oli ensimmäinen, jolta kibbutsisirkuskarusellivuoristoratatornado vei jalat alta ja maan hänen jalkojensa alta.

37 Kuminauha-allergia

Ihailijoittemme iän vaihteluväli oli leveä. Alin ja ylin turvallinen ikä oli tuntematon.

Teimme usein iltapäivä- ja sapattiretkiä Haifan ja Nasaretin ohella lähikaupunkeihin ja -kyliin. Kaisa, Ilona ja Jasper suunnittelivat ja minä, Satu, Åsa, Maj-Britt ja uudet tanskalaistytöt lähdimme mukaan. Kotipysäkillä panimme peukun alaspäin - nyt tiesimme, mihin peukalon piti osoittaa - ja jos ennen bussin tuloa jokin auto poimi meidät kyytiinsä, matkustimme sillä. Tällä kertaa olimme matkanneet Afulaan, Jezreelin laakson suurimpaan kaupunkiin, ja söimme keskusaukiolla tosi hyvää pistaasipähkinäjäätelöä. Noin 15-kesäinen poika istui lähistöllä polkupyörän satulassa. Emme kiinnittäneet häneen huomiota, kunnes Maj-Britt ärähti. Jokin oli työntynyt näkyviin shortsien väljästä lahkeesta. Katsoin hetken suoraan silmiin elämäni ensimmäistä itsensäpaljastajaa ennen kuin juoksimme poikaa kohti ja hän ajoi pyörällään karkuun. Vaikka eihän hänestä meille varsinaisesti haittaa ollut.

Afulan pyöräpoika oli nuorin, mutta Hasad ei ollut vanhin ihailija. Satu oli siirretty vakiotyöpaikastaan poolilta vähäksi aikaa tehtaalle, koska siellä oli jotain kiireistä työtä. Kuusikymppinen Uri opasti Satua työssä. Niinpä Satu oli ollut ystävällinen ja jutellut hänen kanssaan, kun hän sai kontaktin kibbutsnikiin. Nyt Uri oli jo monta kertaa pyytänyt Satua  katsomaan heprealaisia televisio-ohjelmia bakbuk jajimin kera illalla. Satu ei halunnut niin paljon kontaktia. 1960-luvulla parikymmentä vuotta sitten, kun ensimmäiset volutytöt saapuivat kibbutseille, Uri oli ollut nuori sotilaspoika. Satu ajatteli, että oli epäkohteliasta kieltäytyä vanhan ystävällisen miehen kutsusta, mutta Uri olisi voinut olla hänen isoisänsä. Niinpä Satu piileskeli chadar ochelissa selkämme takana, ettei hän joutuisi taas sanomaan jotain tekosyytä Urille.

Pohdimme, mistä oli pohjimmiltaan kyse ja pitäisikö Satun vaan mennä reippaasti.

- Olemmeko me volutytöt kibbutsin vanhojenpoikien ilotalo ylöspidolla, aloimme epäillä.
- Minä kyllä luulen, että Uri vain kaipaa seuraa, haluaa kuulla Suomesta ja olla ystävällinen, kun me tulemme tänne tekemään vapaaehtoistyötä. Hän voi jopa ajatella, että on epäkohteliasta olla kutsumatta kylään täällä vieraana olevia. Eiväthän muut kutsu meitä eikä meillä ole edes omia kibbutsiperheitä niin kuin joillain muilla kibbutseilla. Ja olemmehan me volut kotiin palattuamme tavallaan kuin Israelin lähettiläitä, kun ympäri maailmaa viemme viestiä, miten ihanaa on tässä maassa, jolla on kyseenalainen maine palestiinalaiskysymyksen takia, Kaisa sanoi.
- Onneksi sinä Kaisa ymmärrät näitä asioita, sanoin ihaillen.

- Olisi kyllä hyvä puhua tästä jonkun kibbutsniknaisen kanssa, mutta en tunne ketään niin hyvin, että olisi helppoa kysyä, Ilona sanoi. 

Kukaan meistä ei tuntenut eikä meillä Orenimilla ollut adoptioäitiä. 

- Vaihto-oppilaatkin olivat koulussa tosi suosittuja, kaikki halusivat heihin tutustua ja kutsua kotiinsa. Kibbutsnikit ajattelevat varmastikin samoin, Ilona sanoi.
- Voivat he ollakin tai ei, Satu oli edelleen epäluuloinen. 
- Minä luulen, että jotkut miehet sekoavat, kun nuoret tytöt tulevat tänne seikkailemaan. He luulevat meidän haluavan maistella kaikkea uutta. Mutta jos heille sanoo lo lo ei ei, he saattavat rauhoittua ja heistä voi tulla hyviä kavereita, sanoi Ilona, jolla oli jo parin vuoden takainen kibbutsielämys takana.
- Beseder, selvä. Niinpä menen kulttuurien kohtaamiseen, mutta vain jos joku tulee mukaan, Satu päätti.
Mutta vaikka olimme vapaaehtoisia, kukaan ei ollut vapaaehtoinen lähtemään Satun kanssa.
- En mene sitten minäkään. En minä halua. Sanon edelleen tekosyitä ja piiloudun teidän selkänne taakse, kunnes Uri tajuaa. Mutta nyt emme saa koskaan tietää, päätti Satu.

- Sovitaan niin, että jos joku naiskibbutsnik kutsuu meidät kotiinsa, sen jälkeen vierailemme myös miesten luona, Ilona päätti.

- En ole kertonut teille kaikkea pomostani Shaharista poolilla, Satu sanoi.
- Mitä? Lo lo, ei ei!
- Shahar työskentelee alasti, kun vain me kaksi olemme poolilla aamusin, Satu uskoutui.
- Lo lo, ei ei!
Shahar oli komea, nuorekas ja hoikka kuten useimmat kibbutsnikit.
- Onhan hän hyvännäköinen mies. Mutta lo lo, ei hän ole ehdottanut mitään. Ehkä hänellä on kuminauha-allergia tai jotain, minkä vuoksi hän ei voi pitää uimahousuja. Ja minä olen uskollinen Mikolle.
- En kestä Sirkus Orenimia. Kun palaan Suomeen ja näen ensimmäisen kunnollisen luotettavan suomijuntin, kumarrun hänen eteensä ja suutelen maata hänen jalkojensa alla. Olen kerta kaikkisen kyllästynyt näihin etelän kuumaverisiin miehiin, puuskahdin.
- Niin minäkin!

Meillä oli Suomi-fantasia. Vaiko Suomi-utopia?

36 Orgiaparty

 

Hasad kuului kuuden saksalaisinsinöörin ryhmään, joka tuli rakentamaan kibbutsille kolmatta tehdasta. Hän oli saanut kuuman verensä alun perin Turkissa, tullut siirtotyöläisenä Saksaan ja nyt päätynyt työkeikalle Orenimille. Täällä tiemme kohtasivat.

Näin Hasadin heti hänen tulopäivänään tehtaalla. Volut olivat palanneet pomelopuista tehtaaseen ja muille työpaikoille. Huomasin kaksi asiaa Hasadissa heti ensi tapaamisella. Satu käveli hänen edestään ja hän katsoi Satua sentti sentiltä päälaelta kantapäähän. Hasadin katse riisui Satun. Hänen mielensä taisi elää edelleen Istanbulin basaareissa ja Nasaretin kapeilla kujilla. Hasad arvioi, monenko kamelin arvoinen Satu oli.

Toinen havaintoni oli, että Hasadilla oli saapuessaan sormus nimettömässä sormessaan, mutta se katosi taskuun jo kesken ensimmäisen päivän. Abracadabra. Hasadista tuli taas poikamies, mutta tiesin, että hän oli naimisissa. Silti hän meni aivan sekaisin skandinaaviblondeista. Hän iski silmänsä minuun, kibbutsin vaaleimpaan ja nuorimpaan volutyttöön ja hänen piti saada minut, väkisin jollei vapaaehtoisesti. Oli aika ylimielistä, että kaikkien nuorten volu poikien ja sotilaiden keskellä Hasad fantasioi, että nuori tyttö kiinnostuisi hänestä. Eri kulttuurit törmäsivät taas toisiinsa lujaa. Sitä paitsi hän olisi voinut olla isäni. Hän kutsui tai oikeammin komensi minua huoneeseensa kuten ehkä hänen kulttuurissaan hän pystyi tekemään. Tunnelma oli yhtä tunkeileva kuin Nasaretin kapeilla kujilla. Minulle oli taas tarjolla karvasta oppia elämästä. En tietenkään mennyt eikä hän tykännyt siitä. Mutta skandinaaviblondit menivät miesten makuuhuoneisiin vain omasta halusta. Feminismi ja sovinismi ottivat yhteen. En ehkä vielä täysin hallinnut kylmäveristä suhtautumista kuumaverisiin miehiin, mutta tämän miehen tiesin olevan naimisissa. Tyttöjen välinen solidaarisuus pelitti yli kansallisuusrajojen Fatimaan asti enkä koskaan menisi vapaaehtoisesti love triangle. Onneksi Hasad pysyi farkuissaan, ei käynyt käsiksi minuun eikä minun tarvinnut käyttää kyynärpäitäni.

 

Minun oli pakko myöntää, että Hasad oli kuuma seksikäs mies, jolla oli eksoottiset ja miehekkäät kasvot, mustat kulmakarvat, polttava katse, tuuheat viikset, harmaantuneet ohimot ja valkoinen rento paita, jota ei ollut napitettu niin, että hänen kiharat mustat rintakarvansa pääsivät oikeuksiinsa. Hänestä säteili viriili energia ja karismaa, joka teki vaikutuksen naisiin, mutta en myöntänyt sitä, sillä se olisi ollut bensaa liekkeihin, joten katselin häntä vain ylimielisesti pitääkseni hänet rauhallisena. 




Franco oli Hasadin kaveri. He halusivat tavata minua ja Satua, kaikkein nuorimpia. Hasad sai kaverinkin hurahtamaan volutyttöjahtiin. Ehkä Franco tarvittiin tulkiksi ja Satu tuomaan minulle valheellista turvallisuuden tunnetta. Hasad puhui vain saksaa ja turkkia. He saivat käyttää kibbutsin kauniita valkoisia Subaruja ja nyt oli tytöille kyytiä tarjolla. He halusivat viettää kanssamme iltaa Haifassa. Harmi, kun volu pojilla ei ollut tarjota sitä mitä Hasadilla, volut eivät saaneet lainata Subaruja. Kyllä Välimeren rannalla olisi ollut kiva autoilla ja syödä, juoda ja tanssia viiden tähden night clubissa, kun Hasad maksoi kaiken. Oliko Hasad sellainen mies, josta isoisäni oli varoittanut? Isoisä oli tainnut arvata oikein, millaisia vaaroja kohtaisin. Hän oli vihainen  pähkähullusta kibbutsille lähdöstäni. Mutta minuahan kiinnostivat vain pojat Playboysissa.


Kieltäydyimme. - Lo lo, ei ei.
Hasad ei luovuttanut. Tämä oli esileikkiä Hasadille. Hänellä oli myös suunnitelma B, kun emme suostuneet suunnitelmaan A. He toisivat Haifan tänne. He hankkisivat syötävää, juotavaa ja videoita ja viettäisimme illan heidän talossaan. Mietimme, minkä kielistä videota yhdessä katselisimme, kun ei meillä Hasadin kanssa ollut edes yhteistä kieltä. Body language? Mutta eihän kaikissa videoissa puhetta tarvinnut ymmärtää ymmärtääkseen juonta eikä kaikissa ollut edes juonta.
- Pornovideoita, päättelimme Satun kanssa.
- Olemmeko vainoharhaisia?
- Vai tervepäisiä?


Ensimmäisen sakemannivaaran vältimme onnenkantamoisena. Satu ja minä valmistauduimme Hasadin intiimipartyyn. Tunsin suurta epävarmuutta ja pientä vastenmielisyyttä, mutta olin luvannut maistaa kaikkia Finkivin elämyksiä. Olin suihkussa ja Satu ripuloi ohuen seinän takana. Tällä kertaa bakteerit kävivät taistoa Satun suolessa. Suunnittelimme viime hetken Hasad-strategiaamme huutelemalla toisillemme seinän läpi. Sitten Satu ei enää vastannut, vaan kuului kolahdus. Huhuilin Satua, mutta hän ei vastannut. Huusin muut tytöt apuun. Mursimme vessan oven naisvoimin. Satu oli pieni muutenkin, mutta nyt hän oli vain omituinen pieni kalpea olento vessanpytyn ja seinän väliin. Hänellä oli outo ilme ja housut nilkoissa. Satun bakteerit olivat nyt vaarallisessa sotatilassa, paha ripuli ja ilmeisesti nestevajaus. Kannoimme hänet sänkyyn.


Juoksimme Kaisan kanssa rinneportaat ylös chadar ochelin aukiolle talolle, jota luulimme klinikaksi. Mutta postin viereisestä talosta emme löytäneet sairaanhoitajaa vaan kibbutsnikvanhuksen, joka myös istui vessanpytyllä shortsit nilkoissa. Kielimuurin takia olimme ymmärtäneet väärin klinikan sijainnin house fatherin esittelykierroksella eikä meillä ollut harmainta aavistustakaan, missä se oli.

Kyselimme hädissään nursea, sairaanhoitajaa. Vanha mies istui hämmentyneenä edelleen vessanpytyllä ja yritti ymmärtää.
- Ma kara, ma kara, mikä hätänä?
Mutta nyt ei ollut sopiva hetki huutaa makkara, makkara ei nyt auttanut, koska Satu saattoi olla hengenvaarassa. Toistimme sanaa nurse, nurse, vaikka jo tajusimme, että vanha kibbutsnik ymmärsi vain hepreaa ja ehkä puolaa tai venäjää. Kielimuuri ei ollut kiva hätätilanteessa, mutta onneksi olimme turvallisella kibbutsilla emmekä sen ulkopuolisessa tuntemattomassa maailmassa. Mutta yhtäkkiä vanhan miehen katse kirkastui ja hän ymmärsi.
- Rega rega, hetkinen, hän nosti housunsa ja meni toiseen huoneeseen. - Nescafe!
Hän olisi antanut meille pussillisen pikakahvijauhetta, hän luuli meidän olevan niin tuskissa kahvin puutteen takia. 
- Lo lo Nescafe, ei ei! Toda raba. Erev tov, hyvää iltaa!
Kibbutsnik huuteli ma karaa peräämme Nescafe-pussi kädessään. Onneksi hän ei saanut sydänkohtausta pelästymisestä ja Yaron oli opettanut meille hepreaa niin, että osasimme hepreaksi kieltäytyä, kiittää ja toivottaa hyvää iltaa. Me keksimme vihdoin, että saisimme apua suuressa volu talossa ja Jasper juoksi hakemaan sairaanhoitajaa.

Seuraavana päivänä chadar ochelissa kiukkuiset Hasad ja Franco vaativat selitystä, miksi me emme tulleet Haifa-partyyn. Ripulinen Satu oli kelpo tekosyy. Nämä ihanat miehet tulivat illalla Satun sairasvuoteen äärelle ja toivat suklaata. Ehkä he välittivät meistä isällisellä tavalla, halusivat vain platonista seurustelua ja tutustua pohjoismaiseen kulttuuriin. Epäluuloni Hasadin suhteen ei kuitenkaan täysin poistunut. He eivät näet yrittäneet tutustua volu poikiin. 


Ilmeisesti saksalaiset insinööritkään eivät saaneet kontaktia kibbutsniknaisiin, koska he yrittivät saada kontaktia volutyttöihin. Ehkä juutalaiset eivät edelleenkään luottaneet saksalaisiin. Kuulin, että ainakin jotkut Israelissa vihasivat saksalaisia edelleen holokaustin vuoksi, mutta esimerkiksi heidän insinööritaitoaan tarvittiin. Koska kibbutsilla oli enemmän miehiä kuin naisia, ehkä vapaita kibbutsniknaisia ei juuri ollutkaan. Ehkä kibbutsnikit pelkäsivät vierasmaalaisten miesten vievän heidän naisensa kuten poikamiehet suomalaisella maaseudulla pelkäsivät, että ulkomaalaiset miehet vievät heidän naisensa. Ehkä me skandiblondit, joilla oli vielä vapaamielinen mainekin, sijaitsimme ei-kenenkään maalla.

Satu oli vuoteenoma ja heikko muutaman päivän. Pidimme hänestä huolta yhdessä. Ruokatunnilla toimme hänelle tarjottimella ruokaa chadar ochelista, keitimme teetä, saatoimme hänet vessaan ja kutsuimme vieraita häntä piristämään. Kun hän parani sen verran, että jaksoi kohottautua istumaan ja katsoi ympärilleen, hän valitti: - Eikö teidän pitäisi joskus siivota täällä?

Finlandia husetin alkuperäinen siivoussuunnitelma oli viikkosiivous, mutta viikon mentyä lakkasimme olemasta niin tarkkoja. Rentous oli tarttunut meihin, siesta ja manana ja partyelämä. Maassa maan tavalla. Siirryimme ensin kuukausisiivoukseen ja sitten  vuosisiivoukseen. Ehkä tulevaisuudessa tekisimme kunnon joulusiivouksen, vaikkemme aikoneet joulua torakan lailla vaatekaapissa viettää.


Kun Satu tuli kuntoon, Hasad kutsui meidät heti taas orgiapartyyn. He kävivät taas Haifassa ja hakivat love potions ja videoita. Tällä kertaa yksinkertaisesti jätimme menemättä. Kohtalo oli jo pelastanut meidät suden hampaista. Miksi luottaisimme hyvään tuuriin toisen kerran? Emme kuitenkaan sanoneet heille lo lo, ei ei. Hasad suuttui. Voihan Donnerwetter. Hän puhui sekaisin turkkia ja saksaa, hyvin heikosti englantia. Minulla oli saksasta korkeimmat arvosanat koulussa, joten saksan opettajani ei olisi ollut ylpeä, sillä ainoa, mitä sain Hasadille selitetty, oli: - Es ist … Mutta eihän minulla ollut velvollisuutta selittää. Estoton vapaamielinen skandinaaviblondi voi itse valita.

Eräänä iltana chadar ochelissa kannoin ruokatarjotinta korkkareissa ja kompuroin. Kun vesilasi putosi Suomessa tarjottimelta, se särkyi lattiaan, mutta kun se putosi Sirkus Orenimilla, se sai siivet ja osui Hasadin takaraivoon, vaikka en sitä tähdännyt sinne.
- Mazel tov, minulle toivoteltiin onnea.
Sirpaleet ennustivat onnea kansainvälisestikin. Mitähän ihanaa minulle korkkareissa kompastumisesta koituisi? Kun pääsin ruokapöytään, Keiran sanoi, että hän oli nähnyt paljon väkivaltaa Belfastissa, mutta ei koskaan kenenkään heittävän toista lasilla päähän.


Minun ja Hasadin rakkaustarina ei siis koskaan puhjennut kukkaan, mutta tarina sai silti onnellisen lopun. Aloimme viettää aikaa yhdessä saksalaisten insinöörien kanssa, mutta se ei ollut sellaista, mistä Hasad varmaankin fantasioi. Kibbutsilla oli pelikenttä, jolla aloimme iltaisin pelata koripalloa. Saksalaisista insinööreistä ja skandinaavitytöistä tuli omat joukkueet. Hasad sai purkaa liikaa energiaa urheiluun, joka oli terveellistä keski-ikäiselle. Fatima ja minä olimme tyytyväisiä, toivottavasti myös Hasad. 

Harrastimme Hasadin kanssa yhdessä myös rullaluistelua. Kibbutsi järjesti aika ajoin tapahtumia. Kiertävä yrittäjä toi gymiin satoja rullaluistimia eräänä iltana. En ollut koskaan rullaluistellut, joten suomalainen koulu oli aiheuttanut minulle liikuntakammon ja olin nyt epävarma, kannattiko minun edes kokeilla. Mutta me skandinaavithan olimme ainoita, jotka pystyivät pitämään tasapainon, koska osasimme luistella. Se oli ihanaa, luistelin tuntikausia villinä ja vapaana. Pyörimme kuin karuselli gymin lattialla. Kaikki muut kansallisuudet kompuroivat ja kaatuivat takamukselleen. Me skandinaavit emme voineet olla nauramatta, sillä he näyttivät isoilta lapsilta ensi kertaa luistimilla. Tähtihetki oli, kun pystyimme tarjoamaan olkapäämme tueksi israelilaisille puolijumalille. Luistelin myös horjahtelevan Hasadin kanssa käsi kädessä. Hän tuijotti suoraan eteenpäin ja piti kielensä tiukasti keskellä suuta, nyt hän ei katsonut sivulle, flirttaillut eikä yrittänyt tunkea kieltään suuhuni. Jännitys välillämme hävisi, kun nyt hän oli pikkupoika ja minä olin äiti, joka talutti  häntä.

Kun palaisin kotiin ja äitini kävisi läpi varoitustensa litaniaa ja kysyisi, sanoinko miehille lo lo, ei ei, voisin katsoa häntä rehellisesti silmiin ja vakuuttaa, kyllä osasin. Kiitos Hasad.

35 Öisiä pianokonsertteja

 

Eräänä iltana tauno siskot olivat myöhään Tiberiaksessa. En ollut päässyt mukaan, koska bakteerit taistelivat suolistossani. Tytöt eivät palanneet edes päivälliselle, joten päätin hakea heille leipää ja voita chadar ochelin leipähuoneesta. Chadar ochel oli pimeä, mutta lähestyessäni sitä kuulin pimeydestä pianomusiikkia, jonka tunnistin Simonin ja Garfunkelin Boxeriksi. Istuuduin eteisaulaan seinävierelle kuuntelemaan. Hämärä chadar ochel, vain ulkoa valolyhdyistä kantautuva vähäinen valo ja tilan korkeuksiin asti täyttävä pianomusiikki. Öisin, kun vilske ja hyörinä oli hiljennyt, chadar ochelilla oli toiset kasvot.


Kitarapoika Gilles soitti pianoa. Hän oli vilkas ranskalaispoika, jolla oli tummat kiharat. En ollut tutustunut häneen vielä paremmin. Me volut istuimme yhdessä chadar ochelissa ruoka-aikaan, juttelimme niitä näitä, mutta niinä hetkinä ei syvemmin tutustunut toisiin. Paremmin tutustui samalla työpaikalla, iltapäiväretkillä tai partyissa.

Taputin hänelle.
- Sinä todella osaat soittaa, se oli kaunista.

Siitä eteenpäin Gilles haki minut toisinaan kuuntelemaan öisiä konserttejaan tyhjälle chadar ochelille.

34 Hieromaparty

Suihkun ja siestan jälkeen pardesin kärsimys oli ohi ja olimme valmiit taas partyihin. Meikkasimme ja vaihdoimme unisex-työvaatteet mekkoihin ja hameisiin, laitoimme hiukset ja parfyymi tuoksui.  

Rakensimme jälleen olohuoneen ja nuotion pihakiville. Chaim käveli polkua kohti Finlandia husetia. Gal, Ezra ja Hanan tulivat mukana. Jasper, Keiran, Gilles ja Manuel olivat juuri muuttaneet Finlandia husetin viereiseen tyhjään hökkeliin, koska isoon volu taloon oli tullut uusia volu tyttöjä Tanskasta. Pojat tulivat myös hieromapartyyn ja kaikki Finlandia husetin skandinaavit saivat vuorollaan hierontaa. Partyissa ja heprean tunnilla soitteleva ranskalainen Gilles toi mukanaan kitaransa ja Kaisa lauloi hänen kanssaan Beatlesia ja Bob Dylania.

Katselin meitä nuotion ympärillä. Minä todella olin ja elin tässä enkä katsellut tätä televisiosta. Tähti lensi ja toivoin, etteivät hetket Aasian tähtitaivaan alla päättyisi koskaan. Miten älyttömän onnekas olin, että Arto oli saanut minut lähtemään ja nyt hieroin Keiranin hartioita. Olisinko muuten koskaan itse keksinyt lähteä katsomaan, miten maapallon muilla kulmilla elettiin? 

Käsissäni oli taas uusi elämys, Keiranin irlanninenglanti. Englantini oli kehittynyt huimasti ja uusi murre oli aina edellistä helpompi ymmärtää. Tarvitsin vain aikaa ja kahdenkeskistä keskustelua ymmärtääkseni kunkin englannin murteen ääntämistä. Ihmettelin, miksi hän sanoi minulle with me, kun menimme hakemaan keittiöstä lisää laseja. Hetken kuluttua hoksasin, että hän ei sanonut with me vaan wait me. Hän äänsi vokaalit niin lyhyenä, etten kuullut niitä. Samalla tavalla Amir ei pystynyt sanomaan honey-sanan ensimmäistä h-kirjainta eikä kuullut suomen auringonlasku-sanassa muuta kuin r-kirjaimen, vaikka siinä oli 12 muuta kirjainta. Näin tiili tiileltä purin ympäriltäni kielimuureja. 


Hieromisen läheisyys sai Keiranin kertomaan lapsuudestaan Belfastissa Pohjois-Irlannissa. Hän oli elänyt katolilaisten ja protestanttien sisällissodan keskellä ja voinut liikkua vain kolmasosassa muurilla jaettua kaupunkia. Hän oli täytynyt ryömiä salaa kattoja pitkin tapaamaan muissa osissa asuvia katolilaisia kavereitaan. Omat puolisotilaalliset joukot ampuivat nuoria jalkoihin, kun he halusivat varoittaa muita nuoria siitä, että Belfastia jakava muuri oli vaarallista ylittää. Vasta jälkikäteen Keiran oli ymmärtänyt, että hänet oli aivopesty vihaamaan protestantteja. Jouduttuaan tekemisiin poliisin kanssa hän oli jättänyt vihreän saaren ja saanut Lontoossa riittävästi etäisyyttä nähdäkseen vihan, joka häneen oli juurtunut. Hän halusi kasvattaa omat lapsensa vapaana uskonnollisista ja poliittisista mielipiteistä. Kaikki tämä järkytti minua, olin saanut turvallisen lapsuuden. Mutta vielä pahempaa oli tulossa. Yhtäkkiä Keiran kertoi minulle, että katoliset papit käyttivät lapsia seksuaalisesti hyväkseen. Papit? Lapsia? Se järkytti minua, en tiennyt Euroopan lasten kauhuista. 

Koko porukalla puhuimme skandinaaveista ja israelilaisista. Hanan kuvasi, että israelilaiset olivat kuin sabrakaktuksen hedelmä, piikikkäitä pinnalta, joten heidät tuli kuoria varovasti, mutta sisältä he olivat makeita. Sabrakaktus olikin antanut nimensä Israelissa syntyneille juutalaisille, sabroille. Sabrakaktuskaan ei kuulunut Israeliin alkuperäiskasvistoon, mutta oli sinne nopeasti levinnyt ja antanut leimansa koko alueelle. Sabra kasvoi Couscousin raunioillakin nykyään. 

Minun silmissäni israelittaret tarumaisine kasvoineen ja eksoottisen tummina olivat kauniimpia kuin skandinaavit. Yllättäen Galin mielestä israelittarien piirteet olivat terävät ja miehekkäät, kun taas skandinaavittaret olivat kasvoiltaan naisellisia ja pehmeitä. Oma maa mustikka, vieras maa mansikka. Ihailimme aina vieraita asioita. Juttelimme tietysti myös kaikista Suomi-legendoista ja jääkarhuista kaupunkien kaduilla.

Chaimille tuli niin nälkä, etteivät pistaasipähkinät ja halva riittäneetn vaan Ilonan täytyi lähteä hänen kanssaan chadar ochelin leipähuoneeseen. Chaim nosti Ilonan reppuselkään. Katsoin heidän peräänsä, kun he nousivat kiviportaita pitkin chadar ochelille. Ilona oli lentänyt Välimeren tälle puolelle etsimään vastauksia kysymyksiinsä ja toivottavasti hän löytäisi ne.


Seuraavina viikkoina ympäri kibbutsia oli puulaatikoita täynnä ihania kellanvihreitä pomeloita ja Ilona yöpyi yhä harvemmin Finlandia husetissa.

33 Pomeloita ja persimoneja

 

Työskentelin tehtaassa, mutta useimmat volut menivät hedelmätarhaan, kun siellä oli poimittavaa. Työlistassa ei lukenut kello 6 tehdas vaan klo 5 pardes. Äiti toivoi kirjeessään minun pääsevän tehdastyöstä ulos poimimaan appelsiineja niin kuin Finkivin mainoksen loistavahymyinen blondi vasten sinistä taivasta. Äidin toive toteutui, mutta nyt Finkivillä oli iso yllätys takataskussaan. Pardes oli kyllä elämys, mutta helvetillinen sellainen. Toki eihän Finkiv kertonut yksityiskohtia eikä sitä, olisivatko ne mieluisia. Se vain jätti kertomatta. Mainoskuvauksen jälkeen blondinkin hymy varmasti hyytyi. Opin, ettei kannattanut kurkotella vihreämpään ruohoon aidan takana. Ei koskaan voinut tietää, mitä siellä oli. 

Työpäivä pardesissa alkoi varhaisaamiaisella chadar ochelissa. Nopeasti selvisi, miksi pardes-työpäivä alkoi jo viideltä. Kibbutsilla oli havaittu, että keskipäivän aurinko vei pohjoisen eläviltä voimat nopeasti ja mehut piti tiristää meistä irti jo aamunkoitossa. Ensimmäisenä aamuna varhainen herääminen kello 4.30 ei tuottanut kuitenkaan pienintäkään hankaluutta, sillä koko Finlandia huset hyppäsi sängystä pystyyn samalla silmänräpäyksellä, kun kauhistunut Satu alkoi huutaa. Satu oli kävellyt halki pimeän huoneen sytyttämään valon. Kun juoksimme heidän huoneesensa, Kaisa seisoi sängyssään, kiljui selkä seinää vasten ja piti tyynyä kilpenä skorpionia vastaan. Lattialla oli elävä musta myrkyllinen skorpioni. Ovissa ei ollut kynnyksiä. Ne olivat aina auki hyönteisille, mutta emme osanneet kuvitella, että skorpioni mahtuisi ryömimään oven ali. Oli satanut neljä päivää, joten skorpioni tuli Finlandia husetiin etsimään kuivaa maata, mutta kuoli Ilonan  työkengän alle. Skandinaaviarmeija oli täynnä adrenaliinia, kun sade oli päättynyt, aurinko paistoi jälleen ja sato oli kypsä. 

Chadar ochelissa normaalia aamiaiskattausta ei ollut vielä kello viideltä, joten joimme vain teetä ja söimme leipää, marmeladia ja pehmeää levitettävää raejuustoa. Sitten istuuduimme peräkärryyn ja Chaim ja Gal veivät meidät John Deere -traktoreilla pardesiin ja opastivat työhön. 

Aamulla pardesissa oli aluksi niin kylmä, että sormet olivat kohmeessa, yhdeksältä tuskastuttavan kuuma ja puoli yhdeltätoista pardes oli kuin suomalainen sauna. Kibbutsilta löytyi yökerhon ja elokuvateatterin lisäksi myös sauna, mutta nyt se ei ollut hyvä idea. Aurinko, jollaiseen suomalainen ei ollut tottunut, nousi kohtisuoraan päittemme päälle eivätkä hedelmäpuut antaneet varjoa. Ensimmäiseksi poimittiin pomeloita eli makeita greippejä, myöhemmin persimoneja eli sharoneita, feijoaa eli ananasguavaa ja muitakin hedelmiä, joita ei vielä tuotu Keski-Suomen pikkukyliin. Äidilläni oli fantasia ihanasta ulkotyöstä ja eksoottisista hedelmäpuista, johon ei sisältynyt työskentely kuumuudessa, pomelopuiden piikit ja puuhämähäkit. Puut repivät käsivarret naarmuille ja pakottivat tässä kuumuudessa pitämään pitkähihaista puseroa. 


Chaim ja Gal asettivat tikkaat valmiiksi seuraavaa pomelopuuta vasten. Kun kiljuimme puuhämähäkkien takia, he lohduttivat, että meidän kannatti enemmän tarkkailla jalkojamme. Pari vuosikymmentä sitten pardesissa oli ollut paljon käärmeitä. Katselimme pelokkaina sekä ylös että alas. Me kiipesimme puihin, poimimme pomelot olkalaukkuun ja kaadoimme ne varovasti suuriin puulaatikoihin, jotka Chaim ja Gal veivät traktorilla kibbutsin varastoon. He korjailivat myös kasteluletkujen vuotoja. Lähellä pardesia oli suuri vesiallas, josta letku toi kullekin puulle veden ja ravinteet, jotka puu tarvitsi. 

Tasa-arvon ylevästä periaatteesta huolimatta yksikään kibbutsnik ei kiipeillyt piikkisissä pomelopuissa, vaan he työskentelivät sadonkorjuuaikaan ilmastoiduissa sisätiloissa. Mutta volut eivät valittaneet työstä. Vain Åsa valitti tapansa mukaan kaiken muun lisäksi paskatyöstä, paskakibbutsista, paskamiehistä ja paskatylsyydestä. Hän kuitenkin edelleen viipyi tällä paskakibbutsilla. Me muut olimme kiitollisia, että saimme olla Orenimilla ja Israelissa ja kokea tämän ainutlaatuisen elämäntavan, ajanjakson ja seikkailun. Kibbutsnikit olivat istuttaneet hedelmäpuut ja rakentaneet Edenin puutarhan. Me teimme mielellämme hanttihommia kibbutsilla sillä aikaa, kun kibbutsniknuoret olivat armeijassa vuosikausia. Elämä ei voinut olla pelkkää biletystä, sekin olisi pitemmän päälle käynyt yhtä raskaaksi kuin pardes. 

 

Pardesissa kaikki hauskuus oli tarpeen ja onneksi seura olikin hyvää. Samalla kun kiipeilimme pomelopuihin, pystyimme juttelemaan. Englanti  ei ollut monien volujen eikä kibbutsnikien äidinkieli, joten keskustelussa syntyi usein väärinymmärryksiä, kaksimielinen merkitys, tahaton loukkaus tai sanoin juuri sen, mitä välttelin sanomasta. Gal kertoi päässeensä armeijasta kaksi vuotta sitten ja valitteli vakityönsä pardesissa käyneen hieman yksitoikkoiseksi. Kibbutsin työt olivat pitkälti rutiininomaista ja käytännöllistä maatalous- tai kotitaloustyötä. Minun oli tarkoitus todeta Galille, että you are bored,  mutta sanoin tietenkin you are boring, olet tylsä. Gal myönsi auliisti olevansa huonoa seuraa.

Onneksi hepreaksi korahtelu sujui minulta paremmin.
Aamiaisajan lähestyessä halusin tehdä vaikutuksen heprean tunnilla oppimallani pisimmällä lauseella: - Anahnu hochim la-avodah le chadar ochel, menemmekö syömään chadar ocheliin?
- Lo lo, anahnu avodat be pardes, ei, syömme pardesissa, Gal kertoi. 


Galin vastaus oli pettymys. Hän oli tuonut aamiaiskorit keittiöltä viedessään pomelolaatikot tehdasalueen varastoon. Olin toivonut pääseväni syömään ilmastoituun chadar ocheliin ja pesemään tomuiset kasvoni ja kädet vessassa pesuvadin sijasta. Ehkä se ei kuitenkaan ollut järkevä toive. Olisimme olleet pitempään piinaavan keskipäivän auringon alla. Söimme siis aamiaista pomelopuiden varjossa.


- Oi jospa nyt sataisi lunta, me skandinaavit haaveilimme. - Toimisikohan lumitanssi sadetanssin lailla?
Mutta olimme liian uupuneita nostelemaan jalkoja tai käsivarsia lumihiutaleiden tanssiin.
- Tuo ei ole utopiaa. Lumisade on aivan mahdollinen, Chaim kertoi yllätykseksemme. - Kerran 20 vuodessa kibbutsille sataa lunta. Joskus Orenimilla on hetken ollut jopa 15 senttiä lunta ja poikkeussäässä Israelissa jopa metri. Hermon-vuoren huipulla lunta on läpi vuoden. Siellä on laskettelukeskus. Kun matkustaa Israeliin, mukaan kannattaa pakata sekä lasketteluvälineet että bikinit. Voi lasketella aamulla vuorilla ja grillata itseään iltapäivällä Genesaretinjärven rannalla.

Ajatus itsensä grillaamisesta ei houkutellut pardesin grillissä, mutta ajatus lumesta helpotti hetken.

Hieroin Galin raskaiden pomelolaatikoiden raahaamisesta kipeytyneitä hartioita. Hän ynisi sormieni makeansuolaisessa otteessa ja toivoi illalla perusteellisempaa hierontaa, joten meillä olisi  hierontaparty illalla Finlandia husetissa. Kerroimme partysta volu pojille, mutta unohdimme volu talon tytöt.

Työpäivä loppui onneksi jo ennen yhtätoista. Kuumuus oli käynyt kärsimykseksi. Kun Chaim ja Gal olivat lopuksi kiittäneet meitä työstämme ja olimme helpottuneina kiivenneet traktorin peräkärryyn kotiinviemisiksi saamiemme pomeloiden kanssa, he yhtäkkiä heittivät loput juomavedet päällemme. Muta ja tomu noruivat pitkin kasvojamme. Hetken olimme olleet uupuneita, mutta nyt taas olimme iloisia ja tyytyväisiä volu kuten Orenim halusi. Ja kun Jasper piilotti kaksi valtavaa pomeloa työpuseronsa alle, me kaikki John Deeren peräkärryssä räjähdimme nauramaan emmekä pystyneet lopettamaan. Jasperkin lähes hymyili. Hän oli tuskin koskaan aiemmin ollut seurueen keskipiste, mutta nyt hän kuuluikin hullujen suomalaisten seuraan. Jasper Melech Orenim.