5 Chadar ochel

 

(English in the end)

- Boker tov, hyvää huomenta.

House father harppoi hökkelillemme jyrkästi laskeutuvaa polkua ja vei meidät aamiaiselle ja tutustumaan kibbutsiin. Loppupäivä oli vapaata ja ylihuomenna alkaisivat työt. Nopea palautus paratiisista maan pinnalle. Vapaaehtoistyöhönhän Jumalan valitun kansan hyväksi tänne oli tultu eikä bilettämään ja pinkeissä bikineissä keikistelemään tummille komeille uima-altaalla.

Chadar ochel tarkoitti ruoan taloa. Se oli kibbutsin alati sykkivä sydän, jykevä kaksikerroksinen valkoiseksi rapattu betonirakennus, jonka molempiin kerroksiin oli lukuisia sisäänkäyntejä eri suunnista ja eri tasoista. Se oli kibbutsin modernein rakennus, vaikuttava, mutta ei erityisen kaunis harmaanvalkoisena betonikuutiona. Sen koko pääoven seinämä oli lasia, joten sen läpi näki vastakkaisen seinän suurista ikkunoista ja se oli hyvin avara ja valoisa. Pääoven edessä oli laaja betoniterassi, jolle oli valettu betonisia penkkejä, reunoille muuripenkki ja useita valtaisia kukka-altaita täynnä kukkivia kukkia. Terassialueen ympärillä oli iso nurmikenttä. Kaikki kibbutsin luikertelevat polut johtivat lopulta chadar ochelille.

Chadar ochelissa oli valtava ruokasali, keittiö ja automatisoitu tiskihihna. Ensin tultiin tilavaan eteishalliin. Ruokasaliin tultaessa oli ensin seinämä, joka ei ylettynyt kattoon. Sen etupuolella oli  ilmoitustaulu, jolla paljon paperilappuja, joissa käsittämättömiä heprean kirjaimia ja yhteispuhelin. House father kertoi, että perheemme voisivat soittaa siihen ja antoi meille kibbutsin puhelinnumeron. Seinämän takana piilossa oli käsienpesualtaita. Peltotyöntekijät tulivat syömään suoraan pelloilta. Pesualtaiden vierestä laskeutui portaat pohjakerrokseen, jossa oli vessat. Siellä oli myös kivistä muurattu seinä, joka oli muisto kibbutsin varhaisista kivitaloista. 

Kaikki kibbutsin asukkaat mahtuivat syömään siellä aamiaisen, lounaan ja päivällisen. Yhdessä syöminen oli kibbutsin keskeisen arvon, yhteisöllisyyden ydin. Yhteinen keittiö vapautti myös valtavan määrän ihmisiä muihin töihin hankkimaan kibbutsille varallisuutta.


Ruoat ja juomat olivat tarjolla runsaassa noutopöydässä.
- Mitä näistä uskaltaa ottaa, Satu kuiski.
- Ei täällä tarvitse kuiskailla, kukaan ei ymmärrä mitään. Suomi on salakielemme, voimme puhua mitä vaan missä vaan. Jos tulee vaikkapa mielihalu lasketella ääneen kaikki kirosanat, kukaan ei reagoi mitenkään, sanoi Kaisa.
- Tässä on ihania herkkuja, sanoi Ilona pidellen lautasta rintaansa vasten innosta täristen.
Ilonalle ruoat olivat tuttuja jo ensimmäiseltä reissulta, mutta minulle ja Satulle hän sanoi:

- Maut ovat erilaisia ja vahvempia kuin Suomessa. Kannattaa aloittaa tutuista ruoista ja maistella vähitellen uusia. Ja kannattaa varautua, että vaikka Israelissa ruoka on ihan yhtä hygieenistä kuin Suomessa, alussa maha menee löysäksi erilaisten bakteerien takia.

Olin kuitenkin päättänyt maistella reippaasti kaikkea vastaan tulevaa, joten keräilin lautaselle kaikkea kiinnostavaa sieltä täältä. Kaikki maistui kamalalta. Kahvi oli kamalaa, maito oli kamalaa ja se oli huolestuttavaa maitolallista. Maito vaihtui välittömästi veteen, mehuun ja soodaveteen, jota täällä otettiin hanasta. Onneksi löysin jotain tuttuakin, puuroa, paahtoleipää, voita, pehmeää levitettävää raejuustoa, appelsiini- ja mansikkamarmeladia, tomaattia, kurkkua ja teetä. Söin niitä niin paljon, että pysyin hengissä. En ollut uskoa korviani, kun Kaisa ja Ilona kehuivat, että Orenimin ruoka oli parempaa kuin heidän aiemmilla kibbutseillaan. Orenim vaikutti heidän mielestään taloudellisestikin hyvin menestyvältä kibbutsilta. Asiat olisivat siis voineet olla huonomminkin. Ilona nauroi, että hänen aiemmalla kibbutsillaan ei ollut tiskikonetta. Hän itse ja muut volut olivat olleet tiskikoneita.  

- Beteavon, house father toivotti hyvää ruokahalua ja kertoili aamiaisen lomassa päivän kulusta kibbutsilla.

Aamiainen katettiin chadar ocheliin kuudesta yhdeksään ja tulisimme sinne puolen tunnin aamiaiselle työpaikoilta. Aamiaisaika oli ruhtinaallisen pitkä, siihen mahtui kuulumisten vaihtokin pöytäseurueen kanssa. Lounas oli puoli kahdestatoista puoli kahteen työpäivän päätteeksi. Päivällistä tarjottiin puoli seitsemästä iltakahdeksaan. Chadar ochelin ovet olivat auki yötä päivää ja leipähuoneesta sai hakea leipää ja voita milloin vaan. Keittiövolut toivat lisäksi välipalaa volutalojen keittiöön kerran viikossa. Ruokaa olisi siis riittämiin eikä nälkää tarvitsisi kärsiä, jos paikallista ruokaa oppisi syömään. Muuten uhkasi maitojunalla kotiinpaluu. Kotoinen ruskeakastike suolalla ja valkopippurilla ei ollut valmistanut Aasian keittiöiden makumaailmaan.

Chadar ochel oli kulttuurien, kansallisuuksien, uskontojen ja kielten suloinen sekamelska. Kibbutsilla asui 670 ihmistä, pienen kylän verran varsinaisia jäseniä eli kibbutsnikeja, heidän lapsiaan, kibbutsnikeihin rakastuneita voluja, nykyisiä voluja ja satunnaisia työmiehiä. Voluja oli vaihdellen 10-25. Katselin näitä ihmisiä ja mietin, mitä he tulisivat minulle merkitsemään. Useimmat kibbutsnikit olivat house fatherin tavoin pitkiä, hoikkia, yöntummia, jumalaisen kauniita miehiä ja naisia, juutalaisenkasvoisia, kyömynenäisiä, mutta oli myös lyhyitä, pyöreitä ja maantienvärisiä Hananin malliin. Juutalaiset olivat eläneet diasporassa eli hajallaan ympäri maailmaa pitkään ja saaneet piirteitä ja vaikutteita muilta kansoilta. Sittemmin osa oli palannut Jumalan Aabrahamin jälkeläisille lupaamaan maahan tuoden mukanaan oman kulttuurinsa ja etnisen taustansa. Kibbutsi oli kansojen sulatusuuni.

Opimme vain harvojen kibbutsnikien nimen. Oli luontevaa antaa heille lempinimiä, jotta tiesimme, kenestä puhuttiin. Lempinimet eivät olleet ilkeitä, vaikka usein juontuivat ulkoisista ominaisuuksista. Lempinimen saivat myös James Herriot, Sotilas, Postimies, Perunakurkku, Pääkokki, Tärisevä Pää ja Albiinosaamelainen, joka oli ilmeisesti kibbutsille jäänyt hyvin vaalea skandinaavi. Myöhemmin saimme tietää, mitä lempinimiä kibbutsnikit meistä käyttivät.  

Chadar ochel oli myös Baabelin torni, tulvillaan kielten sekamelskaa. Kibbutsnikit korahtelivat ihan hepreaa ja useimmat vaihtelevan tasoista englantia. He puhuivat myös diasporan aikaisia äidinkieliään ympäri maailmaa, saksaa, ranskaa, espanjaa, venäjää, puolaa, unkaria, jiddishiä ja monia muita. Volut puhuivat äidinkieltään, englantia ja muita osaamiaan kieliä.

Päivisin osa kibbutsin asukkaista oli poissa. Kibbutsilla ei ollut koulua, vaan lapset kävivät peruskoulua ja lukiota läheisillä kibbutseilla ja ryöpsähtivät bussista iltapäivisin takaisin chadar ochelin aukiolle. Nuoret opiskelivat Haifan yliopistossa ja muissa ympäristön oppilaitoksissa. Armeijassa olevat palaisivat vasta perjantaina sapatin, juutalaisen pyhän, viettoon kotiin.

Translated by a kibbutz friend: 

5 Chadar ochel

”Boker tov, good morning.”

House father leapt down the path leading to our shack and took us for breakfast and to explore the Kibbutz. The rest of the day was free, and work would start the day after tomorrow. Quick jolt from paradise down to earth, volunteering for God`s chosen people, and not to party, and sit in pink Bikinis giggling at the handsome dark men by the pool.

Chadar ochel, or `the house of food´, was the ever-pulsating heart of the Kibbutz. A sturdy, two-story white plastered concrete building with entrances on both floors from different directions. It was the most modern building on the Kibbutz, impressive but not particularly pretty in off.white. A concrete cube of a thing. The main door was in a wall of glass, so through it one could see the large windows on the opposite wall. And it was very spacious and bright. In front of the main door was a large concrete terrace on which had been set concrete benches, and in front of it were several flower beds, full of blooming flowers. There was a large lawn around the terrace area. All the walking paths of the Kibbutz eventually led to the chadar ochel.

The chadar ochel included a huge dining room, a kitchen and an automatic dish washing conveyor-belt. It could accommodate all the Kibbutz residents for breakfast, lunch and dinner. Eating together was a core value on the Kibbutz, community, sharing. The large kitchen also freed up a huge number of people for other work, to acquire the Kibbutz wealth.

Food and drinks are served at a generous buffet.

“What do I dare take” whispered Satu.

“No need to whisper here, no one understands. Finnish is our secret language, we can say what we want, where we want. If we suddenly had a strange desire to count all the swear words, no one would react in any way” said Kaisa.

“There are some wonderful delicacies here” said Ilona, holding her plate to her chest and trembling with excitement.

Ilona was familiar with the food from her first trip, but said to Satu and me; “The flavours are different and stronger than in Finland. You should start with familiar dishes and add new stuff slowly. And be prepared for a loose stomach as it becomes used to the new bacteria, even if food hygiene in Israel is just as good as in Finland.

However, I was determined to taste briskly everything that came my way, so I collected on a plate everything interesting from here and there. Everything tasted awful. The coffee was horrible, the milk was horrible and it was a disturbing observation for the dairy lover. The milk was immediately exchanged for water, juice and soda water, which came from a tap. Luckily, I found something familiar, porridge, toast, butter, soft spreadable cottage cheese, orange and strawberry marmalade, tomato, cucumber and tea. I ate them so much that I survived. I couldn't believe my ears when Kaisa and Ilona praised Orenim’s food to me, as it was better than their previous kibbutzim. They think it meant that Orenim had financial affairs in order. So things could have been worse.

Beteàvon, house father wished a hearty appetite and told about the course of the day on the Kibbutz as we ate breakfast.

Breakfast was served in the Dining room from six to nine, and we would get half an hour for breakfast from work. Breakfast time was princely long. It accommodated an exchange of views and information with the table party, that is, communality came true. Lunch was eleven thirty to one thirty during work days. Dinner was served from six thirty to eight in the evening. The doors of the Dining room were open night and day and bread could be fetched from the bread room, and butter was available anytime. Kitchen trays also brought a snack to the kitchen of the volunteers once a week, so there would be enough food if you learned to eat it. Otherwise, you were on the next flight out. Homemade brown sauce (a staple in Finland) with salt and white pepper had not prepared me for Asian cuisine.

The Dining room was a sweet mix of cultures, nationalities, religions and languages. The Kibbutz was inhabited by 670 people, a small village made up of full members or kibbutzniks, their children, kibbutznik lovers, volunteers who had stayed on the Kibbutz, current volunteers, and occasional workers. The volunteers numbered from 10 to 25. I looked at these people and wondered what would they come to mean to me. Most kibbutzniks were in line with my Jewish stereotype, tall, slender, dark, divinely beautiful men and women, with Jewish faces, and hooked noses, but there were also short round and dirt colored. Jews had lived in the Diaspora, that is scattered all around the world for so long that they had taken on the traits and influences of the people they lived amongst. Since then some had returned to the Land God had promised to Abraham and his descendants, bringing with them their own culture and ethnic background. The Kibbutz was a melting pot of the nations.

The dining room was also a Tower of Babel, a flood of tangled languages. The Kibbutzniks speak Hebrew, and most knew varying levels of English. They also spoke the languages of the Diaspora, their mother tongues from around the world, German, French, Spanish, Russian, Polish, Hungarian, Yiddish, and many others. Volunteers spoke their mother tongue and any other they knew.

During the day some Kibbutz residents were away. The Kibbutz did not have a school, so the children went to schools on other nearby Kibbutzes, and in the afternoon they hurried home to the Dining room area. The young adults studied at the University of Haifa, and other schools in the area. While in the Army, those who could, would return to the Kibbutz on Friday to celebrate Shabbat, the Jewish Sabbath, at home on the Kibbutz.