38 Kibbutsnikien silmin

Chaim tuli sisään. - Mistä te puhutte noin kiihkeästi? Katsoimme house fatherin kanssa yhtenä päivänä, että tekin puhutte käsillänne ja huudatte ma kara kuten mekin.

- Tulit juuri oikealla hetkellä. Me olemme rasittuneita kuumaverisistä miehistä. Kerro meille, mikä volutyttöjen rooli täällä on? Odotatteko te miehet, mitä ElAl milloinkin tuo? Alatko sinäkin vanhana houkutella volutyttöjä iltaisin luoksesi juomaan bakbuk jajimia, Kaisa kysyi.

- Toivon, että minulla on silloin vaimo. Jospa Ilona jää tänne, niin minun ei tarvitse jahdata keski-ikäisenä volu, Chaim sanoi hämmentyvää Ilonaa katsoen. – Mutta ehkä jotkut ajattelevatkin noin. Olette varmaan huomanneet, että kibbutsilla on enemmän keski-ikäisiä ja vanhempia ihmisiä kuin meitä nuoria. Toiset täällä kasvaneet nuoret rakastavat kibbutsielämää, toiset haluavat lähteä pois. Jotkut nuoret muuttavat kaupunkeihin heti, kun voivat. He haluavat elää omaa elämää. He ovat eläneet nuoruutensa täällä tiiviisti perheen ja suvun kanssa. He haluavat paeta myös sukunsa synkkää holokaust-menneisyyttä. Olette varmasti huomanneet, että täällä on enemmän miehiä kuin naisia. Etenkin naiset kyllästyvät kibbutsien yksinkertaiseen elämään ja haluavat huvituksia, palveluita ja helpompaa elämää kaupungeista. He eivät halua loppuikäänsä hinkata hävittäjien osia tai kiivetä piikkisiin hedelmäpuihin. 

- He haluavat, että heidän elämänsä on heidän oma, että heillä on oma koti, perhe, pankkitili, tavarat ja ajatukset. Osa tulee kyllä takaisin, kun he saavat lapsia ja alkavat ajatella toisin ja kaipaavat turvallista ympäristöä. Mutta mitä kibbutseille jää, kun nuoret ja naiset ovat lähteneet? Vanhempia ihmisiä, yksinäisiä miehiä ja pienet ympyrät. Me olemme jännittäviä ja houkuttelevia teidän mielestänne, mutta niin olette tekin meidän mielestämme. Mutta sitä te ette varmastikaan näe, koska viivytte niin lyhyen aikaa. Joillain kibbutsnikeilla on rehellinen toive saada volutytöstä vaimo itselleen ja jotkut volut jäävät. Vanhukset täällä ovat huolestuneita nuorten kaikkoamisesta kaupunkeihin ja ulkomaille teidän kanssanne ja pelkäävät historiansa ja holokaustin unohtamista.

- Kyllä me olemme tämän arvanneet, koska monet vanhemmat miehet haluvat tutustua meihin, kerroin.
Tilanne oli siis sama kuin Suomen maaseudulla. Nuoret naiset lähtivät kaupunkeihin ja maaseudulle jäi yksinäisiä miehiä ja vanhuksia.

- Tiedättekö kaverini Sharonin tarinan? Täällä oli japanilainen volutyttö, joka palasi Japaniin pari päivää teidän tulonne jälkeen. Hän oli täällä 10 kuukautta, joista seitsemän hän asui Sharonin kanssa. Hän ei tule takaisin. Sharonin epätoivo on ihan sietämätöntä, emme meinaa millään jaksaa häntä, Chaim kertoi.

- Oivavoi, voivoi!
Sharonin kipu kosketti meitä. Moni meistä oli huomannut Sharonin kummittelevan iltaisin yksinäisenä haamuna pitkin kibbutsin polkuja. Tässäkin hämmentävässä meressä oli aitoa rakkautta pisaroina.

- Miksi kibbutsniknaiset eivät ota meihin kontaktia? Kukaan meistä ei ole tutustunut hyvin naisiin eivätkä he tule jutteleman meidän kanssamme. Vain Kaisa on tutustunut pesulassa hyvin Astridiin, mutta hän onkin norjalainen volu, joka on jäänyt tänne.

- Kibbutsniknaiset eivät ehkä pidä siitä, että te ette välttämättä suhtaudu kibbutsielämään kovin vakavasti. He voivat nähdä teidät bilehileinä. Kibbutsi on heidän kotinsa ja he elävät täällä arkeaan. He tekevät kovaakin työtä pelloilla, opiskelevat, elävät jatkuvassa terrori-iskujen pelossa ja ovat olleet vuosia armeijassa, jopa sodassa. He kasvavat armeijassa  aikuisiksi hyvin nuorena, jo teidän iässänne. Te saatatte olla heidän silmissään aika lapsellisia, te juhlitte kuin viimeistä päivää ettekä muista aina käyttäytyä ja pukeutua säädyllisesti. Jotkut volutytöt ottavat aurinkoa alasti ja pulahtavat pooliin ilkosillaan. Kibbutsniknaiset voivat olla myös mustasukkaisia ja pitää teitä uhkana. Te tulette tänne hetkeksi ja haluatte lyhyitä suhteita. He eivät halua välttämättä luoda teihin tunnesuhteita. Heidän miehensä saattavat vehdata teidän kanssanne ja voitte olla aikamoinen kiusaus miehille, kun teette töitä heidän kanssaan piilossa katseilta. Mutta toki osa kibbutsnikien ja volujen suhteista johtaa aitoihin tunnesuhteisiin ja avioliittoihinkin.

Oliko meidän länsimaalaisten penskojen biletys ja ajattelematon käytös syy siihe, että  kibbutsniknaiset eivät vaikuttaneet voluja huomaavankaan? Olimmeko unohtaneet tyttöjen välisen solidaarisuuden? Minulle tuli mieleen myös, viestivätkö kibbutsniknaiset ylemmyyttä sillä, etteivät he käyttäneet yhteisiä sukupuolettomia työvaatteita vaan omia naisellisia vaatteitaan. 

- Miksi kibbutsit ylipäätään ottavat voluja, koska tuomme tuollaisia ristiriitoja, kysyimme Chaimilta.
- Kibbutseilla tarvitaan enemmän työvoimaa alkutuotantoon kuin meillä on omia työntekijöitä. Meidän täytyy itse palvella maata kibbutsin ulkopuolella armeijassa ja kertausharjoituksissa eikä työvoima riitä silloin kibbutsilla.

 

Volut eivät siis olleet täällä rikastuttamassa kibbutsnikeja erilaisella kulttuurillamme ja upeilla persoonallisuuksillamme vaan puhtaasti vain halpatyövoimana. 

Aloimme puhua suomeksi, kun pohdimme Chaimin kertomaa. Kuunneltuaan hetken meitä Chaim ei voinut olla kysymättä:

- Oletteko te aivan varmoja, että ymmärrätte edes keskenänne toisianne tuolla kielellä?

Suomi kuulosti hänen korvaansa ihan heprealta.

Ilona meni taas Chaimin mukaan. Kun näin Ilonan seuraavan kerran, mainitsin hänelle, että Chaimilla tuntui olevan kunniallisia aikeita hänen suhteensa. Ilona myönsi, että se oli rytinää nyt. Ilona oli ensimmäinen, jolta kibbutsisirkuskarusellivuoristoratatornado vei jalat alta ja maan hänen jalkojensa alta.

23 Taunosiskot

 

Meistä suomineidoista oli tullut läheisiä ystäviä ja jaoimme intiimitkin kokemuksemme, joten eräänä sapattiaamuna aamiaisella chadar ochelissa kerroin Kaisalle ja Satulle, miten nopeasti Jordan vaihtoi minut Åsaan. Kaisan hymy hyytyi ja hän kävi poissaolevaksi.

Ilona sen älysi. - Sinäkin olet ollut Jordanin kanssa!

Oli käynyt selväksi, että Jordanilla oli Operaatio Volu tytöt. Tuijotimme Kaisan kanssa toisiamme hämmentyneinä, mutta sitten Kaisa alkoi nauraa ja vähitellen me muut mukana. Ajatus ei ollutkaan hullumpi.

- Shh, kaikki tajuavat, että puhumme hänestä. Sanotaan häntä vaikka ... Taunoksi.

Tauno oli sopiva lempinimi Jordanille. Tauno oli suomalainen miehen nimi, mutta sana tarkoitti myös hieman hupsua ihmistä. Kaisa ja minä olimme siis tauno siskoja ja siitä tuli yhteinen nimi myös meille kaikille. Välillämme oli ikuinen side. Kaksikymppisten huvit olivat ihan ilmaisia.



- Olitteko tekin tuolla, kysyi Kaisa ja osoitti astianpesukoneen suuntaan.

- Ken, kyllä, myönsin.

- Kibbutseilla on krooninen piilopaikkojen puute, kun volujen asumisessa ei ole yksityisyyttä. Onneksi Tauno tuntee piilopaikat, Kaisa sanoi.

- Minä olen miettinyt, missä Orenim pioneerit rakastelivat, kun he asuivat ensin teltoissa ja sitten yhteisissä makuusaleissa ennen kuin saivat omia asuntoja, Ilona pohti.

- Kysy Chaimilta, tuohan on tärkeä tieto tutkielmaasi, ehdotin.

- He olivat varmaan iltaisin tosi väsyneitä, kun he rakensivat tämän kaiken, Kaisa arveli. - Ajatelkaa, että he keskikesän kuumuudessakin käänsivät Jezreelin laakson malariasuot viljaviksi pelloiksi ja hedelmätarhoiksi, tammimetsän Edenin puutarhaksi ja rakensivat kaikki nämä kymmenet ja sadat rakennukset.

 

Jezreelin laakso oli muinoin ollut suota, josta saattoi saada malarian. Pioneereilla ei ollut  helppoa, kun he perustivat juutalaisvaltion. Ei ollut Jumalan luomaa tämän päivän helppous asua Orenimilla, vaikka hän lupasi Israelin juutalaisille. Meidän oli helppo tulla tähän paratiisiin, kun kaikki oli jo valmista. 

 

- Yhden vanhemman naisen neuvon annan teille, Kaisa sanoi. - Nauttikaa täällä ihan vapaasti kaikesta, mistä haluatte, mutta älkää päästäkö rakkausjuttuja tunnetasolle. Muistakaa, että useimmat volut ovat täällä vain käymässä, vaikka nyt voi tuntua, että teistä on tullut maailmannaisia, jotka eivät voi enää asettua Suomeen pysyvästi. Älkää luottako ihan viimeisen päälle kehenkään täällä. Paitsi siskoihinne. Tuollaiset Taunot ovat vain hauskanpitoa, mutta naimisiin menemme Suomessa. Toki joskus käy niin, että joku volu viettää täällä kibbutsihäät ja jää tänne. Niin kuin on ilmeisesti käynyt Albiino Saamelaiselle. Ja house fatherin vaimolle. Mutta riski lienee yksi prosentti. Niinpä kun teette kuten vanha viisas Kaisa neuvoo, silloin täältä on kiva ja kevyt astella pois jonain päivänä ja tulla vaikka toisenkin kerran.

- Paraskin neuvomaan sinä, joka menetit oman sydämesi jollekin tuntemattomalle miehelle, totesi Ilona. - Lisään vielä, muistakaa, että AIDS-hysteria riehuu Suomessa ja maailmalla.

- Ei todellakaan mitään tunnejuttuja täällä. Sirkus Orenim on väärä paikka ja väärä aika tavata sukulaissielu. Aion olla järkevä tästä eteenpäin. Menen Suomessa yliopistoon ja seuraava suhteeni on järkiavioliitto rahakkaan diplomi-insinöörin kanssa. Harhailu elämässäni olkoon ohi, uhosin.

Taunosiskojen välille oli syntynyt side, joka oli kestävä syöksylaskut Karmel-vuoren huipulta äkkirysäyksellä Jezreelin laakson pohjaan.

Aterian päätteeksi pistimme lauluksi. Kaisa opetti meille israelilaisia kansanlauluja ja aamun teemaan sopi kansanlaulu David Melech Israel eli David Israelin kuningas. Mutta  me lauloimme Tauno Melech Orenim chai chai vikkajam. Kauneus oli rapissut silmästä Taunoa katsellessa, moni kakku päältä kaunis. Lauloimme äänekkäästi. Olikohan se hyvää käytöstä chadar ochelissa? Mutta kibbutsnikit katsoivatkin meitä hyväksyvästi. Olimme iloisia ja tyytyväisiä volu kuten Sirkus Orenim halusi. Ketkään muut kuin hullut suomalaiset eivät laulaneet chadar ochelissa israelilaisia kansanlauluja kaikkien iloksi. Onneksi kukaan ei ymmärtänyt salakieltämme eikä ilottelumme todellisia lähteitä. Olimmehan me metsäläisiä viileisiin hillittyihin vanhoihin eurooppalaisiin sivistyskansoihin nähden, mutta heillähän oli jo kristallikruunut kartanoissaan, kun meillä perämetsissä vielä päreet savutupien nurkissa.

David Melech Yisrael

21 Söpöjä kibbutsnikeja

Ilona ja Satu tulivat kotiin hieman myöhemmin. Kaisa oli tuttuun tapaan edelleen tanssimassa Playboysissa.

- Minne te piilouduitte Jasperin kanssa?

- Istuimme gymin katolla, se on hänenkin lempipaikkansa täällä. Ei meidän ollut tarkoitus piiloutua, mutta unohdimme ajan, kun juttelimme. Tai hän jutteli enimmäkseen. Ja tiedättekö, minä ymmärsin kutakuinkin kaiken, häntä oli niin helppo ymmärtää. Kuin olisi koulun kielistudiossa kuunnellut BBC-englantia. Uskon, että englannin puhuminen helpottuu pian. Oli harmi, että minua ei ollut kynää ja paperia tehdä muistiinpanoja, koska hän sanoi asiat niin helposti. Miksi englantia opetettiin koulussa niin monimutkaisesti? Opin hyödyllisiä sanojakin kuten cochroach eli torakka. Sitä ei kouluenglannissa mainittu 10 vuoteen.

- Ahaa nyt minä ymmärrän. Me palasimme ison volujen talon kautta. Ilona kertoi. - Jasper istui sängyllään autuas ilme kasvoillaan, vaikka Noblesse leijaili siellä edelleen. Sinä siis olet sen autuuden takana. 

- Hän tarvitsee tosi paljon tukea, kerroin. - Hän ehdotti, että voisi viedä meidät Haifaan, mutta heti perään varmisteli, haluanko ylipäätään olla hänen seurassaan. Tunsin kyllä itseni aika avuttomaksi hänen suuria murheitaan kuullessani. Mutta hän on tosi hyväkäytöksinen.

-Meilläkin oli seikkailu. Menimme pelaamaan korttia Chaimin ja Galin kämpille. Tiedätkö heidät?

- Lo, en.

- He ovat kaksi nuorta kibbutsnikia. Olet varmasti huomannut heidät. He ovat jo käyneet armeijan eli ovat meitä muutaman vuoden vanhempia. Chaim istuu tehtaalla ikkunan edessä, muistathan?

- Ken ken, kyllä kyllä, nyt tiedän. Hän soitti kitaraa tervetuliaisnuotiollamme?

- Hän juuri on Chaim. Hän oli tosi ystävällinen, lupasi auttaa hankkimaan tietoa kibbutseista. Se on paljon helpompaa heprean kielellä, Ilona kertoi innoissaan.

Satu iski minulle silmää Ilonan takana. Chaim oli tehnyt myös minuun vaikutuksen. Hän oli eksoottinen rastapää, jolle voisi helposti menettää sydämensä ikuisiksi ajoiksi.

- He asuvat niissä vaatimattomissa yksinasuvien kibbutsnikien rivitaloissa kibbutsin toisella laidalla. He olivat värkänneet nuotion tervetulopartyihimme.

- Millaisia heidän huoneensa ovat? Ovatko ne parempia kuin Finlandia husetissa?

- Hieman mutta eivät olennaisen paljon. Heilläkin on yhteisvessat ja -suihkut.

- Kukas Gal on?

- Vaaleanruskeatukkainen tosi söpö nuori kibbutsnik, olet sinä hänetkin varmasti huomannut. Hän tekee töitä hedelmätarhassa.

- Ken, kyllä varmastikin, mutta tuntomerkki söpö on täällä aika huono, se pätee noin sataan nuoreen mieheen.

- Totta.

19 Letkeää renkutusta

(Otsikko tarkoittaa rentoa heprealaista musiikkia)

Onneton Jasper tuli huoneeseensa, katseli hetken ilmeettömänä ympärilleen, otti kirjan ja säntäsi pois. Hänellä oli säikky katse. Sanoin suomineidoille, jotka juttelivat Keiranin kanssa, että menisin etsimään onnetonta poikaa.

Jasper luki nurmikolla. Kerroin olevani Maria Suomesta ja kysyin, voinko istua hänen seuraansa. Hän myöntyi.

- Mitä luet? Kysyin.

- Aisopoksen satuja, ostin sen eilen Haifasta.

- Aa, minäkin olen lukenut sen.

Kerroin, että minun teki mieli nähdä Haifa, mutta emme olleet vielä käyneet kibbutsin ulkopuolella. Jasper sanoi, että voisi viedä minut sinne jonain päivänä. Jos haluaisin lähteä hänen kanssaan, hän lisäsi. Tottakai halusin. Halusin elämyksiä, tutustua uusiin ihmisiin ja paikkoihin täällä. Eikä Jasper ehdotellut elämänopintoja Amirin lailla tai puristellut polviani.

Vähitellen Jasper paljasti kiukustuneensa, koska hän oli tullut juuri astianpesusta ja aikonut levätä, mutta muut volut olivat tunkeutuneet hänen huoneeseensa kertomatta siitä hänelle ja huone oli nyt täynnä Noblessen savua.

- Milloin sinä kuulit tästä partysta, hän kysyi.

- Lounaalla Keiran ja Brenda suunnittelivat tätä.

Jasperille kukaan ei ollut kertonut partyista, vaikka ne olivat hänen huoneessaan. Hän oli selvästikin jonkin porukan ulkopuolella.


Seuraamme liittyi eteläafrikkalainen tyttö, Fiona ja hetkeä myöhemmin myös Jordan, joka oli palannut partyyn. Jasper muuttui välittömästi kyyniseksi ja lopetti rupattelun. Hänen katseensa oli taas säikky. Minäkään en kaivannut seuraamme muita, koska keskustelu Jasperin kanssa oli alkanut hyvin. Jasper ja Jordan olivat selvästikin aivan erilaisia. Jasperin BBC-englanti oli myös helpointa englantia, johon olin täällä törmännyt, se oli kuin suoraan lukion ääninauhoilta. Hän oli myös niin ajattelevainen, että puhui hitaasti ja selkeästi.


- Mitä te luette, Fiona kysyi.

Jasper ei näyttänyt kirjaa heille. Rikoin vaivautuneen hiljaisuuden ja kerroin.

- Satuja, he nauroivat ja häipyivät pois.

Åsa huiteli myös takaisin partyihin. Hän pyörähti luonamme mainitsemassa, että ihan paska tuo Jordan. Olikohan se tyttöjen välistä solidaarisuutta? Asiat eivät olleet meneet kivasti hänen ja Jordanin välillä. En kuitenkaan alkanut selvittää, mistä oli kyse, kun Jasper oli seurassamme. Hieman myöhemmin seuraamme liittyivät Ilona, Kaisa ja Satu.

Vähän ennen puolta yötä seurueet vaelsivat taas pommisuojayökerho Playboysiin. Jasperkin lähti Playboysiin nyt, kun hänellä oli seuraa. Partyt olivat kivoja, mutta Playboys oli volun elämän huipentuma. Playboysissa paljastuivat sydänten salaisimmat toiveet ja salaisuudet. Me viisi tanssimme. Yhtäkkiä Jasper hoksasi, että hänellä oli neljän naisen haaremi, ei Jordan vaan hän, Jasper, olikin Melech Sirkus Orenim. Sen hetken täytyi olla yksi hänen kibbutsielämyksistään.

Taas soi ensimmäisenä Playboys-iltana tutuksi tulleita eksoottisia hepreankielisiä renkutuksia. Jasper tiesi, että bändi oli israelilainen Mashina ja se oli huippusuosittu myös muuallakin Israelissa kuin vain Orenimin pommisuojassa. Yhdestä kappaleesta ymmärsimme sanan Palestina ja pian muiden lailla pompimme ylös alas, puimme nyrkkiä ilmaan ja kiljuimme Palestinaa. Maassa maan tavalla. Suomessa me lauloimme Juankoskesta, Mäntsälästä tai Pohjois-Karjalasta, mutta täällä Palestinasta. 



Mashina Balada https://www.youtube.com/watch?v=wU9cQVf0A5E

Yllättäen minua haki tanssimaan mies- ja naiskibbutsnikien seurueesta 25-vuotias israelilaisnuorukainen, joka hioi hävittäjän osia toisessa pöydässä tehtaassa. Minulla ei ollut ollut häneen mitään kontaktia, joten ihmettelin, miksi hän pyysi minua tanssimaan. Hän oli suuri mies, jolla oli hyvin herkät kasvot ja suuret silmät. Hän piti minua itseään vasten, muttei sanonut sanaakaan hitaan kappaleen aikana. Lopussa hän kiitti toda raba, kiitos paljon. Hän tanssi kanssani Playboysissa näin aina uudelleen ja uudelleen sanomatta koskaan mitään muuta kuin lopuksi kiitoksen eikä tanssinut koskaan kenenkään muun volun kanssa. En koskaan saanut tietää syytä. Muisteliko hän jotakuta vaaleaa tyttöä, joka oli ollut täällä joskus? Vai kiittikö hän näin ilmailutuotteiden viimeistelystä?

15 Maagisia naisia

 

Chadar ochelin ilmoitustaulun työlistalta luimme, että house father määräsi minut ja Ilonan työskentelemään tehtaassa. Kaisa meni house motherin pesulaan ja Satu poolille. Työpaikat olivat aika pysyviä, mutta kun tuli jonkin hedelmän sadonkorjuuaika hedelmätarhassa, volut lähtivät pellolle.


Oli kiva aloittaa vapaaehtoistyöura yhdessä kämppikseni Ilonan kanssa. Tykkäsin hänestä kovasti. Kaisa oli aiemmallakin kibbutsilla ollut töissä pesulassa, joten hän oli arvannut päätyvänsä sinne myös Orenimilla. Satu sai unelmatyön. Hän sukelteli päivät pitkät poolin pohjasta pois tammenlehtiä ja pesi laatoitukset hohtavanvalkoisiksi.

Aamulla kello kuudelta alkoi työ toisella kibbutsin tehtaista. Yli 30 asteen helteessä arvostin sisätyötä hyvin ilmastoidussa tehtaassa. Tehdas ei ollut mielikuvani mukainen. Istuimme tavallisessa huoneessa  pöydän äärellä. Työkin oli yhteisöllistä. Kibbutsnikit istuivat yhdessä, korahtelivat hepreaa ja tekivät samalla töitä. Tyylikkäästi ilmaistuna viimeistelimme ilmailutuotteita, mutta käytännössä kipeytyvin sormin tungimme lentokoneen pikkuruisia metalliosia metallitelineen puristimien väleihin. Täysi teline upotettiin kuumaan väri- ja pinnoitusaineeseen, josta jäähtyneet osat irrotettiin yhä lisää kipeytyvin sormin. Viimeistely tarkoitti myös pinnoitettujen osien hiomista sileiksi. Mielikuvani tylsästä tehdastyöstä toteutui, vaikkei täällä liukuhihnaa ollutkaan. Tämä työ ei toisi kibbutsitoimisto Finkivin lupaamia kibbutsielämyksiä tai elämään tarkoitusta. Elämykset täytyi löytää jostain muualta tai saada itse ne tapahtumaan.


Kibbutsnikit tekivät samaa näperrys- ja hiomistyötä kuin volut. He olivat hyvin ystävällisiä ja avuliaita. Opin heti ensimmäisenä päivänä, että ei auttanut kieltäytyä, kun vanha mies tarjosi tuolia. Kibbutsnikit osoittivat arvostavansa sitä, että olimme tulleet kaukaa tekemään työtä heidän kanssaan ja meidän täytyy olla liikuttavan nuoria näiden äärimmäistä julmuutta holokaustissa kokeneiden vanhojen juutalaisten silmissä. Toki minä en ollut juuri ajatellut työtä, jota täällä tekisin.

Huomasin, että volujen ohella vain kibbutsnikmiehet olivat pukeutuneet kibbutsiunivormuun, yhteisiin sinisiin työvaatteisiin. Useimmat kibbutsniknaiset  pitivät töissä omia vaatteita, T-paitoja ja farkkuja, vanhemmat naiset hihattomia mekkoja. Yhteisöllisyys ei ollut täydellistä kaikilta osin. Katseeni kierrellessä uusia eksoottisia kasvoja ikkunapöydästä minulle nyökkäsi rastapäinen nuori kibbutsnikmies, joka oli soittanut kitaraa nuotion äärellä tervetulopartyissamme. Tunnistin ensimmäiset tutut kasvot.

Tehtaassa kibbutsnik Amir opetti työt voluille. Arvioin hänen olevan lähes keski-ikäinen. Oli vaikeaa arvioida tummien vahvapiirteisten israelilaisten ikää. Ajan saatossa huomasin arvioivani heidät vanhemmiksi kuin he olivat. Nyt oli tilaisuuteni tehdä tylsästä tehdastyöstäkin Finkivin lupaama elämys. En voinut vain hioa lentokoneen osia ja odottaa kohtalon antavan kibbutsielämyksiä, vaan päätin itse aktiivisesti tutustua ensimmäiseen kibbutsnikiin. Olin päättänyt maistaa kaikkea eteen tulevaa, tutustua vieraisiin kulttuureihin ja paikallisiin ihmisiin, oppia kieliä enkä olla vain suomineitojen kanssa.


Amir halusi tietää, viihdyinkö kibbutsilla. Kahden päivän kokemuksella vastasin viihtyväni, mutta pääni oli kaaoottinen kaikesta uudesta ja erilaisesta. Suurin yllätys oli kielimuurin massiivisuus. Oli raskasta puhua ja yrittää ymmärtää englantia aamusta iltaan eikä edes englannilla aina pärjännyt hepreankielisessä maailmassa. Kaikki kirjoitettu ympärillä oli hepreaa ja jopa heprean kirjaimetkin olivat vieraita latinalaisia kirjaimia käyttävälle suomalaiselle. Kibbutsi oli rakennettu kibbutsnikeille eikä englantia puhuville voluille. Siellä täällä oli kylttejä, joiden viestiä oli tehostettu monin huutomerkein ja punaisella värillä, mutta en ymmärtänyt niiden varoituksia. Elite-vodkan haihduttua aivoistani kielimuuri oli uudelleen kohonnut. Juuri nyt Amir yritti selittää jotain ruoka-aineesta nimeltä ani, mutta en yhtään tajunnut, mikä ani oli. Hän yritti ääntää sanaa selvästi, selittää ja vasta sokerivinkistä hoksasin, että se oli hani, hunaja. Hepreaa puhuva jätti ääntämättä h-kirjaimen sanan alussa. Vaikka artikuloin honeyn hänelle hyvin selvästi, ei hän onnistunut h-kirjainta ääntämään millään sanan alkuun. Nauroimme Ilonan kanssa Amirin heprean korahtavalle ch-äänteelle, se kuulosti rään kurkusta irrottamiselta. Hän puolestaan kuuli suomen auringonlasku-sanassa vain r-kirjaimen. 


Amir lupasi, että voisin kääntyä hänen puoleensa aina, kun tarvitsin apua.
- Haluaisin olla sydänystäväsi kibbutsilla, Amir vakuutteli ja sanojen vakuudeksi puristi polveani pöydän alla.

Kylläpä sydänystävä löytyi täällä helposti, ajattelin. Ihmiset olivat eri tavalla ystävällisiä, avuliaita ja avoimia kuin Suomessa. Jostain syystä kuitenkaan kibbutsniknaiset eivät ottaneet minuun kontaktia, eivät vilkaisseetkaan sinä tai myöhempinäkään päivinä. Ehkä he olivat kateellisia, olisivat itse halunneet nauttia Amirin huomiosta.


Amir halusi tietää, miksi olin tullut kibbutsille.
- Opiskelemaan elämää, vastasin.
Hän oli niin mieltynyt vastaukseeni. Hän tarjoutui tällä kertaa opettajaksi elämäni opintomatkalle, hän oli monitaitoinen mies ja puristeli taas polveani pöydän alla.
- Onko kukaan kertonut sinulle, että olet maaginen nainen?
Oliko tämä heprealainen iskurepliikki? Ei, kukaan ei ollut kertonut aiemmin. Minun pitäisi katsoa peilistä, miltä näytti maaginen nainen. Arto oli sanonut minua ihmeelliseksi muttei sentään maagiseksi. Suomalaiset miehet olivat pidättyväisempiä ja hitaampia kuin Amir. Opettajista aioin kyllä pysyä erossa kibbutsillakin, mutta sydänystäväksi ottaisin jonkun mielellään.

Kun maa oli alkanut polttaa jalkojeni alla Suomessa, päähäni oli pälkähtänyt ajatus, palaisinko Suomeen pysyvästi enää koskaan. Nyt ajatus jäädä Orenimille tuntui realistiselta mahdollisuudelta. Minun tarvitsisi vain vastata kyllä Amirille. Hääkutsu Postimiehen postista Suomeen olisi pommi kotiväelle. Mutta petolliselle Artolle se olisi ihan oikein. Toki en häntä kibbutsihäihini kutsuisi, mutta hänen oli hyvä tietää, että etelän mailla joku halusi viedä Marian vihille kunniallisesti. Arto ei enää määrännyt, jättänyt kahta surkeaa vaihtoehtoa valittavakseni.


Vaikka Amirin imartelu teki hyvää itsetunnolleni, oli helpotus, kun hän välillä meni toiseen pöytään ja saatoimme Ilonan kanssa puhua taas salakieltämme, suomea. Meillä oli oma pieni suomalainen yhteisö yhteisön keskellä. 
- Toivottavasti nämä eivät ole hävittäjän osia, minulle tuli mieleen.
Pudotin käsistäni hiomani osan. Ajattelimme tekevämme työtä Jumalan valitun kansan hyväksi, mutta olimmeko painamassa sormenjälkemme Israelin sotahistoriaan? Oliko juutalaisvaltion itsenäisyyden takana volujen kipeät sormet? Kysyimme Amirilta, millaisiin lentokoneisiin osat menivät, mutta hän vastasi vältellen, että mistäs sitä voisi tietää.



Kibbutsnikit itse tekivät pitempää työpäivää kuin volut tai aloittivat aamulla jo kello neljältä. Kibbutsiaatteen mukaan jokainen jäsen antoi, mitä pystyi, ja sai, mitä tarvitsi. Se oli kaunis periaate. Kaikki tekivät työtä, myös vanhukset keveitä hommia tehtaissa, chadar ochelissa, puutarhassa ja ompelimossa. Työtä tehtiin yhdessä ja tunnelma oli leppoisa. 


Orenimin volut olivat voittajia arpajaisissa. Kibbutsin arvoihin ei sopinut riisto, joten volut tekivät työtä vain 6 tuntia päivässä. Orenim halusi volujen olevan iloisia ja tyytyväisiä. Myöhemmin ympäri Israelia liikkuessani juttelin muiden volujen kanssa. Joillain kibbutseilla volujen työpäivä oli jopa 8.5 tuntia pitkä. He olivat surullisia kuullessaan Orenimin lyhyistä työpäivistä. 

Kibbutsikokemukset olivat erilaisia eri kibbutseilla. Kibbutsi saattoi sijaita lähellä maan rajoja, joilla oli levotonta, alueita vallattiin ja liitettiin. Kibbutsi saattoi sijaita lähellä rantaa tai Jerusalemia tai keskellä ei mitään. Golanilla oli talvella kylmää ja Negevin autiomaassa kesällä kuuma. Kibbutsien varakkuus vaihteli ja vaikutti volujen oloihin. Volujen kohtelu vaihteli. Jotkin maataloustyöt olivat fyysisesti raskaita ja kesäkuukausina oli kuuma. Orenimilla työ oli kevyttä, jaksoimme bilettää monena iltana viikossa eikä kukaan volu lähtenyt nopeasti pois, vaan kaikki viipyivät kuukausia.

Työpäivä alkoi useimmilla työpaikoilla kuudelta, joten se loppui jo puoliltapäivin klo 12.30. Se taukosi puolen tunnin aamiaisajan verran, jolloin kipaisimme lyhyen mutta uuvuttavan helteisen matkan chadar ochelille. Työpäivän päätteeksi söimme lounaan. Jälkiruoaksi nautimme poolin rantatuoleissa etelänlomasta ja hauiksiaan esittelevistä adoniksista pikkupöksyissään. Myöhäisen iltapäivän nukuimme siestaa. Illalla kuljimme valmiille päivälliselle ja usein partyihin. Miksipä emme olisi olleet iloisia ja tyytyväisiä? Volun elämä paljastui juhlaksi työpäivän jälkeen. En ollut tehnyt väärää ratkaisua tänne tullessani. 


Eräänä päivänä Amir houkutteli maagista naista juomaan viiniä illalla kanssaan. Viini oli täällä lähes ilmaista. Pullo maksoi vain puoli shekeliä eli viikon taskuraha olisi riittänyt 19 viinipulloon. Viinin vuoksi ei siis Amirin luokse tarvinnut mennä. Menin, koska halusin maistella kaikkia Finkivin elämyksiä, nähdä kibbutsnik koti. Kibbutsin naisilta kutsuja ei ilmeisesti kannattanut odotella. En ollut kuitenkaan niin helppo saalis, että olisin mennyt yksin. Kaisa suostui tulemaan mukaan. Amirilla oli pieni asunto. Huoneen yhdessä kulmassa oli minikeittiö ja toisessa alkovi sängylle. Hän istahti sohvalle Kaisan ja minun väliin, muita istuimia ei ollut, ja tarjoili viiniä. Televisio molotti hepreankielisiä uutisia, jossain oli pommi räjähtänyt. Amir suuntautui aluksi minuun, mutta pian huomasin hänen hilautuvan enemmänkin Kaisan suuntaan. Ennen pitkää kuulin hänen tiedustelevan Kaisalta, tiesikö tämä olevansa maaginen nainen. 

8 Voluelämän syvin olemus

 

 

Löysimme toisenkin reitin Finlandia husetilta chadar ochelille kävellessämme lounaalle. Couscousin raunioiden seassa nousi jyrkkään rinteeseen kiviportaat. Portaiden varrelle oli rakennettu tammien varjostama tasanne ja tasanteella oli penkki. Penkiltä avautui avara peltomaisema kohti Jezreelin laaksoa ja maantietä, jolta olimme yöllä kibbutsille poikenneet. Maantie kulki kahden kaupungin, Haifan ja Nasaretin välillä. Tasanteelta kiviportaat nousivat rinteessä kaarevasti postin nurkalle chadar ochelin keskusaukiolle. Chadar ochel löytyi mistä suunnasta tahansa seuraamalla polkuja maaston kohoamisen suuntaan.

Lounasaikaan chadar ochelissa oli tarjolla päivän pääateria. Noutopöydässä oli kymmeniä kuppeja. Toisina päivinä paneroituja broilerileikkeitä, olihan kibbutsilla omat kanalat, toisina liha-, kala- tai kasvispihvejä, kuskusia, perunoita ja tuoreita kasviksia. Tarjolla oli myös vaikeasti tunnistettavia seoksia, kastikkeita ja tahnoja, jotka olivat minulle liian eksoottisia, maultaan vieraita ja vahvoja ja pitäydyin vahvasti turvaruoissa. Maitotuotteita lounaalla ei ollut tarjolla lainkaan, koska juutalaisen ruokasäännön kosherin mukaan maitoa ja lihaa ei saanut syödä samalla aterialla. Toora kielsi keittämästä vasikkaa äitinsä maidossa, mikä olikin inhimillisesti ajateltu. Sianlihaa ja äyriäisiä ei myöskään syöty, vaikka joka puolella ympärillämme oli kuolleita ja eläviä ja punaisia ja sinisiä meriä.

Kibbutsnikien joukosta volut oli helppo tunnistaa parissa ruokapöydässä. Meidän oli vaan mentävä istumaan vieraskielisten volujen sekaan ja puhuttava englantia. Kielimuuri oli niin raskas asia. Tyttöjä ja poikia oli kutakuinkin yhtä paljon. Kaikki moikkasivat ja kertoivat nimensä. He tulivat Englannista, Irlannista, Hollannista, Ranskasta, Ruotsista, Tanskasta, Amerikasta, Etelä-Afrikasta, Australiasta ja Japanista. Olimme tosi kansainvälinen joukko, mutta olimme kaikki valkoihoisia länsimaalaisia, joten monta maanosaakin puuttui. Orenimilla ei tuolloin ollut eteläamerikkalaisia, aasialaisia tai afrikkalaisia voluja, joten myöhemmin yllätyin, kun näin heitä muiden kibbutsien valokuvissa. Keskustelua kävimme englanniksi ja välillä maanmiesten kanssa puhuttiin jotain omalla äidinkielellä.

Volu tytöt Åsa ja Brenda toivottivat meidät innokkaimmin tervetulleiksi ja ilmoittivat, että illalla meille järjestettäisiin tervetulopartyt. Vau! Volun elämän tarkoitus oli pitää illalla party. House father oli unohtanut kertoa meille voluelämän syvin olemus, vaikka hänen täytyi tuntea se hyvin. Yksi volu, joka oli jäänyt kibbutsille kauan sitten rakkauden vuoksi, oli hänen englantilainen vaimonsa, joka johti nyt kibbutsin keittiötä. Åsa antoi meille myös kuuman vinkin. Viinaa pystyi ostamaan maantien risteyksessä olevalta kibbutsin huoltoasemalta, jossa hän ja Maj-Britt olivat töissä. Vähitellen muut volut lähtivät pöydästä ja palasivat takaisin töihinsä kibbutsin tehtaisiin, pesulaan, kanalaan, hedelmätarhaan, poolille ja chadar ocheliin. Saatoimme kielikylvyn jälkeen huokaista helpotuksesta ja palata suomen kieleen.

Video Day In The Life Of Kibbutz Volunteer

Hollantilainen kibbutsimuistot

9 Maljapuheita ja juomalauluja

 

Ilonalle ja Kaisalle Israelin viinat ja rahat, shekelit, olivat jo tuttuja. Satu ja minä annoimme heille shekeleitä, joita olimme tuoneet Suomesta, ja he lähtivät ostamaan viinaa. Sillä aikaa me kannoimme kaksi sänkyä Finlandia husetin pihakiville, sillä kaipasimme suomalaiseen tapaan yhteistä olohuonetta. Harvakseltaan jokunen autoilija ajoi talomme ohi. Tutuksi tuli pian hymyilevä komea Renault-mies. Ohi kävelevät kibbutsnikit hymyilivät meille, heilauttivat kättä ja tervehtivät sanomalla shalom. Opettelimme tervehtimään sanomalla shalom. Shalom oli kätevä tervehdys, sillä se sopi sekä tavatessa että erotessa, oli vuorokauden aika mikä hyvänsä.  Se merkitsi täydellisyyttä, eheyttä, terveyttä, rauhaa, hyvinvointia, levollisuutta, menestystä, täyteläisyyttä, sopusointua ja levottomuuden ja epäsovun puuttumista. Ja mitäpä levottomassa Israelissa olisi ollutkaan enemmän paikallaan toivottaa kuin rauhaa. 

Iltapäivällä nukuimme etelän tyyliin ja herättyämme olimme toipuneet matkustamisen vaivoista. Suihkuhuone ei ollut täällä huolellisesti kaakeloitu, vaan aluskasvillisuus kasvoi sisään lattian reunasta ja vesi valui iloisesti seinänraoista ulos. Mutta näinkin suihku raikasti oloa. Sen jälkeen pääsimme täysin rinnoin hyppäämään voluelämän ytimeen, valmistautumaan illan partyihin. Joimme ensimmäiset lasilliset Finlandia husetin olohuoneessa. Kaisa ja Ilona olivat tuoneet pari muovikassillista vermuttia, vodkaa ja Fantaa. Oli ihanaa humaltua suomineitojen kesken ennen kuin menimme englanninkieliseen maailmaan.

                                           Finlandia huset ilta-auringossa

Ihmettelimme, miksi Suomesta ei tullut yhtään poikaa, koska muista maista poikia oli yhtä lailla kuin tyttöjä. Oliko Suomi niin järki-ihmisten maa, että epäluterilaista hukkavuotta ja boheemielämää vietimme vain me rentuimmat? Ehkä juomalaulumme tiivistikin kurjien kulkureitten elämänasenteen. Me joimme Pohjanmaan kautta kuten Suomessa sanotaan ja täällä paikallisen Jezreelin laakson kautta, pelasimme, kuljeskelimme ympäriinsä ja laulu soi. Annoimme suosiolla muiden talletella shekelit, emme koonneet rahaa, vaan kaadoimme sen kurkkuumme. Mutta hyi hitto, vodka oli ihan yhtä pahaa kuin Suomessa. Mutta en sitä maun vuoksi juonutkaan, ihan vaan tämän ihanan humalan.

- Le’chaim, elämänne seikkailulle, "äitimme" Kaisa nosti maljan eli pullon.

Onneksi Kaisassa ei ollut muuta äidillistä kuin hieman enemmän ikävuosia. Kenelläkään meistä ei nyt ollut ikävä äitiä. Olimme täysin omillamme. Vanhempamme saisivat meidät kiinni vain soittamaan puhelun chadar ocheliin tai lähettämällä kirjeitä, jotka matkasivat tänne viikkoja. Kännyköitä ei onneksi ollut maailmassamme. Nauroimme, miten pitkän litanian varoituksia ja tyhmiä periaatteita ja sääntöjä kukin meistä oli saanut rikottaviksi. Ei saisi menettää neitsyyttä, ei viinaa, tupakkaa, huumeita, miehiä eikä seksiä, ei rakastua, sairastua, liftata tai saada AIDS:ia, ei joutua ryöstetyksi, pidätetyksi, kidnapatuksi, raiskatuksi eikä tulla raskaaksi. Vanhempani varoittavia elämänkokemuksia jaellessaan eivät tienneet Artosta.

- Tosi tyhmiä periaatteita, noista kannattaa mitä pikimmiten hankkiutua eroon, neuvoi Kaisa ja nostimme osanottomaljan niille, jotka selvisivät takaisin Suomeen ilman Finkivin lupaamia elämyksiä. Vannoimme suomalaisen Pohjanmaan ja local Jezreelin laakson kautta, että ainakaan me emme olisi nunnia pyhiinvaellusmatkalla.

10 Kipinöitä tammen latvuksiin

 

Simsalabim, vodka mursi kurjan kielimuurin ja small talk -taitoisina maailmannaisina ryntäsimme isolle volujen talolle lähellä chadar ochelia. Ruokapöytäkeskusteluun olimme osallistuneet vähän, mutta nyt puhuisimme. Volu talo oli iso vaalea talo, jossa asui suurin osa tytöistä ja muutamia poikia. Olimme käyneet siellä house fatherin kanssa. Siellä oli yhteinen olohuoneemme, jossa voisi katsoa televisiota hepreaksi tai lukea Jerusalem Postia, Israelin englanninkielistä sanomalehteä. Lisää kielimuureja. Loput poikavolut asuivat parissa muussa hökkelissä, joista mikään ei kuitenkaan ollut niin vähän puoleensavetävä kuin Finlandia huset.

Mutta partyt eivät olleet isossa volujen talossa vaan ulkona, nurmikentällä kibbutsin toisella laidalla. Nauravat volut ja nuoret kibbutsnikit istuivat innokkaasti jutellen ringissä nuotion ympärillä pullo kourassa. Pimeä oli pudonnut nopeasti aiemmin illalla kuuden jälkeen päivällisen alkaessa. Liekit ja kipinät kohosivat yötaivaalle kohti valtavien tammien latvuksia. Suomessa moinen kuivuus ja metsäpalovaroitus olisi pilannut koko ilonpidon, mutta täällä elämä oli rennompaa.

- Huomaatteko, että kaikki muut juovat olutta tai viiniä, sanoin, kun taas meillä suomineidoilla oli pullo vodkaa.
- Juokaa vaan vodkaa, koska nuo luulevat joka tapauksessa, että Suomi on osa Venäjää, vaikka olemme olleet itsenäinen maa 70 vuotta, Kaisa tiesi.
- Voi ei, Satu vaikersi.


Nuotion valaisema kasvogalleria oli eksoottinen, Lähi-Idästä, länsi maista ja skandinaaviblondeja. Minun piti aika ajoin muistuttaa itseäni, etten kotisohvalla katsonut tv-ohjelmaa kansainvälisestä nuorisoleiristä, vaan oikeasti olin täällä, Edenin puutarhassa. Vaikka suljin silmäni, kuulin edelleen Baabelin tornin kielten sekamelskan, pullojen kilahtelun yhteen, kun elämälle nostettiin maljaa, le’chaim ja tunsin nuotion tuoksun. Sulassa sovussa vuoron perään soivat eksoottinen hepreankielinen, välillä ehkä arabiankielinenkin ja tuttu länsimainen musiikki, Rolling Stones tai David Bowie. Välillä musiikki soi kasettisoittimesta, välillä joku kibbutsniknuorukainen tai volupoika soitti kitaraa ja lauloi Beatlesia tai Bob Dylania.

Pysyimme edelleen yhtenäisenä suomalaisten porukkana, mutta Åsa ja Maj-Britt juttelivat kanssamme pitempäänkin. He olivat tulleet edellisellä viikolla ja kertoivat, että nämä olivat jo heidän kolmannet partynsa ja kivaa oli ollut. Jossain vaiheessa huomasimme ringissä pojan, joka ei jutellut kenenkään kanssa, katseli muita kulmiensa alta ja näytti onnettomalta. Hänen katseensa oli kuin säikyn villikauriin. Hän oli kietonut käsivartensa jalkojensa ympärille kuin luoden itselleen turvaa. Mietimme, menemmekö juttelemaan hänelle, mutta juuri silloin hän nopeasti nousi ja katosi pimeyteen kuin ei enää kestäisi olla yksin keskellä iloisia seurueita.