45 Kunniallisia aikeita

Kanamiehistä tuli lähimmät kibbutsnikystäväni. Kun kibbutsin poluilla tapasin Yaronin ja hänen koiransa Williamin, he tervehtivät minua kysymällä ma nishma, mitä kuuluu. Jos mieleni oli hieman matala, Yaron huomasi ja lohdutti minua. Ja minä ilman small talk taitoa kerroin kaiken, miten kurjalta tuntui, koska en osannut englantia niin hyvin kuin olisin halunnut, ja siksi tunsin itseni joskus ulkopuoliseksi. Yaron vakuutti, että minä ja minun englantini oli todella hyvä, mutta hänen ilmeensä oli hieman hölmistynyt, koska kerroin hänelle kaikki ongelmani.  

 

Pikkuhiljaa opin ymmärtämään small talkia. Eräänä iltapäivänä Yaron palasi Haifan yliopistolta. Hän otti minut ja vahva-aromisen jäätelölaatikon puhtaan tyylikkään Subarun kyytiin. Hän kysyi tuttuun tapaan ma nishma. Nyt osasin  vastata hakol beseder, ve ata, kaikki kunnossa, entä sinä. Nyt keskustelu kulki kohteliain fraasein juuri niin kuin sen piti. En kaatanut ongelmiani hänen niskaan enkä kertonut, että jälleen kerran länsi ladylla oli salainen party. 

Mutta yllättäen Yaron itse hylkäsi smalla talkin ja katsoi minua surumielisillä ukkosenmustilla silmillään: - Minulla ei ole muuta perhettä kuin William. Tule käymään joskus.

Ylläni oli punainen pusero, jossa luki mustin kirjaimin "sugar baby doll".

- Oletko sinä sugar baby doll, Yaron kysyi ja katsoi minua syvälle silmiin. 

Olinhan minä kuuma katti punaisessa paidassa punaisissa aurinkolaseissa. Kävelin ympäri kibbutsia ja kerroin olevani elämys nimeltään sugar baby doll, mutta en kyllä itse tiennyt, mitä se tarkoitti. Kielimuuri taas. Saatoin vain arvailla. 

Jouduimme taas tauno siskojen kanssa miettimään. Olisiko minun järkevää käydä Yaronin luona? Sen lisäksi, että Yaron oli kanamies, hän oli myös heprean opettaja ja Arton takia olin henkisesti raskaasti aseistettu miesopettajia kohtaan. Mutta Yaron puhui perheestä, mistä Arto ei puhunut sattuneesta syystä. Kun Yaron puhui perheestä, ajatteliko hän, että meistä voisi tulla perhe? Oliko hän se mies, joka pyytäisi minua jäämään luokseen kibbutsille, jonka kanssa viettäisin kibbutsihäät, jolla olisi kipa päässään, kun hän rikkoisi lasin kengällään ja jonka vuoksi  minustakin tulisi kibbutsnik? 

Yaron oli kertonut, että meidän täytyi itse järjestää tekemistä kibbutsilla. Olinko minä vain tapa viettää aikaa hänelle? Oliko hänellä ja muilla poikamiehillä tylsää tai yksinäistä keskellä yhteisöä? Eikö yhteisöllisyys toiminut? Eivätkö naiset yliopistolla halunneet tulla kibbutseille? Vai oliko asia yksinkertaisesti niin kuin Ursula vakuutti, että miehillä oli aivot jalkojen välissä?

Oli arki-iltapäivä, joten mietin, mitä tekisimme Yaronin kanssa yhdessä. En voisi ryypätä, koska minun piti pestä kanalaa seuraavana aamuna eikä kanalaan kannattanut mennä krapulassa.  Tänään ei ollut myöskään elokuvaa kaksinkertaisen kielimuurin takana. Mutta kun kuulin Gillesinkin vierailleen Yaronin luona, päätin olla rohkea. En saanut rajoittua ahtaisiin sukupuolirooleihin, minulla oli estottoman vapaamielisen skandiblondin ja sugar baby doll maine ja olin tullut maistelemaan kaikkea, mitä Finkiv, ElAl ja Nasaret tarjosivat. En pyytänyt tauno siskojakaan mukaan. Menin yksin. 

 

Yaron asui Orin naapuristossa, Finlandia husetilta poolille kulkevan tien varren taloissa. Menin hänen ovelleen miettien, pysyisikö tilanne kahden kesken länsimaisen sivistyneenä vai tulisiko hänkin painajaisuniini. Yaron ei vastannut koputukseen. Koska olin pakottanut itseni ovelle asti eikä ovi ollut lukossa, onnistuin jotenkin pakottamaan itseni ovesta sisään.
- Shalom, sanoin kimeällä äänellä epävarmasti ja nyt kaipasin hirveästi tauno siskoa. 
Sängyssä peiton alla oli kaksi mustaa päätä. Olin viivytellyt. Joku ehti minua ennen. En saanut tietää, nukkuivatko he vai olivatko he piilossa. Oli siestan aika, ehkä se ei ollut hyvä aika vierailulle, ehkä se oli aika nukkua. Mistäpä minä olisin voinut tietää. Maassa maan tavalla. Juoksin vain helpottuneena pois.


En koskaan kertonut Yaronille. Eikä hän kysynyt. Lupaavasti alkanut kibbutsiromanssi meni pieleen. Siitä olin kuitenkin iloinen, että ainakin joskus Yaronilla oli joku muukin kuin William. Koska se toinen pää peiton alla ei ollut Williamin. 

9 Maljapuheita ja juomalauluja

 

Ilonalle ja Kaisalle Israelin viinat ja rahat, shekelit, olivat jo tuttuja. Satu ja minä annoimme heille shekeleitä, joita olimme tuoneet Suomesta, ja he lähtivät ostamaan viinaa. Sillä aikaa me kannoimme kaksi sänkyä Finlandia husetin pihakiville, sillä kaipasimme suomalaiseen tapaan yhteistä olohuonetta. Harvakseltaan jokunen autoilija ajoi talomme ohi. Tutuksi tuli pian hymyilevä komea Renault-mies. Ohi kävelevät kibbutsnikit hymyilivät meille, heilauttivat kättä ja tervehtivät sanomalla shalom. Opettelimme tervehtimään sanomalla shalom. Shalom oli kätevä tervehdys, sillä se sopi sekä tavatessa että erotessa, oli vuorokauden aika mikä hyvänsä.  Se merkitsi täydellisyyttä, eheyttä, terveyttä, rauhaa, hyvinvointia, levollisuutta, menestystä, täyteläisyyttä, sopusointua ja levottomuuden ja epäsovun puuttumista. Ja mitäpä levottomassa Israelissa olisi ollutkaan enemmän paikallaan toivottaa kuin rauhaa. 

Iltapäivällä nukuimme etelän tyyliin ja herättyämme olimme toipuneet matkustamisen vaivoista. Suihkuhuone ei ollut täällä huolellisesti kaakeloitu, vaan aluskasvillisuus kasvoi sisään lattian reunasta ja vesi valui iloisesti seinänraoista ulos. Mutta näinkin suihku raikasti oloa. Sen jälkeen pääsimme täysin rinnoin hyppäämään voluelämän ytimeen, valmistautumaan illan partyihin. Joimme ensimmäiset lasilliset Finlandia husetin olohuoneessa. Kaisa ja Ilona olivat tuoneet pari muovikassillista vermuttia, vodkaa ja Fantaa. Oli ihanaa humaltua suomineitojen kesken ennen kuin menimme englanninkieliseen maailmaan.

                                           Finlandia huset ilta-auringossa

Ihmettelimme, miksi Suomesta ei tullut yhtään poikaa, koska muista maista poikia oli yhtä lailla kuin tyttöjä. Oliko Suomi niin järki-ihmisten maa, että epäluterilaista hukkavuotta ja boheemielämää vietimme vain me rentuimmat? Ehkä juomalaulumme tiivistikin kurjien kulkureitten elämänasenteen. Me joimme Pohjanmaan kautta kuten Suomessa sanotaan ja täällä paikallisen Jezreelin laakson kautta, pelasimme, kuljeskelimme ympäriinsä ja laulu soi. Annoimme suosiolla muiden talletella shekelit, emme koonneet rahaa, vaan kaadoimme sen kurkkuumme. Mutta hyi hitto, vodka oli ihan yhtä pahaa kuin Suomessa. Mutta en sitä maun vuoksi juonutkaan, ihan vaan tämän ihanan humalan.

- Le’chaim, elämänne seikkailulle, "äitimme" Kaisa nosti maljan eli pullon.

Onneksi Kaisassa ei ollut muuta äidillistä kuin hieman enemmän ikävuosia. Kenelläkään meistä ei nyt ollut ikävä äitiä. Olimme täysin omillamme. Vanhempamme saisivat meidät kiinni vain soittamaan puhelun chadar ocheliin tai lähettämällä kirjeitä, jotka matkasivat tänne viikkoja. Kännyköitä ei onneksi ollut maailmassamme. Nauroimme, miten pitkän litanian varoituksia ja tyhmiä periaatteita ja sääntöjä kukin meistä oli saanut rikottaviksi. Ei saisi menettää neitsyyttä, ei viinaa, tupakkaa, huumeita, miehiä eikä seksiä, ei rakastua, sairastua, liftata tai saada AIDS:ia, ei joutua ryöstetyksi, pidätetyksi, kidnapatuksi, raiskatuksi eikä tulla raskaaksi. Vanhempani varoittavia elämänkokemuksia jaellessaan eivät tienneet Artosta.

- Tosi tyhmiä periaatteita, noista kannattaa mitä pikimmiten hankkiutua eroon, neuvoi Kaisa ja nostimme osanottomaljan niille, jotka selvisivät takaisin Suomeen ilman Finkivin lupaamia elämyksiä. Vannoimme suomalaisen Pohjanmaan ja local Jezreelin laakson kautta, että ainakaan me emme olisi nunnia pyhiinvaellusmatkalla.