62 Taivaaseen astuminen

 

Juoksimme halki kibbutsin nauraen ja täristen märissä uima-asuissa, juoksimme ohi Orin ja Yaronin asuntojen unohtaen heidän unensa, sukelsimme parisänkyymme, tärisimme, nauroimme ja puhuimme suloisia asioita. Vaikka hän paleli, hän halusi hakea kynttilän huoneestaan. Hän juoksi ulos ilkosillaan avojaloin eikä viipynyt minuuttiakaan. Kun hän palasi, pikkukivet Finlandia husetin edessä eivät ehtineet edes rapista.
- Näkikö sinua kukaan, kysyin.
- Lo lo, ei, hän sanoi, - ei kovin moni.

Hän tärisi ja hänen jalkansa olivat kylmät Israelin talvesta. Nauroimme. Otin kaikki hänen kymmenen varvastaan käsieni väliin, hieroin niitä ja puhalsin ne lämpimäksi.  Hän sytytti tärisevin käsin kynttilän Fantasia-bakbukiin. Tällaista oli taivaaseenastuminen.

- Sinä olet niin suloinen, babyface, sanoin hänelle.
- You bastard, hän sanoi ja hyökkäsi kimppuuni.
Hänen suunsa oli juuri sopivalla korkeudella suudella. Sain vihdoin olla sitä, mitä olin pitkään halunnut, olla kitara hänen käsissä. 
-Muistatko, mitä Yaron opetti meille ensimmäisellä heprean tunnilla, Gilles kysyi.
-Ken, kyllä muistan. Että Sirkus Orenimilla virikkeet ovat iltaisin vähissä. Saat tehdä minulle ihan, mitä haluat.

Hän oli puhunut onnen etsimisestä ja Afrikasta. Nyt hän puhui Lontoosta ja Amsterdamista ja siitä, mitä työtä tekisimme, kun olisimme yhdessä.
- Minulla on nyt tavoite elämässä, hän sanoi.
- Entä sinun Afrikan suunnitelmasi, kysyin, koska hänen tavoitteensa muuttui niin nopeasti.
- Sanoin sinulle, että etsin täydellistä onnea. Nyt tiedän, mitä onni on. Onni on sitä, että on rakastettu, haaveilijani sanoi.

Olin epäillyt hänen huimia suunnitelmiaan ja sitä, että hän oli hiukan hukassa elämässään. Hän puhui isoja sanoja jälleen. Rakensiko Tuulen Poika tuulentupaa vai voisimmeko tämän tunteen varaan rakentaa yhteistä elämää? Olin epävarma. Toki yhteinen tulevaisuus Euroopan mantereella oli aimo askeleen realistisempaa kuin Afrikassa, sinne hän tuskin tuulentupaa meille oli rakentamassa. Sydämessään Maan Tytär kyllä tiesi, että oli valmis maailman ääriin mustan jumalansa perässä. Hääkutsutkin olin Ilonan kanssa jo suunnitellut, ne tarvitsi vain postittaa Suomeen ja Ranskaan Postimiehen postista.

Kuinka häntä rakastinkaan. Ei Aurinkokuningas Versaillesin linnassa ollut rikkaampi kuin me vaatimattomassa huoneessamme Finlandia husetissa.

Myöhemmin kirjoitin runon. Talviyö Israelissa. Keltainen kynttilä viinipullossa. Hän juoksi, hänellä ei ollut aikaa pukea kenkiä. Palelevat varpaat kämmenissäni, kuin kymmenen linnunpoikaa pesässä.