57 Ei voisi vähempää kiinnostaa

 

House father sai minut ja Ilonan lähtemään reppureissaajiksi. Olimme aluksi suunnitelleet innoissamme Israelissa matkustamisesta, jopa Egyptissä kuten monet volut. Mutta nyt loma oli meille pakko, karkoitus paratiisista, puolentoista viikon via dolorosa poissa maailmantapahtumien polttopisteestä, Sirkus Orenimilta. Ehdotimme house fatherille, että lahjoittaisimme lomapäivämme niitä kipeästi himoitsevalle Kaisalle, mutta house father kääntyi kantapäillään ja mutisi jotain hulluista suomalaisista. Pyysimme house motherilta armoa, saisimmeko tehdä vapaaehtoistyötä lomapäivinä, mutta hänkin oli armoton. Olimme niin  hupsuja, että olisimme uhranneet Israelin kulttuurihistorian näkemisen ja sen sijaan tuijottaneet omaan napaan vain yhdellä kibbutsilla Jumalan selän takana Ala-Galileassa. Tai ehkä olisimme tuijottaneet Gillesin ja Chaimin napoja. Niinpä teimme kompromissin. Me uhrauduimme pitämään lomaa, mutta olisimme myös armollisia itsellemme. Koska meidän oli pakko matkustaa, menisimme esimerkiksi Tel Aviviin ja takaisin kibbutsille sapattidiskoon ja arkena jatkaisimme taas Jeruun. Se olisi vain 300 kilometrin mutka.

Gilles jäi nukkumaan parisänkyymme, kun lähdin pakkolomalle. Viimeinen vilkaisu ovelta sänkyyn  poltti silmiäni. Vietimme edelleen yöt omissa makuupusseissamme kädestä kiinni pidellen. Kun Gilles oli tullut illalla luokseni, hän oli laittanut takkinsa tuolille ja pyyhkeeni päälle. Olin nyt matkalla ilman pyyhettä. Olin surkea matkailija. Repun olin muistanut ottaa mukaan, joten en voinut palata sitä hakemaan. Elämäni oli hallitsematonta.

Olimme puhuneet Gillesin kanssa yöllä ensimmäisen kerran siitä, voisimmeko oikeasti olla yhdessä kibbutsin jälkeenkin ja sitten minun piti lähteä pirun pakkolomalle. Tunnustin Ilonalle vihdoin sadan kilometrin bussimatkalla välillä Haifa-Tel Aviv, miten lirissä oikeasti olin kukkakaupassa työskennelleeseen terroristipoikaystävään. Suunnittelin, millaisen hääkutsun lähettäisin Suomeen. Olipa ihana vihdoin matkustaa ympäri Israelia, kun ei olisi voinut vähemmän kiinnostaa. Lomareissut ympäri Israelia olivat monille kibbutsireissun huipentuma, mutta meillä Suomessa olivat ikkunat metsään päin ja olimme tuleen tuijottelijoita. En tuntenut itseäni hyväksikäytetyksi halpatyövoimaksi enkä halunnut palkkakuponkia Haifan huveihin, vaan halusin vain kupongin Sirkus Orenimin nautintoihin. 

Ajoimme bussilla Tel Aviviin, kevään kukkulalle, mutta ei olisi voinut vähemmän kiinnostaa. Luimme opaskirjasta kunnon turistin lailla, että Tel Aviv oli Israelin ensimmäinen moderni juutalaiskaupunki, sen kaupallinen keskus, siellä olivat teollisuuden pääkonttorit, puolueiden keskustoimistot, kaksi yliopistoa, museoita ja kibbutsiliikkeen pääpaikka. Mutta se ei merkinnyt minulle mitään, sillä Gilles jäi nukkumaan parisänkyymme, kun loin viimeisen katseen taakseni. Tel Avivin hostelin makuusalissa isäntä kosketteli poskeani ruvetessani nukkumaan, mutta ei olisi voinut vähemmän kiinnostaa.

Jerussa itkimme Itkumuurilla,meillä oli TODELLA syytä itkeä, ja muurin rakoihin työnsimme hääkutsut. Vanhan kaupungin muurissa näimme varoituksen pommi-iskusta. Juutalainen oli surmannut arabin ja nyt arabit vannoivat kostoa surmaajan suvulle. Ok, jos välttämättä haluatte tappaa toisianne, mutta ei olisi voinut vähemmän kiinnostaa. Jerun linja-autoasemalla tarjoilijapoika Mohammad jahtasi minua naisten vessaan, pakenin lukon taakse, torakat juoksivat seinäviertä, mutta en olisi voinut vähemmän välittää torakoista ja Mohammedista. Torakat ja perässäni juoksevat miehet olivat ihan arkipäiväinen juttu. Jotain uutta olisi nyt keksittävä kulttuurisokkiin.

Kävimme Juudean vuorilla miljoonia vuosia kehittyneessä Soreqin tippukiviluolassa, mutta ei olisi voinut vähemmän kiinnostaa. Toiset tippukivet roikkuivat katosta, toiset nousivat maasta. Jopa luonto nauroi meille. Soreqissa oli luonnon tippukivitaideteos nimeltään Onneton rakkaus. Kaksi tippukiveä oli sentin päässä kosketuksesta, mutta ne eivät koskaan yltäisi hipaisemaan toisiaan. Itkimme Ilonan kanssa käsi kädessä niiden traagisen kohtalon takia, me niin tiesimme, mitä ne kävivät läpi. Ne olivat Gilles ja minä. Ne olivat Chaim ja Ilona.

Soreqissa oli samaan aikaan suomalainen turistiryhmä, mutta ei olisi voinut vähemmän kiinnostaa. Hiippailimme heidän lävitseen samoin kuin kävelimme kylmäverisenä läpi Israelin kuumaveristen miesten heitä näkemättä ja kuulematta. Meitä nauratti, kun turisteja kuljetettiin turistibussilla siististi nähtävyydestä A nähtävyyteen B ja hikinen tekopirteä opas kulki edellä heiluttaen sinivalkolippua. Ei olisi voinut vähemmän kiinnostaa. Suomeen palattuaan he sanoisivat tuntevansa Israelin, vaikka olivat maanneet viikon Punaisen meren rannalla lukuun ottamatta päiväretkeä Jeruun, vaikkeivat olleet ajaneet Karmelin karusellissa, maistaneet Jezreelin laakson pohjamutaa eivätkä rakastaneet Sirkus Orenimin miehiä.

Kelluimme maanpinnan matalimmassa kattilassa Kuolleessameressä 400 metriä merenpintaa alempana Kalia Beachilla. Merivedestä kolmannes oli suolaa. Suola oli kiteytynyt inhottaviksi liukkaiksi suolapiikeiksi järven pohjaan ja pelkäsin, että kaadun ja vedän suolavettä keuhkoihin. Suola kirveli pomelopuiden repimiä naarmuja, ilmailutuotteiden viimeistelyssä piinattuja sormia ja varsinkin pakkolomalaisten sieluja. Tuskin Kleopatra vuosituhansia sitten nautti suolavedestä meitä enempää. Hän varmaankin hoiti mieluummin kuuluisaa kauneuttaan mustassa mudassa. Kleopatralla oli tarpeeksi  shekeleitä Kuolleenmeren mutakylpyyn, meillä ei ollut. Siellä oli myös rikkivesiallas, joka kiihdytti aineenvaihduntaa niin, että sydäntautisen ei siihen sopinut mennä, joten me emme voineet mennä siihen.

Kuolleenmeren suolaprosentti vaan nousi, kun itkimme lisää suolaisia kyyneleitä, koska kaipasimme niin Sirkus Orenimia ja olimme katkeria pakkoloman takia ja yhä katkerammin itkin, kun muistin viime vilkaisun parisänkyyn, johon Gilles jäi nukkumaan. Kuollutmeri oli niin kuollut paikka, mutta en olisi voinut olla vähemmän kiinnostunut.

Eilatiin satuimme vuoden kylmimpien päivien ajaksi. Rantaloma meni pieleen, kaikki meni pieleen. Suomalaiset YK:n rauhanturvaajapojat houkuttelivat meitä illalla diskoon, mutta enää emme halunneetkaan suudella hiekkaa kunnollisten suomipoikien jalkojen alla eikä olisi voinut vähemmän kiinnostaa. Anteeksi vaan, mutta etelän miehet veivät jo teidän naisenne.  Jäätelönmyyjä, joka käveli rannalla, yritti piristää meitä hokemillaan: no money no funny, no money no honey, mutta itkimme vain lisää. Meret ympärillämme vaihtuivat kuolleista eläviin ja punaisista sinisiin, vihreisiin ja turkooseihin, mutta ei olisi voinut vähemmän kiinnostaa.