54 Annie's Song

 

En ehtinyt näyttää napaani Gillesille. Meikkasin suihkuhuoneen peilin ääressä illan partyyn, kun kuulin melua. Ma kara, mikä hätänä? Gal ilmestyi Finlandia husetin nurkan takaa pimeydestä raahaten Gillesia, joka hyppeli toisella jalallaan. He olivat tulleet Finlandia husetille yli Couscousin raunioitten, joilla oli tiheää aluskasvillisuutta, sabrakaktuksia, agavea, liskoja ja torakoita. Gilles oli murtanut nilkkansa. Hän makasi sängylläni, kun Gal juoksi hakemaan apua. Onneksi Gal tiesi, minne juosta ja house father ajoikin pian valkoisen Subarun Finlandia husetin eteen viedäkseen Gillesin Haifaan lääkäriin.
- Rega, rega! Odottakaa, huusin ennen kuin auto lähti.

Olin löytänyt Tivonin kirjakaupasta Richard Bachin kirjan Jonathan Livingston Seagull. Gilles oli Lokki Joonatan. Annoin kirjan hänelle mukaan sairaalaan. Olin saanut Gillesilta lentämisen idean. Halusin kasvaa vahvaksi, aidosti itsekseni, lentää siivilläni, ottaa tässä hetkessä se, mitä elämältä halusin.

Gilles joutui jäämään sairaalaan eikä palannut koko sapattina. Istuin sunnuntaiaamuna aamiaisella sahanpurua hiuksissani. Chadar ochelissa oli enää joitain yksittäisiä vanhuksia syömässä. Oli niin hiljaista, että kuulin taas vanhan naisen sanat Riefel, Riefel. Kaisa siivosi pöytiä ja lattioita lähelläni ja juttelimme.

Gilles astui chadar ocheliin. Hän tarvitsi kainalosauvat kävelemiseen. Kaisa kokosi hänelle aamiaisen. Kun haavoittunut enkeli Gilles istuutui viereeni, chadar ochelin kaiuttimista alkoi soida John Denverin Annie’s Song. Sydämeni murtui tämän hetken kauneudesta ja minä irti elämäni ensimmäisestä 20 vuodesta.

 

You fill up my senses like a night in the forest,

like the mountains in springtime, like a walk in the rain,

like a storm in the desert, like a sleepy blue ocean.

You fill up my senses, come fill me again.

 

Come, let me love you,

Let me give my life to you, let me drown in your laughter

Let me die in your arms,

Let me lay down beside you, let me always be with you.

Come, let me love you, Come love me again.   

 

Aluksi minulle oli riittänyt, että olin kohdannut Gillesin ja saanut uuden otteen elämään. Mutta enää en tyytynyt vain kuulemaan hänen tarinoitaan, halusin niihin mukaan. Äitini ennustus, että tämä reissu olisi käänne elämässäni, näytti käyvän toteen. Jossain näillä main Jeesus sanoi jollekulle: ota vuoteesi ja käy. Minä halusin, että kun Gillesin matka jatkuisi Sirkus Orenimilta, hän tulisi ovelleni ja sanoisi: ota reppu ja tule mukaani. Seuraisin häntä, minne hän menisikin. Israelin ensimmäinen pääministeri David Ben-Gurion oli sanonut: ole realisti, usko ihmeisiin. Oli huikea paradoksi, että juutalaisvaltio syntyi keskelle arabimaailmaa. Olisi epärealistista olla uskomatta ihmeisiin. Lukiossa olin boheemi tyttö ja tulevat diplomi-insinöörit neuvoivat minua: Maria, ole realisti. En halunnut olla enää boheemi vaan realisti ja uskoa ihmeeseen. Tuulen Pojan ja Maan Tyttären kohtaaminen voisi muuttaa elämäni kulun ikiajoiksi.

Samalla, kun puhuin, kyyneleet virtasivat. 
Kun Gilles lopetti puhumisen, sanoin: - Hakol beseder, kaikki kunnossa, silmiini meni sahanpurua. Kanat odottavat. Mitä sinä teet tänään?
- Käyn katsomassa Galia, kun hän tulee pardesista.
Gilles oli paljon Galin kanssa.

Kaisa jupisi salakielellämme siivouskärryn takaa jotain pulassa olemisesta, kukkakaupassa työskennelleestä terroristipoikaystävästä ja tyhmistä periaatteista.