torstai 31. maaliskuuta 2022

24 Skandinaaviarmeija







Partyissa yksi jännäämisen kohde oli, kenet Åsa halusi tänä iltana. Olin jo nähnyt, miten hän sai Taunon. Toki se ei varmastikaan ollut vaikeaa. Åsa ei edes tervehtinyt heitä jälkeenpäin. Taunosta hän totesi, että ihan paska se Tauno. Åsa eteni manner mantereelta. Hän oli valloittanut jo Amerikan ja tällä hetkellä tarjolla oli myös Eurooppaa ja Aasiaa.


Åsa asui aluksi isossa volujen talossa, mutta lienee ajautunut konfliktiin ja muutti Maj-Brittin kanssa Finlandia husetin toiseen vapaaseen huoneeseen. Åsa moitti usein paskakibbutsia, sillä hän kaipasi avarampiin sfääreihin kuin kymmeniä kilometrejä pitkä Jezreelin laakso. Nyt me kuusi blondia muodostimme kibbutsin pohjoislaidalla skandinaaviarmeija, vahvan eturintaman, jos vihollinen tulisi Libanonista pohjoisesta. Siellä kuului olevan nyt kuumat paikat, mutta meitä ei pystyisi yllättämään, meidän vaatekomerossamme kaasunaamarit olivat valmiina.  


Mutta tyttöjen kesken Åsa oli hyvä ystävä. Hänellä oli hyviä ideoita ja valittelimmekin, että jos hän häipyisi, jäisimme häntä kaipaamaan. Mutta kun joku uusi mies ilmestyi näköpiiriin, Åsa ei muistanut skandisiskojaan. 














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

100 Tuulen Tytär

Oli eräs alkukesä ja olin käymässä levottomaksi. Kaipuu sisälläni oli voimakas. Vaeltelin iltaisin Montmartren katuja Gillesin minulle os...