Seuraavana päivänä säikky
villikauris oli palannut Jasperin silmiin. Hän oli etäinen ja läheisyys, joka oli välillämme gymin
katolla, oli poissa. Vaikka hän oli sanonut olevansa
onnellinen, kun olin hänen kanssaan, hän itse meni pois. Ehkä se oli hänen
sokea pisteensä. Mutta me suomineidot olimme vapaita tekemään aloitteita ja pyysimme häntä seuraamme.
Parin päivän päästä pihakivet
Finlandia husetin edessä kuitenkin rapisivat ja Jasper vieraili luonani. En
ehtinyt saada tietää, mitä hänellä oli mielessä, kun pihakivet taas rapisivat
ja ovelle koputettiin.
- Ken, vastasin.
Ken oli järkevä vastaus
koputukseen. Hepreaksi se tarkoitti kyllä, suomeksi kuka.
Vieras länsimainen tyttö pyyhälsi huoneeseen kuin pyörremyrsky. Jasper kalpeni ja näytti haluavan kiivetä seinälle ja karata katon läpi. Minulle tuli dejavu-muisto Artosta,
josta oli myös tullut hyvin pelokas. Äänekkäästä välienselvittelystä
ymmärsin joitain sanoja. Hieman aiemmin Sirkus Orenimilla Dollyn ja Jasperin välillä oli tapahtunut jotain. Nyt Dolly oli palannut takaisin selvittämään asiaa ja epäonneksi Jasper löytyi uuden skandiblondin huoneesta. Dolly vei Jasperin pois omistajan ottein ja katsoi vihaisesti minua kuin olisin ollut
osa tätäkin kolmiodraamaa. Arton vaimo olisi tuskin vain kävellyt ulos. Minua kuitenkin lohdutti tietää, että Jasperilla oli vastikään ollut rakkausjuttu. Ehkä hänen onneton olonsa oli osin rakkaussurua, jonka aika
parantaisi.
Dollya en nähnyt enää koskaan, Jasper pysyi kibbutsilla, mutta läheisyys gymin katolla ei johtanut lomaromanssiin. Ehkä Dolly oli kieltänyt sen. Ennen toisen rakastamista piti pystyä rakastamaan itseään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti