17 Lilalo

 

Volun elämä Orenimilla ei ollut pelkkää vapaaehtoistyötä. Ennen kuin edellisten partyjen univelat oli nukuttu pois, joku antoi jo uuden partykutsun. Arkipartyt olivat haaste kuusipäiväisen työviikon ja varhaisten aamuherätysten maassa. Juhlimista ei kuitenkaan voinut jättää vain yhteen sapatti-iltaan viikossa, vaikka seuraavana aamuna meidän täytyi jatkaa ilmailutuotteiden viimeistelyä.

Aina löytyi syy pitää party illalla. Isossa volujen ja nuorten kibbutsnikien porukassa jollakulla oli aina synttärit tai ainakin nimipäivä tulossa tai menossa, nuori pääkokki George teki siirappisia  pannukakkuja tai joku Yona oli lähdössä kolmeksi vuodeksi armeijaan. Juhlimme perusteellisesti Yonan siirtymäriittiä ja jossain vaiheessa iltaa selvisi, kuka Yona oli.

Partyvalmistelut alkoivat kuten Suomessakin juhlallisella viinakaupassa käynnillä. Kibbutsin Lilalo-kauppa toimitti viinakaupankin virkaa. Israelissa ei ollut alkoholimonopolia kuten Suomessa. Viinan myynti voluille oli kibbutsille varmaankin hyvä bisnes. Lilalo-sana tarkoitti minulle sinulle hänelle, siis viinaa minulle, viinaa sinulle, viinaa hänelle, viinaa meille kaikille. Lilalosta sai myös tupakkaa,  karkkia, suklaata ja pähkinöitä, jäätelöä ja äidille kirjeisiin postimerkkejä, kibbutsiaiheisia postikortteja ja aerogrammeja eli ilmakirjeitä. Myytiin siellä myös muutakin, mutta volu ei tarvinnut muuta. Kibbutsi ja Lilalo antoivat kaiken, mitä ihminen tarvitsi. 

Saimme taskurahaa 9.5 shekeliä eli 30 Suomen markkaa viikossa kuuden päivän työstä, viisi markkaa päivältä, alle markan tunnilta. Olimme halpatyövoimaa ja tulleet tänne täysin vapaaehtoisesti, jopa niin innokkaina, että maksoimme itse lennot, laitoimme rahamme matkasekkeihin ja maksoimme Finkiville toimistokulut. Taskuraha saatiin palkkakuponkina, joka oli käypää valuuttaa vain Lilalossa eli kibbutsin shekeleitä ei tuhlattu kibbutsin ulkopuolelle. Koska kibbutsi periaatteensa mukaisesti antoi volullekin työtä vastaan kaiken, mitä ihminen tarvitsi, taskuraha riitti ruhtinaallisesti volun tarpeisiin eli juhlimiseen. Ihminen tarvitsi lopultakin aika vähän, se kaikki oli täällä. Oli vain yksi poikkeus. Orenimin parturin käsiin en päätäni antaisi, sillä olin nähnyt erään volun leikatut hiukset.

Lilalo oli meille auki vain yhden tunnin viikossa ruokatunnin aikana. Se oli halpa. Viikon palkkakupongilla saisi yhdeksän pulloa Elite-vodkaa ja lisäksi yhden viinipullon. Elite-vodka maksoi shekelin, viisi Suomen markkaa, viiniputeli vain puolet tästä. Maccabee- ja Goldstar-olut maksoivat yhden shekelin. 80-luvun suomineito osasi juoda vain vodkaa ja vermuttia Israeliin saapuessaan, mutta arkipartyihin oli järkevää hankkia jotain laimeampaa seuraavan työpäivän kärsimysten välttämiseksi. Näin muun Euroopan ja länsimaiden juovan olutta ja viiniä, joten ostin itsekin israelilaisia juomia, pari pulloa Maccabee-olutta ja pullon Karmel-viinitilan Fantasia-viiniä. Riittäisivätkö ne yksiin partyihin? Suomalainen tuli hulluksi etelän halvoista hinnoista. Joillain kibbutseilla oli baarikin, mutta vaikka Alonimilla ei ollut, emme siltikään kärsineet nesteen puutteesta tai kuivumisesta. Vain Fantasia-pullo käteen, kielimuuria purkamaan, vanhempien varoituslitaniaa rikkomaan ja partyihin.

        Kuva Facebookin Kibbutz Violunteers -ryhmästä