House father istahti lounasaikaan chadar ochelissa volujen pöytään ja kyseli, miten meillä sujui. Hänen tai house motherin puoleen voisimme kääntyä, jos meille tulisi pulmia. Meillä ei ollut ongelmia ainakaan vielä, sillä olimme noudattaneet vanhempiemme varoituksia. Vaikka olimme ihan omillamme vieraalla mantereella omituisten heprealaisten kirjainten kielimuurin takana, olimme huolettomia.
House father kysyi, halusimmeko oppia korahtelemaan hepreaksi ja halusimmehan me. Opemme Yaron opiskeli hepreaa Haifan yliopistossa ja opetti halukkaille voluille kielen alkeita kibbutsin kirjastossa sunnuntaisin kello 20-21.30. Hän oli 25-vuotias, pitkä, sairaan hyvännäköinen, ukkospilven tumma mies, jolla oli ihana kiharainen parta. Hän kertoi meille heprean kielen tarinan. Heprea, ivrit, oli Raamatun ajan kieli, joka oli säilynyt diasporan, juutalaisten hajaannuksen, aikana jumalanpalvelusten kielenä ja uskonnollisissa teksteissä. Puhekielenä se oli kadonnut. Eliezer Ben Yehuda päätti, että sionismin toteutuminen eli juutalaisvaltion perustaminen vaati yhteisen kielen ja sen täytyi olla ihan hepreaa. Hän elvytti heprean puhekieleksi Israelin valtioon. Hän kehitti nykyheprealle rakenteet ja nykyaikaisen sanaston raamatun ajan sanaston rinnalle. Hänen poikansa, Ben-Zion, oli ensimmäinen ihminen maailmassa, joka korahteli nykyhepreaa äidinkielenään. Ja nyt Yaron opettaisi hepreaa voluille.
Yaron paljasti ensi töikseen oman kokemuksensa kibbutsista. Hän oli muuttanut Orenimille vain vuotta aiemmin Amerikasta, jossa oli varmasti ollut iltaisin enemmän toimintaa kuin täällä. Yaron kertoi, että kibbutsilla ei ollut iltaisin muuta tekemistä kuin katsoa televisiota, ryypätä ja naida. Kibbutsin jäseniksi liittyvät luopuivat omaisuudestaan, joten heillä ei ollut varaa iltaisin pöräyttää Haifan huvituksiin. Tajusin, että kibbutsielämästä voisi tulla liian rauhallista, jos ei olisi kiinnostunut keskustelemaan joka ilta chadar ochelissa samojen ihmisten kanssa ja tunsi itsensä liian vanhaksi osallistumaan partyihin. Oliko Yaron yksinäinen, mikä tuntui paradoksaaliselta keskellä yhteisöllisyyden kulminaatiota, kibbutsia? Kärsivätkö kibbutsnikit yksinäisyydestä tiukasta yhteisöllisyyden vaateesta huolimatta? Löysivätkö kaikki paikan yhteisössä vai jäikö todellinen yhteisöllisyys utopiaksi? Merkitsivätkö volut Yaronille myös seuraa? Onneksi hän pystyi viettämään aikaa opettaen hepreaa maanantai-iltaisin. Ehkä hän kävi sunnuntai-iltaisin chadar ochelin elokuvissa.
Tunnelma Yaronin tunneilla oli yhtä rento kuin koko kibbutsilla. Heprean korahtelu oli kivaa, hyödyllistä ja englanniksi yllättävän helppoa, sillä Yaron puhui selvästi ja osasi hyvin opettaa. Ihmettelin suuresti, miksi juutalaiset aikojen alussa alkoivat kirjoittaa sanat ja lauseet oikealta vasemmalle, kun ihmisistä valtaosa oli oikeakätisiä ja käsi oli kirjoitetun tekstin päällä. Niinpä hepreankielistä kirjaa luettiin takakannesta kohti etukantta. Toki vieläkin käsittämättömämpi oli arabien tapa kirjoittaa sivun oikeasta alakulmasta ylöspäin eli he sotkivat kirjoittamansa juutalaisiakin perusteellisemmin.
Yaron opetti voluille tärkeitä sanoja. Tärkein sana, bakbuk, opeteltiin ensimmäisenä. Yaron kehotti meitä kuulostelemaan, miltä sana kuulosti. Bak-buk-bak-buk. Monet heprean sanat kuulostivat niiden merkitykseltä, olivat onomatopoeettisia. Bakbuk todellakin kuulosti juoman kulahduksilta eli bakbuk tarkoitti pulloa. Bira oli olut, jajim oli viini, majim oli vesi. Minun piti siis olla tarkka, että Lilalossa sanoin ani rotsa bakbuk jajim, haluan viinipullon, ei ani rotsa bakbuk majim, haluan vesipullon. Muuten en päihtyisi partyssa. Hyödyllinen lause oli myös ten li bira, sillä se tarkoitti, että anna minulle olut.
Jos kävi hyvä tuuri, bakbuk jajim johti volun tärkeimpään lauseeseen ani ohevet otkha,
rakastan sinua. Tuo lause piti opetella, sitä voisin tarvita jonain päivänä.
Niin minä olisin sanonut Taunolle, jollei hän olisi vaihtanut minua Åsaan.
Ulpanina Tauno opiskeli hepreaa neljä tuntia päivässä, joten hän olisi varmasti
osannut sanoa minulle, jos olisi halunnut, niin kuin mies sanoi naiselle: ani ohev otach, rakastan sinua. Nyt kuitenkin vaikutti vahvasti siltä, etten
päätyisi Taunon amerikanrouvaksi.
Kibbutsnikit ilmaisivat itseään huutamalla äänekkäästi ja käsien huidonnalla voimallisemmin kuin tuppisuusuomalaiset. Olin kuullut kibbutsnikien huudahtelevan ma kara, ma kara. Yaron selitti, että jokin kuohutti heitä silloin ja he huusivat, mitä tapahtuu, mikä on hätänä. Saatoin kuvitella, että politiikka oli täällä kuumempaa kuin president Kekkosen Suomessa. Kerroin koko heprean ryhmälle, että suomeksi ma kara kuulosti makkaralta. Hepreaksi sen sijaan makkara oli niknak.
Kibbutsnikit käyttivät myös toista hauskaa ilmaisua oivavoi. Se tarkoitti valitusta, esimerkiksi, kun joku oli huolimaton ja rikkoi jotain. Kerroin muille, että suomeksi oivavoi tarkoitti hyvää voita. Näppärä sana oli myös ElAl, Israelin lentoyhtiön nimi. Se tarkoitti ylös alas. Piti vaan toivoa, ettei lentokone tulisi liian nopeasti Välimereen terroristipoikaystävän antaman lahjan takia.
Yaron myös lauloi ja säesti kitaralla israelilaisia kansanlauluja. Partyissa kitaraa soittanut ranskalainen Gilles toi mukanaan oman kitaransa ja soitti yhdessä Yaronin kanssa. Me taunosiskot osasimme jo muutamia lauluja, jotka Kaisa oli opettanut. Kerran Yaron oli kutsunut tunnille toisen kibbutsnikmiehen. Nousimme kaikki yhdessä gymin katolle. Yaronin ja Gillesin säestäessä kibbutsnik opetti meidät tanssimaan horaa, kansantanssia. Tanssiessani ajattelin, että vielä pari viikkoa sitten elämässäni oli ollut vain kaksi huonoa vaihtoehtoa: kärsiä Arton vuoksi tai kärsiä ilman Artoa. Nyt hyppelin toisella mantereella piirissä horan tahdissa gymin katolla aivan uusien ystävien kanssa ja vaativinta elämässäni oli oppia horan askeleet. Oli ollut oikea ratkaisu valita kolmas vaihtoehto ja mennä mahdollisimman kauas Artosta.
Heprean sanat ja ilmaisut tarttuivat helposti nuoreen päähän. Vähäisestäkin heprean korahtelusta oli iloa ja hyötyä monta kertaa, kun kohtasin ihmisiä. Israelin uuden vuoden juhlan lähestyessä kibbutsin läheisessä kylässä pieni israelilaispoika halusi ojentaa hyvän uuden vuoden toivotuskorttinsa eksoottisen vaalealle tytölle. Yaronin ansiosta en jäänyt sanattomaksi, vaan osasin kiittää toda raba ja toivottaa hyvää uutta vuotta, sanatova pienelle pojalle.
Kerran iltapäivän bussiretkellä Afulassa arabikaupustelija pysähtyi esittelemään meille pyörässään olevista koreista hedelmiä ja kasviksia. Hän sanoi nimet englanniksi ja mainitsi tomaatin. Mieleeni putkahti juuri oppimani.
- Agvaniot,
henkäisin.
Arabimies
ilahtui silmin nähden ihan samoin kuin suomalaiset, kun joku ulkomaalainen osasi sanan harvinaista
kieltämme. Mutta kun hän alkoi puhua minulle hepreaa,
minun oli pakko myöntää ani lo medaberet ivrit, en puhu hepreaa.
Myöhemmin sain helpotuksekseni tietää, että Yaron ei ollut aivan yksin. Hänellä oli iso koira nimeltään William, joka oli varsin vaikuttava persoona kibbutsilla.
William kuului kibbutsin koiralaumaan, mutta se tuli poluilla vastaan usein
myös yksikseen ja tervehdin sitä: - Shalom William. Lauman koirat olivat tosi
korkeita ja laihoja. Yksi muistutti bokseria, yksi huskya, yksi kultaista
noutajaa, yksi mopsia ja muut ihan vain itseään. Suurin oli laiha narttu, jonka
nisät roikkuivat pitkinä maata kohti. Kun lauma tuli vastaan, se oli
kookkuudessaan ja monilukuisuudessaan pelottava mutta ystävällismielinen. Kuumuus laiskisti nekin. Ruoka-aikaan koirat parveilivat chadar ochelin ovilla,
mutta eivät päässeet livahtamaan sisään. Ne tulivat myös partyihin,
Playboysiin ja William myös heprean tunneille. Vähän väliä se
hypähti Yaronia vasten, laittoi tassunsa tämän olkapäille ja nuoli rakastavasti tämän kasvoja. Se kertoi minulle, että Yaron oli hyvä mies.
Am Yisrael Chai - Od avinu chai
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti