31 Falafel

 

Silloin, kun itsetuntoa ei tarvinnut nostaa, matkustimme länteen Haifaan Välimeren rannalle. Haifa oli Israelin kolmanneksi suurin kaupunki. Se oli aivan erilainen kuin veljensä Nasaret, länsimaisempi kaupunki. Toki sielläkin skandinaaviblondi sai mieshuomiota kuten kaikkialla läpi Israelin, mutta juutalaiskaupunkina se ei ollut yhtä läähättävä ja päälletunkeva kuin arabikaupungit. Haifa oli rakentunut Karmel-vuoren rinteille sataman yläpuolelle. Vuoren huipulla oli bahai-uskonnon maailmankeskus temppeleineen ja rinnepuutarhoineen. Bahai-temppeli oli yksi Israelin matkailun must ja sijaitsi niin lähellä Orenimia, että meidän pitäisi ehdottomasti käydä jollain iltapäiväretkellä siellä. Teimme retkiä joskus vain suomalaisten kesken, joskus Jasper oli mukana ja joskus muitakin volu tyttöjä ja poikia. 


Haifasta tuli vakifalafelpaikkamme. Mauttomalla ruskealla kastikkeella kalibroitu suomalainen makumaailmani oli jo päässyt yli järkytyksestä, jonka  ElAlin musta oliivi ja chadar ochelin herkut aiheuttivat. Falafel oli suosittu pikaruoka, lähes Israelin kansallisruoka. Pitaleipä leikattiin ylhäältä auki ja tasku täytettiin friteeratuilla kikhernepyöryköillä, salaatilla, tomaatilla, kurkulla ja vahvan ja vieraan makuisilla kastikkeilla esimerkiksi tahini. Kikhernepullat oli maustettu ätäkästi korianterilla, cayennepippurilla, kuminalla ja valkosipulilla. Falafel oli kuin Israel. Se poltteli minua, se puistatti minua, mutta rakastuin intohimoisesti puolentoista shekelin kansallissnacksiin. Sen kanssa joimme ihanaa mangonektaria. Tässä kuumuudessakin katujen ruokakojut olivat niin hygieenisiä, ettei niistä saanut vatsavaivoja, kun vatsa oli tottunut paikalliseen bakteerikantaan.

Kun palasimme bussilla kibbutsille, kotipysäkki oli helppo tunnistaa Jezreelin tasangolla, jota kaukaiset vuoret ja sypressit kehystivät. Siltä tuntui paluu kotiin. Kotiin. Orenimista oli tullut kotini. Hyppäsimme bussista. Hämärä oli lempeä ja illan tuuli vielä lämmin mutta samaan aikaan jo viilentävä. Ilma oli sopiva, kaikki oli sopivaa. Kaikki elämässäni oli kunnossa. Olin tehnyt oikean valinnan, kun en valinnut Suomessa kumpaakaan huonoa vaihtoehtoa, vaan valitsin kolmannen vaihtoehdon. Jätin sen kaiken taakseni. 

Kibbutsin kauniit valkoiset Subarut, jotka palasivat kibbutsin ulkopuolisilta työpaikoilta ja opiskelupaikoista illaksi kotiin, pysähtyivät. 

Kuskit tiedustelivat: - Orenim?
Ystävällisyys ja avuliaisuus olivat kibbutsin arvoja. Kuuluimme yhteisöön. Me autamme heitä, joten myös he auttoivat meitä. 
Emme olleet matkalla läheiseen arabikylään, johon tie haarautui hieman ennen kibbutsia ja josta iltaisin kuului arabimusiikki. 

Vastasimme: - Ken, kyllä.
Meidät vietiin chadar ochelin keskusaukiolle, ehkä ajatellen, että asuimme keskusaukion isossa siistissä volu talossa muiden tyttöjen lailla. Emme rikkoneet täydellistä hetkeä, jätimme kertomatta Finlandia husetista. Chadar ochelin aukiolta oli vain pari sataa metriä matkaa hökkelillemme. Tai ehkä he ystävällisesti lennättivät meidät suoraan päivällispöytään. 

Voluelämä oli huoletonta ja kaikki tiet päätyivät lopulta chadar ochelille.